NEW YORK – Tänä pohjattomien mimosojen, käsityöläisoluiden ja alati läsnä olevien happy hourien aikakautena on hätkähdyttävää muistaa, että sata vuotta sitten Yhdysvallat määräsi maanlaajuisen kiellon kaikenlaisen alkoholin tuotannolle ja myynnille.
Kiellon aikakausi, joka kesti tammikuusta 1920 joulukuuhun 1933. 17. tammikuuta 1920 joulukuuhun 1933, pidetään nykyään epäonnistuneena kokeiluna, joka ihannoi laitonta juomista, mutta nykyaikaan liittyy useita kiehtovia rinnastuksia.
Amerikkalaiset kuluttavat nykyään enemmän alkoholia henkeä kohti kuin kieltolakia edeltävänä aikana, jolloin alkoholin vastustajat vetosivat menestyksekkäästi siihen, että liiallinen juominen pilasi perhe-elämän. Useammat osavaltiot ovat myös siirtymässä kannabiksen dekriminalisointiin, ja laillistamisen kannattajat vetoavat usein kieltolain epäonnistumisiin. Monet samoista 1920-luvulla toimineista speakeasy-paikoista kukoistavat kulttuurissa, joka romantisoi aikakautta.
Tässä 31.12.1931 otetussa arkistokuvassa hajonnut speakeasy hotelli Victoriassa Manhattanin puolivälissä, jossa yksi kolmesta asemiehestä tappoi aiemmin päivällä New Yorkissa Louis Levinen alias Louis Taylorin, joka oli pikkupeluri. Sivullinen osoittaa seinässä olevaa luodinreikää, kun taas toinen istuu tuolissa, jossa Levine, joka tunnettiin nimellä ”Crooked Neck Louie”, pelasi uhkapeliä, kun hänet ammuttiin.
Ja kiihtyneiden rotuerojen aikana kieltolaki tarjoaa koskettavan historian oppitunnin siitä, miten rajoitukset kohdistuivat mustiin ja tuoreisiin maahanmuuttajiin muita yhteisöjä ankarammin. Tämä kohtelu ajoi lopulta monet näistä syrjäytyneistä amerikkalaisista demokraattiseen puolueeseen, joka järjesti kieltolain kumoamisen.
”Kieltolailla oli paljon tahattomia seurauksia, jotka kostautuivat niille ihmisille, jotka tekivät kovasti töitä lain luomiseksi”, sanoo Harvardin historian professori Lisa McGirr, jonka vuonna 2015 ilmestyneessä kirjassa ”The War on Alcohol” (Alkoholisota) tarkastellaan kieltolain poliittisia ja sosiaalisia vaikutuksia.
”Kieltolaki auttoi aktivoimaan ja antamaan kansalaisoikeudet sellaisille miehille ja naisille, jotka eivät olleet aiemmin osallistuneet poliittiseen prosessiin”, McGirr sanoo. ”Se ei ollut kieltolain kannattajien tarkoitus.”
18. lisäyksen ratifiointi vuonna 1919, joka loi pohjan kieltolain käynnistämiselle vuotta myöhemmin, huipensi sata vuotta kestäneen maltillisuusliikkeen puolustustyön. Johtaviin voimiin kuuluivat Naisten kristillinen raittiusliitto (Women’s Christian Temperance Union), anniskelunvastainen liitto (Anti-Saloon League) ja monet protestanttiset kirkkokunnat. Kieltolain kannattajat hyökkäsivät viinan vaikutusta perheisiin ja saluunoiden merkittävää roolia maahanmuuttajayhteisöissä.
Kieltolaki laajensi huomattavasti liittovaltion lainvalvontavaltuuksia ja teki miljoonista amerikkalaisista huijareita. Se tarjosi uuden tulonlähteen järjestäytyneelle rikollisuudelle.
Kun perustuslain muutos ratifioitiin tammikuussa 1919, monet osavaltiot olivat jo säätäneet omia kieltolakejaan. Saman vuoden lokakuussa kongressi hyväksyi lain, jossa määritettiin yksityiskohtaisesti, miten liittovaltion hallitus panisi kieltolain täytäntöön. Laki tunnettiin nimellä Volsteadin laki sen tärkeimmän puolestapuhujan, minnesotalaisen Andrew Volsteadin, kunniaksi. Laki kielsi kaikkien ”päihdyttävien alkoholijuomien” – yli 0,5 prosenttia alkoholia sisältävien juomien, kuten oluen ja viinin – valmistuksen, myynnin ja kuljetuksen.
Tilastollisesti kieltolaki ei ollut täydellinen epäonnistuminen. Kuolemantapaukset alkoholista johtuvaan maksakirroosiin vähenivät, samoin pidätykset julkisesta juopottelusta.
Mitä tilastot eivät mittaa, on se, miten laajasti kieltolakia rikottiin. Alkoholin salakuljettajat perustivat laajat jakeluverkostot. Kuuviinan ja ”kylpyamme-ginin” valmistajat lisääntyivät, ja joskus he tuottivat tappavan pilaantunutta viinaa. Määrätietoiset juomarit kätkivät salakuljetuksensa lonkkapulloihin tai onttoihin keppeihin. Maryland kieltäytyi säätämästä lakia Volstead Actin noudattamisen valvomiseksi.
Tässä 13.1.1920 otetussa kuvassa asiakkaat ja henkilökunta poseeraavat newyorkilaisessa baarissa vähän ennen kieltolain alkua. Manhattanin Lower East Sidella sijaitseva McSorley’s avattiin 1800-luvun puolivälissä, se toimi salakapakkana kieltolain aikana ja toimii edelleen.
McSorley’s Old Ale House, joka perustettiin New Yorkissa vuonna 1854 ja joka kukoistaa edelleen yhtenä kaupungin vanhimmista baareista, ei koskaan suljettu kieltolain aikana. Se tarjoili näennäisesti ”lähiolutta”, jonka alkoholipitoisuus oli sallitun alhainen, mutta itse asiassa se valmisti vahvaa alea kellariin pystytetystä tilapäispanimosta.
”Se ei ollut lähiolutta. Se oli McSorley’s ale”, sanoi pubin johtaja Gregory de la Haba. ”Vähintään kerran viikossa ihmiset kysyvät: ’Mitä me teimme kieltolain aikana?’. Ja vastaukseni: ’Tienasimme tonneittain rahaa.’
Liittovaltion hallitus sekä osavaltioiden ja paikallisviranomaiset käyttivät valtavia summia lainvalvontaan, mutta eivät kuitenkaan koskaan osoittaneet riittäviä resursseja työn tehokkaaseen hoitamiseen. Käteistä pursuavat salakuljettajat lahjoivat tuomareita, poliitikkoja ja lainvalvontaviranomaisia, jotta nämä antaisivat toimintansa jatkua.
”Vastavalmistuneet ja huonosti koulutetut kieltolain agentit sekä paikalliset ja osavaltioiden poliisit kohdistivat rikkomuksiaan marginaaliin”, McGirr kirjoitti hiljattain julkaistussa artikkelissaan. ”Mutta heiltä puuttui kyky ja toisinaan myös tahto lähteä voimakkaiden rikollispomojen perään.”
On yksinkertaista sanoa, että kieltolaki loi järjestäytyneen rikollisuuden Amerikkaan, mutta se vauhditti valtavaa laajentumista, kun paikalliset rikollisjengit tekivät yhteistyötä muiden alueiden rikollisjengien kanssa laivausjärjestelmien luomiseksi ja salakuljetetun alkoholin hintojen määrittämiseksi. Hyötyjiin kuului muun muassa Chicagossa asuva gangsteri Al Capone, joka ansaitsi vuosittain kymmeniä miljoonia dollareita salakuljetuksesta ja salakapakoista. Vuoden 1929 surullisenkuuluisassa ystävänpäivän verilöylyssä poliiseiksi naamioituneet asemiehet tappoivat seitsemän miestä jengistä, joka pyrki kilpailemaan Caponen imperiumin kanssa.
Tässä 15. toukokuuta 1929 otetussa arkistokuvassa viranomaiset purkavat laatikoittain vihreiksi tomaateiksi merkittyjä viskilaatikoita kylmävarastovaunusta Washingtonin telakoilla. Viljelijän pikarahtijuna oli matkalla Holandalesta, Flacon osavaltiosta Newarkiin, N.J.
Gangsterien rivien ulkopuolella legioonat amerikkalaisia syyllistyivät rikoksiin tai syyllistyivät avunantoon. Michael Lerner kirjassaan Dry Manhattan: Prohibition in New York City” sanoo, että oikeussalit ja vankilat olivat niin ylikuormitettuja, että tuomarit alkoivat hyväksyä syytesopimuksia, ”mikä teki siitä ensimmäistä kertaa yleisen käytännön amerikkalaisessa oikeuskäytännössä.”
Maahanmuuttajien vastaiset tunteet olivat keskeinen tekijä kieltolain taustalla, osittain siksi, että maahanmuutto oli ollut ennätysmäisen korkealla tasolla edeltävinä vuosikymmeninä.
Slippery Rockin yliopiston historian professorin Aaron Cowanin mukaan maahanmuuttajien asuinalueilla sijaitsevat saluunat olivat ensisijaisia kohteita, koska keskiluokkaiset valkoiset protestantit pitivät niitä poliittisina ja sosiaalisina vaaravyöhykkeinä.
”Usein pomojen pyörittämät poliittiset koneistot sijaitsivat näissä saluunoissa tai käyttivät niitä kanavana suosionosoitusten laajentamiseen”, Cowan sanoo. ”Niinpä oli huolta poliittisesta korruptiosta, muuttuvista yhteiskunnallisista arvoista, maahanmuuttajista, jotka oppivat radikaalia politiikkaa.”
Liikkeen kieltolain alkaminen vuonna 1920 osui samaan aikaan Ku Klux Klanin merkittävän laajenemisen kanssa, joka kannatti alkoholikieltoa harjoittaessaan maahanmuuttajavastaista, katolilaisvastaista ja rasistista toimintaansa.
Volstead Act ”tarjosi klaanille keinon legitimoida 100-prosenttisen amerikkalaisuusaatteensa – se saattoi kohdistaa juomisen niiden juomiseen, joita se piti vihollisinaan”, McGirr sanoi.
Yksi surullisenkuuluisa esimerkki sattui vuosina 1923-24 eteläisessä Illinoisin Williamsonin piirikunnassa, jossa klaani mobilisoi satoja vapaaehtoisia ryöstelemään saluunoita ja roadhouseja. Satoja ihmisiä pidätettiin ja yli tusina tapettiin.
Tällainen yhteiskunnallinen kitka auttoi vauhdittamaan pyrkimyksiä kieltolain kumoamiseksi. Myös taloudella oli merkitystä.
Jotkut kieltolain kannattajat ennustivat kieltolain edistävän taloutta, mutta sen sijaan se osoittautui haitalliseksi. Tislaamojen, panimoiden ja saluunoiden sulkemisten vuoksi menetettiin tuhansia työpaikkoja. Liittovaltion, osavaltioiden ja kuntien hallitukset menettivät miljardeja tuloja, kun viinaverot katosivat. Yksi merkittävä seuraus: Lisääntyvä riippuvuus tuloveroista valtion menojen ylläpitämiseksi.
Suuren laman puhkeaminen nopeutti kieltolain päättymistä, kun uusien työpaikkojen ja verotulojen tarve tuli akuutiksi. Demokraattinen puolue vaati kieltolain kumoamista vuoden 1932 ohjelmaohjelmassaan; sen presidenttiehdokas Franklin D. Roosevelt otti tämän asian omakseen vyöryessään murskavoittoon vallassa olevasta republikaanien Herbert Hooverista.
Maaliskuussa 1933, pian virkaanastumisensa jälkeen, Roosevelt allekirjoitti lain, jolla laillistettiin viinin ja 3,2-prosenttisen oluen myynti. Kongressi ehdotti myös 21. lisäystä, joka kumoaisi 18. lisäyksen. Kieltolaki päättyi virallisesti tuossa joulukuussa, kun Utah antoi viimeisen äänen, joka tarvittiin uuden lisäyksen ratifioimiseksi.
Yksi kieltolain ytimekkäimmistä tiivistelmistä tuli jo aiemmin – toimittaja H.L. Menckenin ylenkatseellinen arvio vuodelta 1925.
Viisi vuotta kieltolakia ”hävitti täydellisesti kaikki kieltolain kannattajien suosikkiargumentit”
Mencken kirjoitti. ”Rikollisuutta ei ole vähemmän vaan enemmän. Hulluutta ei ole vähemmän, vaan enemmän. Hallituksen kustannukset eivät ole pienemmät vaan huomattavasti suuremmat. Lain kunnioittaminen ei ole lisääntynyt, vaan vähentynyt.”
Kieltolain satavuotisjuhlavuosi tulee samaan aikaan, kun Yhdysvallat on asteittain lopettamassa marihuanan kriminalisointia. Marihuanan virkistyskäyttö on nyt laillista 11 osavaltiossa. Yli 30 sallii sen käytön lääketieteellisiin tarkoituksiin.
Marihuana on edelleen laitonta liittovaltion lain mukaan, mutta Ethan Nadelmann, laillistamista kannattavan Drug Policy Alliancen perustaja, uskoo, että suurin osa amerikkalaisista pitää nykyään Amerikan ”huumeiden vastaisen sodan” marihuanan vastaisia ristiretkiä vääränlaisina tavoilla, jotka tuovat mieleen kieltolain.
”Jopa eräät vanhemmasta sukupolvesta sanovat: ’Menimme liian pitkälle. Se oli virhe”, hän sanoi.
Tässä arkistokuvassa 18. kesäkuuta 1931 kieltolain agentit tuhoavat oluttynnyreitä kaatopaikalla New Yorkissa.
Hyväksyttiin.
Vastaa