Keltainen kuume on kahden viime vuosikymmenen aikana puhjennut uudelleen kiivaasti ja muodostanut merkittävän kansanterveysongelman Afrikassa. Tauti on aiheuttanut lukemattomia vaikeuksia ja sanoinkuvaamatonta kurjuutta Afrikan eri väestöille. Se on yksi Afrikan taloudellisen ja sosiaalisen kehityksen kompastuskivistä. Vaikka keltakuumeen epidemiologian ymmärtämisessä on saavutettu merkittäviä edistysaskeleita ja saatavilla on turvallinen ja tehokas rokote, keltakuume on edelleen merkittävä kansanterveysongelma sekä Afrikassa että Amerikassa, jossa tautiin sairastuu vuosittain arviolta 200 000 ihmistä ja kuolee arviolta 30 000 ihmistä. Yli 90 prosenttia maailman keltakuumeen aiheuttamasta sairastuvuudesta ja kuolleisuudesta on Afrikassa. Sen lisäksi, että sairastuvuus ja kuolleisuus ovat vakavasti ottaen liian vähäisiä, peräkkäiset keltakuume-epidemiat ja torjuntatoimenpiteet ovat häirinneet nykyisiä terveydenhuoltopalveluja, ylikuormittaneet niukkoja sisäisiä resursseja, väsyttäneet avunantajien apua ja johtaneet rokotteiden törkeään tuhlaamiseen. Viimeaikaiset keltakuume-epidemiat Afrikassa ovat vaikuttaneet pääasiassa alle 15-vuotiaisiin lapsiin. Keltaisen kuumeen tauti on helposti hallittavissa. Tämän havainnollistamiseksi riittää kaksi esimerkkiä Afrikasta. Vuosien 1939 ja 1952 välisenä aikana keltakuume hävisi käytännöllisesti katsoen kokonaan niistä osista Afrikkaa, joissa oli käytössä järjestelmällinen joukkorokotusohjelma. Viime aikoina Gambiassa vuosina 1978-1979 esiintyneen keltakuume-epidemian jälkeen toteutettiin keltakuumeen laajamittainen rokotusohjelma, joka kattoi 97 prosenttia yli 6 kuukauden ikäisestä väestöstä. Tämän jälkeen keltakuumerokotus lisättiin EPI-ohjelmaan. Gambia on sittemmin säilyttänyt yli 80 prosentin rokotuskattavuuden ilman yhtään raportoitua keltakuume-tapausta, vaikka sitä ympäröi Senegal, jossa esiintyi keltakuume-epidemioita vuosina 1995 ja 1996. Keltaisen kuumeen uusiutuminen Afrikassa ja epäonnistuminen taudin torjunnassa on johtunut useiden tekijöiden yhdistelmästä, joihin kuuluvat muun muassa seuraavat: 1) terveydenhuoltojärjestelmien romahtaminen; 2) se, ettei keltakuumeen taudin kaikkia vaikutuksia tautiin sairastuneiden yhteisöjen sosiaaliseen ja taloudelliseen kehitykseen ole arvostettu; 3) endeemisten maiden hallitusten riittämätön poliittinen sitoutuminen keltakuumeen torjuntaan; 4) heikko tai riittämätön taudinvalvonta; 5) sopimattomat taudintorjuntatoimenpiteet; ja 6) ennaltaehkäistävissä oleva köyhyys yhdessä resurssien kohdentamisen vääränlaisten painopisteiden kanssa. Keltainen kuume voidaan saada kuriin Afrikassa seuraavien 10 vuoden aikana, jos Afrikan hallitukset tarttuvat aloitteeseen keltakuumeen torjumiseksi julistamalla tinkimättömän päättäväisyytensä taudin torjumiseksi, jos hallitukset tukevat päättäväisyyttään tinkimättömällä sitoutumisella ja vankkumattomalla poliittisella tahdolla, joka perustuu riittäviin talousarviomäärärahoihin keltakuumeen torjuntatoimia varten, ja jos kansainväliset järjestöt, kuten Maailman terveysjärjestö WHO:n (WHO:n), YK:n keskusjärjestö UNICEFin (UNICEFin) ja GAVI:n (GAVI:n) kaltaiset kansainväliset elimet, myöntävät keltakuumeen riskialttiiden maiden käyttöön tukea ja antaa näille valtioille niiden tarvitsemaa teknistä johtajuutta. Kymmenen vuoden aikana Afrikka voi saada keltakuumeen hallintaan vaiheittain toteutettavien massarokotuskampanjoiden avulla, jotka yhdistetään onnistuneeseen rutiinirokotukseen. Jotta keltakuume lakkaisi olemasta kansanterveysongelma, Afrikan on pidettävä yllä vähintään 80 prosentin vuosittaista keltakuumerokotuskattavuutta alle yksivuotiaiden lasten keskuudessa ja ylläpidettävä luotettavaa taudinvalvontajärjestelmää, johon liittyy reagoiva taudintorjuntaohjelma. Tämä voidaan saavuttaa kohtuullisilla vuotuisilla kustannuksilla, jotka ovat alle 1,00 Yhdysvaltain dollaria henkeä kohti vuodessa, kun painopisteitä järjestetään uudelleen.