Esittely

Kalankasvatuksella tarkoitetaan kalojen kaupallista tuotantoa suljetussa tilassa tai, jos se sijaitsee makean veden tai meriveden alueella, alueella, joka on eristetty ympäröivästä vedestä häkeillä tai avoimilla verkoilla.

Kalankasvatuslaitos muistuttaa kalankasvatuslaitosta sikäli, että molempiin voi mahtua 500 000 kalaa tai enemmän. Kalankasvatuslaitos on kuitenkin suunniteltu kasvattamaan kalat vain nuoreen ikään, ennen kuin ne vapautetaan luontoon, yleensä kyseisen lajin määrän lisäämiseksi. Sitä vastoin kalanviljelylaitoksen tarkoituksena on kasvattaa kalat siihen kokoon ja ikään asti, että ne saavuttavat parhaan kaupallisen arvon. Lopulta kalat otetaan talteen ja myydään, yleensä kokonaisina tai jalostettuina elintarvikkeina.

Kalanviljely on vesiviljelyn yleisin muoto, ja siihen käytetään yleisesti taimenta, lohta, tilapiaa, turskaa, karppia ja monnia. Sellaisen lajin kuin turskan osalta, jonka määrä Grand Banksin kalastuksessa Kanadan meriprovinssin itärannikon edustalla romahti 1970-luvulla lähes nollaan liikakalastuksen vuoksi ja joka ei ole vielä vuonna 2008 elpynyt, kalanviljelystä saatavissa oleva turska on lähes ainoa lähde Pohjois-Amerikan markkinoilla.

Turskan esimerkin mainitaan olevan yksi kalanviljelyn eduista. Kasvatettaessa kaloja valvotummissa olosuhteissa kuin luonnossa on mahdollista, vältetään liikakalastusongelma. Koska toiminta vie suhteellisen vähän tilaa, kalojen ruokinta ja hoito voidaan toteuttaa paremmin valvotuissa olosuhteissa, mikä on taloudellinen etu laitoksen omistajille ja ylläpitäjille.

Kalanviljely on kuitenkin kiistanalainen käytäntö. Esimerkiksi Kanadan länsirannikolla lohenviljelyssä käytetään tyypillisesti lajeja, joita tavallisesti tavataan Atlantin valtameressä. Kalojen karkaamista luontoon tapahtuu, ja se on herättänyt huolta siitä, että lajien läsnäolo niille luonnottomassa ympäristössä voi järkyttää meren ekologiaa. Muita kalankasvatukseen liittyviä huolenaiheita ovat kalojen liikakansoitus, joka voi tehdä niistä alttiimpia taudeille, kuten meritäille, ja antibioottien käyttö, joita voi myös päästä luonnolliseen ympäristöön.

Historiallinen tausta ja tieteelliset perusteet

Kalankasvatus on ikivanha käytäntö, joka juontaa juurensa noin 2500 eaa. Kiinaan, jolloin karppeja kasvatettiin lammikoissa ja keinotekoisissa järvissä, jotka oli luotu tulvavesien vetäytyessä. Joitakin muinaisen Kiinan kalankasvatuksen motiiveja jaetaan kalanviljelylaitosten omistajille ja toimijoille vuonna 2008. Niitä ovat muun muassa resurssista saatavan ravinnon maksimointi, ravinnon etsimiseen, keräämiseen ja kuljettamiseen tarvittavan energian vähentäminen, ravinnontuotannon tekeminen ennustettavammaksi, jolloin sää, petoeläimet tai muut tekijät vaikuttavat siihen epätodennäköisemmin, ja sen varmistaminen, että resurssin laatu säilyy hyväksyttävänä ajan mittaan.

Kalanviljelystä on todisteita myös Havaijilta ainakin 1 000 vuoden ajalta, jolloin olemassa oleviin riuttoihin lisättiin kiviä keinotekoisen lammikon luomiseksi. Kivien välit olivat riittävän suuria, jotta merivesi pääsi kiertämään sisään ja ulos, jolloin ravinteet pääsivät kiertämään sisään ja jätteet ulos, mutta liian pieniä, jotta kalat pääsivät pakenemaan. Nykyisten kalanviljelylaitosten avoin verkkorakenne noudattaa tätä esimerkkiä.

Kalanviljely yleistyi Euroopassa 1400-luvulla. Ensimmäinen tunnettu Pohjois-Amerikkaan rakennettu kalankasvatuslaitos rakennettiin Kanadan Newfoundlandin maakuntaan vuonna 1889.

Kalankasvatus laajeni 1960-luvulla maailmanlaajuisesti, kun joidenkin kaupallisten kalakantojen määrä väheni ja maailman kasvava väestö lisäsi kalan kysyntää. Kuten tehdaskasvattamoissa – maalla sijaitsevissa laitoksissa, joissa kasvatetaan valtavia määriä siipikarjaa ja kotieläimiä – tarjottiin taloudellisia kannustimia makean veden ja meriveden kalanviljelylaitosten perustamisen edistämiseksi. Lisäksi tuoreiden ja jalostettujen kalatuotteiden myyntiin osallistuvat yritykset alkoivat laajentua kalankasvatukseen keinona varmistaa tarjonta, laajentaa markkinoitaan ja karsia kustannuksia.

Kalankasvatus oli Kiinassa tuhansia vuosia sitten harjoitettuna tehokasta ja kestävää. Kalamäärät olivat sopivia käytettävissä olevaan tilaan, ja populaatiota hoidettiin niin, että pyyntivalmiiden kalojen määrä ei ajan mittaan vähentynyt. Näin kestävällä tavalla toteutettuna kalankasvatus voi olla hyvä strategia täydentää tai jopa korvata luonnosta pyydettyjä kaloja.

Suurten kalamäärien pitäminen pienellä alueella voi kuitenkin aiheuttaa ongelmia. Suljetussa lammessa yksi ongelma voi olla jätteiden kertyminen. Sen lisäksi, että jätemateriaali tekee vedestä vähemmän viihtyisää kaloille, se voi toimia ravinnonlähteenä leviksi kutsutuille mikro-organismeille. Yhdessä sopivan veden lämpötilan ja auringonvalon kanssa ravintolähteen läsnäolo voi johtaa levien määrän nopeaan kasvuun, jota kutsutaan leväkukinnoiksi. Avomerellä esiintyvissä leväkukinnoissa levien määrä voi olla niin suuri, että kasvu näkyy kiertäviltä satelliiteilta. Suljetussa lammessa leväkukinta voi kuluttaa suuren osan veden hapesta, mikä johtaa kalojen kuolemaan.

Kun kalankasvatus tapahtuu altaissa (suljetun kierron tyyppi), on tärkeää pitää vesi hyvin hapekkaana ja poistaa jätteet. Ilman puhaltaminen veteen, kuten kotiakvaariossa tehdään, voi olla yksi keino hapettamiseen. Vaihtoehtoisesti vettä voidaan kierrättää kalanviljelykompleksissa säiliöstä toiseen, jolloin happea syötetään, kun vesi kulkee säiliöiden välillä. Jätteiden poisto tapahtuu tyypillisesti poistamalla jatkuvasti vettä ja

TIEDOTETTAVIA SANOJA

AKALANVILJELY: Kalojen tai äyriäisten viljely makeassa tai suolaisessa vedessä.

PARASIITTI: Organismi, joka elää toisessa organismissa tai sen päällä ja joka vahingoittaa isäntää.

MERIKALATÄYTE: Äyriäislaji, joka on viljeltyjen kalojen, kuten lohen ja kirjolohen, loinen.

johtaa sen suodattimen läpi ennen veden palauttamista altaaseen. Säiliön veden säännöllinen seuranta on tarpeen sen varmistamiseksi, että muut parametrit, kuten pH, pidetään optimaalisella tasolla.

Kalankasvatuksessa, joka tehdään suurissa makean veden vesistöissä tai meressä, vältetään suljettuun kiertojärjestelmään liittyvät mahdolliset ongelmat. Tyypillisesti kalat pidetään useissa karsinoissa, jotka koostuvat jäykkiin tukiin kiinnitetyistä verkkoverkoista. Koko rakenne kelluu pinnalla.

Vaikutukset ja kysymykset

Kalanviljelystä on tullut hyvin kiistanalainen käytäntö useista ympäristösyistä ja sen haitallisista terveysvaikutuksista viljeltyihin kaloihin ja mahdollisesti muihin lajeihin, myös ihmisiin.

Kalanviljelylaitoksessa kalojen keskittyminen ylittää reilusti luonnossa esiintyvien kalaparvien keskittymisen – 50 000 tai enemmän kalaa usean hehtaarin kokoisella alueella – lukuun ottamatta mahdollisesti länsirannikon lohen kutuvaelluksia. Nämä ahtaat olosuhteet pienentävät kunkin kalan vapaasti uivan tilavuuden noin keskivertokodin kylpyammeen tilavuuteen. Näin ahtaissa olosuhteissa kalat törmäävät ja hankautuvat toisiaan vasten karsinoiden rajoilla, mikä voi aiheuttaa viiltoja ja naarmuja. Tämä lisää tartuntojen ja tautien kehittymisen todennäköisyyttä.

Erityisen hankalia ovat meritäiden lajit, jotka loisevat coho- ja merilohia. Meritäit kiinnittyvät kalaan ja syövät kudosta, mikä aiheuttaa vaurioita ja nestehukkaa sairastuneesta kalasta. Rajatut kalat sairastuvat ja voivat kuolla. Lisäksi meritäitä voi levitä luonnonvaraisiin lohiin kalanviljelylaitoksia ympäröivissä merissä, kun viljellyt lohet karkaavat tarhasta ja kun täitä huuhtoutuu pois kalanviljelylaitoksesta ympäröivään veteen. Vuonna 2001 Brittiläisessä Kolumbiassa sijaitsevien kalanviljelylaitosten ohi vaeltavien luonnonvaraisten lohenpoikasten keskuudessa tehdyssä tutkimuksessa havaittiin, että kalanviljelylaitosten ohi kulkeneissa lohenpoikasissa oli paljon enemmän meritäitäitä kuin niissä lohenpoikasissa, jotka eivät olleet vielä kulkeneet laitosten ohi.

Kalojen karkaaminen kalanviljelylaitoksilta ei ole mikään vähäpätöinen ja yksittäinen tapahtuma. Karsinoiden materiaalin repeämät ja rikkoutumiset sekä myrskyn aiheuttamat aallokot voivat johtaa kalojen karkaamiseen. Joissakin tapauksissa karsinat on suunniteltu verkkokannella tämän mahdollisuuden vähentämiseksi. Joskus vain muutama kala karkaa. Joukkokarkureita on kuitenkin esiintynyt. Esimerkiksi tammikuussa 2002 yli 8 000 kalaa karkasi Clayoquot Soundissa, Brittiläisessä Kolumbiassa sijaitsevasta kalanviljelylaitoksesta. Maailmanlaajuisesti vuonna 2004 arviolta 2 miljoonaa viljeltyä kalaa karkasi luontoon.

Valtioon päästyään viljellyt kalat voivat siirtää tauteja luonnonvaraiseen populaatioon. Science-lehden joulukuun 2007 numerossa julkaistussa artikkelissa dokumentoitiin Tyynenmeren luonnonvaraisten lohien populaatioiden väheneminen, joka liittyy Atlantin lohen viljelypopulaatioista siirtyneiden meritäiden aiheuttamaan tautien vähenemiseen. Tilanne on niin vakava, että luontainen kanta saattaa pienentyä 99 prosentilla vuoteen 2015 mennessä, mikä olisi taloudellinen katastrofi perinteiselle lohenkalastukselle ja kalastuksessa työskenteleville.

Antibiootteja voidaan syöttää elintarvikkeisiin infektioiden torjumiseksi. Kuten maalla sijaitsevissa tehdaskasvattamoissa, tämä käytäntö edistää antibioottiresistenssin kehittymistä eloonjääneiden bakteerien keskuudessa. Nämä sitkeämmät bakteerilajikkeet voivat aiheuttaa terveysriskin paitsi kasvatetuille kaloille myös luonnonvaraisille kalapopulaatioille ja ihmisille.

Kalankasvatuslaitoksesta vapautuu suuri määrä käsittelemätöntä jätevettä ympäröivään veteen. Clayoquot Soundissa tehdyssä tutkimuksessa laskettiin, että kolmen jalkapallokentän kokoisessa laitoksessa kasvatetut 700 000 kalaa tuottavat päivittäin 150 000 ihmisen tuottamaa jätevesimäärää vastaavan määrän.

Muualla tilanne ei ole parempi. Esimerkiksi Kiinassa, joka tuottaa noin 70 prosenttia maailman viljellystä kalasta, kalanviljelylaitokset voidaan keskittää yhteen suurten lampien ympärille. Lammikkovesien analyysit ovat paljastaneet torjunta-aineita ja muita maatalouden valumia, antibiootteja ja syöpää aiheuttavia yhdisteitä. Tuloksena on sekä ympäristö- että elintarviketurvallisuusongelma. Loppuvuodesta 2007 Yhdysvallat ja Kiina allekirjoittivat sopimuksen, jonka mukaan viljelylaitoksia ja vientituotteiden turvallisuutta voidaan valvoa enemmän.

See Also Algal Blooms; Commercial Fisheries; Factory Farms, Adverse Effects of

BIBLIOGRAFIA

Books

Molyneaux, Paul. Swimming in Circles: Aquaculture and the End of Wild Oceans. New York: Thunder’s Mouth Press, 2006.

Periodicals

Krkosek, Martin, Jennifer S. Ford, Alexandra Morton, Subhash Lele, Ransom A. Myers ja Mark A. Lewis. ”Declining Wild Salmon Populations in Relation to Parasites from Farm Salmon”. Science 318 (2007): 1772-1775.

Web Sites

New York Times. ”Kiinassa kasvatetaan kaloja myrkyllisissä vesissä”. December 15, 2007. www.nytimes.com/2007/12/15/world/asia/15fish.html (accessed March 5, 2008)

Time. ”Fish Farming’s Growing Dangers”. September 19, 2007. www.time.com/time/health/article/0,8599,1663604,00.html (accessed March 5, 2008).

Brian D. Hoyle