Käydessäni äskettäin Johns Hopkinsin lastenkeskuksessa Baltimoressa odotin löytäväni jonkinlaisen kunnianosoituksen Ben Carsonille. Olihan hän ennen kuin hänestä tuli GOP:n presidenttiehdokas, hän oli hallinnut kunnianarvoisassa laitoksessa lasten neurokirurgian kuninkaana 29 vuotta.
Ehkä löytäisin aulasta seinämaalauksen, jossa Carsonin kädet kurottuvat pilvistä ja parantavat lapsia ympäri maailmaa. ”Lahjakkaat kädet”, kuten hänen omaelämäkertansa otsikossa. Tai ”Jumalan ohjaamat kädet”, kuten hän kutsuu niitä kampanjapolullaan.
Ei siellä.
Mahdollisesti lahjatavarakaupassa olisi ”Gentle Ben” -lääkärinukke.
Ei sielläkään.
Aloin kysyä työntekijöiltä ja jopa vierailijoilta, osoittaako Hopkins asianmukaista kunnioitusta ylistetylle aivokirurgille. Vastaanottovirkailija katsoi minua kuin olisin menettänyt järkeni.
Suurin osa ihmisistä, joille puhuin, oli afroamerikkalaisia, kuten Carsonkin. Ja lähes kaikki heistä olivat sosioekonomisesti yhtä konservatiivisia kuin Carson. Myös he ilmaisivat kiihkeän uskonsa kovaan työhön, henkilökohtaiseen vastuuseen, uskollisuuteen perhettä kohtaan ja ennen kaikkea uskoon Jumalaan.
Tällainen ryhmä olisi voinut olla helppo saalis republikaanipuolueelle, joka pyrki muuttumaan rodullisesti monimuotoisemmaksi. Mutta ei sellaiselle GOP:lle, joka jatkaa siirtymistään lähemmäs äärioikeistoa ja tukee politiikkaa, joka näyttää tekevän enemmän haittaa kuin hyötyä Amerikan mustille kansalaisille.
Erolaisen näkemyksen Carsonista sain soittamalla Reginald Davisille ja Donlin Longille, neurokirurgeille, jotka kuuluivat tiimiin, joka vuonna 1987 teki uraauurtavasti ensimmäisen onnistuneen päässään yhteenliittyneiden kaksosten erottamisen. Se oli tapaus, joka teki Carsonista kuuluisan.
”Ben on minulle kuin veli, ja Donlin on neurokirurginen isämme”, Davis selitti Davis, joka on Tampassa sijaitsevan Laser Spine Instituten tutkimusjohtaja. Hän jatkoi sanomalla: ”Joitakin asioita, jotka tulevat Benin suusta, en ehkä olisi sanonut niin. Mutta tunteet sen takana ovat vilpittömiä, ja yleensä siinä on totuuden ydin.”
Carsonin henkilökohtainen matka – Detroitin ghetossa kasvaneesta mustasta lapsesta maailmankuuluksi aivokirurgiksi – oli ollut niin kiehtova, että harva sai koskaan tietää, että Davis, joka oli tuolloin neurokirurgian ylilääkäri, on myös musta.
Vaikka Carson pyrki jakamaan parrasvalot, hän sai lopulta käytännössä kaiken kunnian, kun taas hänen johtamansa 70-jäseninen tiimi lähes unohdettiin. Yksi mies, jonka miljoonat näkivät saavuttaneen yhdellä ”lahjakkaalla kädellä” sen, minkä vain lukuisat lääketieteen asiantuntijat olisivat voineet tehdä.
Oliko tuo egoa kasvattava kertomus käynyt harhakuvitelmissa vapaan maailman johtajana olemisesta?
”Ben ei ole tyypillinen neurokirurgi, jolla on hyvin suuri ego”, sanoi Long, Hopkinsin neurokirurgian ylilääkäri, joka on eläkkeellä ja toimii nyt yksityislääkärinä Luthervillessä, Md.
”Jos hänen tarinaansa mainostettiin, se ei tullut häneltä itseltään”. Sen lisäksi, että afroamerikkalaiset halusivat innokkaasti saada Benin kaltaisen sankarin, luulen, että monet amerikkalaiset halusivat nähdä hänen menestyksensä merkkinä siitä, että vuosia jatkuneeseen epäoikeudenmukaisuuteen puututtiin ja että olimme todella tekemässä jotakin antaaksemme afroamerikkalaisille mahdollisuuden saavuttaa se, mitä he pystyivät saavuttamaan.”
Ehken Carson halunnut, että häntä enää pidettäisiin sellaisena, että hänen olisi ”sallittu” tehdä jotakin. Liian liberaali ehkä, liikaa tunnustusta positiivisille toimille. ”Ihminen voi tehdä mitä tahansa omin voimin” on tullut GOP:n kiihkeimpien jäsenten mantraksi. Tarvitaan vain sisua, aseita ja Jumala.
Sairaalan toisessa kerroksessa ”lääketieteen virstanpylväitä” kuvaava aikajana ulottuu pitkin käytävän seinää. Törmäsin lopulta Carsonin kunnianosoitukseen. Se oli pieni valokuva, joka sijaitsi aikajanan alareunassa, rivillä, joka oli varattu palkintoja saaneille henkilöille.
Useimmilla muilla kirurgeilla oli isompia valokuvia, jotka liittyivät heidän uraauurtavaa työtään koskeviin mainintoihin. Esimerkiksi Levi Watkinsista, afroamerikkalaisesta sydänkirurgista, joka vuonna 1980 ”esittelee kirurgisen toimenpiteen, joka pelastaa satojentuhansien ihmisten hengen.”
Kysyin aikajanaa selaavalta afroamerikkalaiselta pariskunnalta, pitäisikö Carsonin valokuvaa heidän mielestään suurentaa. Nainen kohotti kättään, peukalo ja etusormet noin puolen tuuman päässä toisistaan.
”Pienemmäksi”, hän sanoi.
Vastaa