Edustajainhuone valitsee John Quincy Adamsin Yhdysvaltain presidentiksi. Vuoden 1824 vaaleissa syntyy tulos, jossa yksikään neljästä ehdokkaasta ei saa enemmistöä äänestäjien kannatuksesta. Andrew Jackson saa 99, John Quincy Adams 84, William Crawford 41 ja Henry Clay 37. Koska kukaan ei saa perustuslain edellyttämää enemmistöä, vaalit palautetaan edustajainhuoneeseen. Jacksonin kannattajat tuomitsevat Jacksonin ”korruptoituneeksi sopimukseksi”, ja puhemies Henry Clay päättää heittää äänensä Adamsin taakse, oletettavasti varmistaakseen ulkoministeriön johtopaikan. Presidenttinä Adams nimittää Clayn ulkoministeriksi. Jackson raivostuu, luopuu senaattipaikastaan ja vannoo asettuvansa uudelleen ehdolle vuonna 1828.

John Quincy Adams valittiin presidentiksi

Helmikuun 9. päivänä 1825 edustajainhuone valitsi John Quincy Adamsin Yhdysvaltain kuudenneksi presidentiksi sen jälkeen, kun valitsijakokous ei ollut kyennyt tuottamaan voittajaa. Vuoden 1824 vaalit olivat yksi vain kolmesta presidentinvaalista, joissa tämä skenaario toteutui (1800, 1824 ja 1876). Koska yhdelläkään ehdokkaalla ei ollut suoraa enemmistöä, perustuslain kahdestoista lisäys asetti vaalin edustajainhuoneen käsiin, joka sitten päätti kolmen parhaan ehdokkaan joukosta. Vuonna 1825 edustajainhuone valitsi John Quincy Adamsin, mutta siitä aiheutuneet kiistat vainosivat häntä koko vaalikauden ajan ja vaikuttivat osaltaan siihen, että hän hävisi uudelleenvalinnan vuonna 1828.

James Monroen uudelleenvalinnan jälkeen vuonna 1820 federalistit olivat romahtaneet kansallisena oppositiopuolueena, ja lähes kaikki kansallisen tason poliittiset vaikuttajat olivat saman puolueen – Jeffersonin tasavaltalaisten – jäseniä. Vuoden 1824 vaaleihin mennessä Monroen seuraajaksi ei ollut ilmaantunut ketään ennakkosuosikkia. Ehdokkaita oli viisi: Ulkoministeri John Quincy Adams Massachusettsista, valtiovarainministeri William H. Crawford Georgiasta, edustajainhuoneen puhemies Henry Clay Kentuckysta, sotaministeri John C. Calhoun Etelä-Carolinasta ja kenraali Andrew Jackson Tennesseestä. Ilman kansallista tukipohjaa Calhoun vetäytyi epävirallisesti presidenttiehdokkuudesta, ja hänen kannattajansa kampanjoivat häntä varapresidentiksi.

Vuoden 1824 vaalitulos oli sekava ja ratkaisematon. Jackson sai 99 valitsijamiesääntä, Adams 84, Crawford 41 ja Clay 37. Jackson oli saanut yli 150 000 kansanääntä, lähes 40 000 enemmän kuin Adams. Silti vuonna 1824 yleisöäänestyksellä ei ollut mitään merkitystä. Joissakin osavaltioissa osavaltioiden lainsäätäjät valitsivat yhä valitsijamiehet; monissa muissa osavaltioissa valitsijamiehet oli vasta alettu valita yleisillä vaaleilla. Koska yhdelläkään ehdokkaalla ei ollut suoranaista enemmistöä valitsijamiesäänistä, edustajainhuoneen oli valittava kolmen eniten ääniä saaneen ehdokkaan välillä, ja Clayn kannattajat antoivat yleensä äänensä Adamsille. Helmikuun 9. päivänä 1825 John Quincy Adams sai 13 ääntä, Jackson 7 ja Crawford 4 ääntä. Adamsista tuli näin Yhdysvaltain kuudes presidentti.

Jackson ja hänen kannattajansa olivat raivoissaan sekä Claylle että Adamsille. Kun Adams valitsi Clayn ulkoministeriksi, Jacksonin kannattajat väittivät, että he olivat tehneet ”korruptoituneen sopimuksen”. Jacksonin kannattajat käyttivät tätä iskulauseen mobilisoidakseen vuoden 1828 vaaleihin, ja Jackson voitti Adamsin näissä vaaleissa neljä vuotta myöhemmin.

Vuoden 1824 vaalit olivat vasta toinen kerta, kun presidentinvaalit oli heitetty edustajainhuoneeseen. Kaksipuoluejärjestelmän synnyttyä Jacksonin presidenttikaudella tällaisista vaalipulmista tuli harvinaisia. Vain kahdesti vuoden 1824 jälkeen – vuosina 1876 ja 2000 – presidentinvaalit eivät ole tuottaneet välitöntä voittajaa.