John Allan

(Syntynyt: 1779 – Kuollut: 27. maaliskuuta 1834)

John Allan syntyi Dundonaldissa, Ayrshiressä Skotlannissa. Hän muutti Yhdysvaltoihin (asettui asumaan Richmondiin, Virginiaan) joskus ennen 29. tammikuuta 1795. Ahkera kauppias avioitui Francis Keeling Valentinen kanssa 5. helmikuuta 1803, ja hänestä tuli kansalainen 4. kesäkuuta 1804. Frances Allan oli usein sairas, eikä avioliitosta syntynyt lapsia. Joskus joulukuun lopulla vuonna 1812 Allanit toivat hiljattain orvoksi jääneen Edgar Poen kotiinsa, ja heistä tuli hänen sijaisvanhempiaan. Vuonna 1815 John Allan vei perheensä, myös pienen Edgarin, Englantiin liikesyistä ja palasi Richmondiin vuonna 1820. Siellä hän vietti loppuelämänsä. Hänen setänsä William Galtin kuolema 26. maaliskuuta 1825 jätti Allanille mukavan omaisuuden.

Jos Poen suhdetta Frances Allaniin leimasi kiintymys, hänen suhdettaan John Allaniin leimasi häilyvyys. Molemmat henkilöt olivat voimakastahtoisia ja kiivaasti itsenäisiä mieleltään – konflikti oli väistämätön. Isän ja pojan välinen jännitteinen dynamiikka oli aina läsnä, mutta kriittinen kipinä syntyi vuonna 1827. Allan, jolla oli vain vähän muodollista koulutusta, piti itseään self-made-miehenä. Hän oli antanut Poelle hyvän peruskoulutuksen, mutta ajatus yliopistosta tuntui luultavasti kalliilta ylellisyydeltä. Voidaan kohtuudella olettaa, että hänen alun perin vastahakoisuuttaan lähettää Poe vastikään avattuun Virginian yliopistoon tukivat tarinat Poen luokkatovereiden villistä menosta, ja useita heistä rangaistiin kurinpidollisesti ja jopa erotettiin häiritsevän käytöksen vuoksi. Se, että Allanin oli pakko käydä Poen luona kahdesti saman kuukauden aikana (noin toukokuussa 1826), on osoitus hänen huolestuneisuudestaan. Ehkä paheksuntansa ilmauksena tai ehkä huonosti harkittuna oppituntina taloudesta Allan ei ollut avokätinen Poen koulunkäyntiavustuksen suhteen. Poen oli pakko turvautua uhkapeleihin kasvattaakseen niukkoja rahojaan, mutta sen sijaan hän sai 2 000 dollarin velan. Hänen kunniantuntonsa vaati, että velat oli maksettava, vaikka hän saattoi joutua huijauksen uhriksi, mutta hänellä ei tietenkään ollut varaa maksaa niitä. Palattuaan kotiin maaliskuussa 1827 hän huomasi, että John Allan kieltäytyi maksamasta velkoja. Tästä seurasi katkera riita – voi vain kuvitella, millaisia kovia sanoja oli varmasti vaihdettu. Avoimesti uhmaten Poe lähti talosta ja muutti huoneisiin kaupunkiin. Sitten hän värväytyi armeijaan nimellä Edgar A. Perry. Lyhyen ajan kuluttua Poe haki vapautusta palveluksesta ja kirjoitti jälleen John Allanille. Kirjeestä käy hyvin ilmi heidän välilleen tyypillinen vihan ja kiintymyksen outo sekoitus: ”Jos haluatte unohtaa, että olen ollut poikanne, olen liian ylpeä muistuttaakseni teitä siitä uudelleen … jos rakkautenne minua kohtaan on suurempi kuin loukkaus, jonka olen aiheuttanut – niin kirjoittakaa minulle isäni, nopeasti” (Ostrom, Letters, s. 12).

Frances Allanin kuoltua 28. helmikuuta 1829 yhteinen suru näyttää tasoittaneen heidän vaikeuksiensa karheat reunat. Lyhyt sovinto kuitenkin purkautui nopeasti, kun Poe paljasti aikovansa jättää West Pointin ja tavoitella runoilijan uraa. Allanin täydellinen vastaus ei ole säilynyt, mutta hänen omassa muistiinpanossaan Poen kirjeen kääntöpuolella todetaan jokseenkin ankarasti: ”answered to Monday 8th June 1829 strongly censuring his conduct – & refusing any aid” (Ostrom, Letters, s. 21). Uusia hankaluuksia tuli, kun John Allan meni uudelleen naimisiin 5. lokakuuta 1830, sillä toinen rouva Allan ei tuntenut mitään kiintymystä Edgariin. Kasvavaa eripuraa entisestään syventäen Poe huomautti varomattomasti kirjeessä kersantti Samuel Gravesille, että ”herra A ei ole kovin usein selvin päin” (Poe Gravesille, 3. toukokuuta 1830, Ostrom, Letters, s. 36). Tämä tieto päätyi John Allanille, joka katkaisi suhteen välittömästi. Poen pitkä vastauskirje on litania valituksia, jotka huipentuvat: ”Mitä tulee ylikersantti Gravesiin – minä kirjoitin hänelle tuon kirjeen. Mitä tulee sen sisällön totuuteen, jätän sen Jumalan ja omantuntonne varaan. – Kirjoitin sen puolen tunnin kuluessa siitä, kun olitte katkeroittanut kaikki sydämeni tunteet teitä kohtaan pahoinpitelemällä perhettäni ja minua itseäni oman kattonne alla – ja ajankohtana, jolloin sydämeni oli melkein särkymässä” (Ostrom, Letters, s. 41-42). Poe kirjoitti useita myöhempiä kirjeitä sovittelevampaan sävyyn, mutta tuloksetta. Poen syntymä vuonna 1831 antoi Allanille laillisen perillisen, eikä hän enää tarvinnut hankalaa orpoa, jonka hän oli ottanut huostaansa. Allanin sairastuessa epätoivoisesti Poe vieraili Richmondissa 14. helmikuuta 1834. Thomas Ellis muisteli vuonna 1881, että Poe joutui tunkemaan rouva Allanin ohi päästäkseen tapaamaan sairasta kasvatti-isäänsä. John Allan käytti vähiä jäljellä olevia voimiaan, ”nosti keppinsä, & uhkasi lyödä Poeta, jos tämä tulisi hänen ulottuvilleen, ja käski hänet ulos; jonka jälkeen Poe vetäytyi, & se oli viimeinen kerta, kun he tapasivat” (Poe Log, s. 137). Kun John Allan kuoli 27. maaliskuuta 1834, hänen testamentissaan ei mainittu Poeta.

Ehkä paljastavinta valoa tähän asiaan tuo John Allanin oma kirje Edgarin veljelle Henrylle 1.11.1824: ”Olen juuri nähnyt 25.8. päivätyn kirjeenne Edgarille ja olen hyvin surullinen, ettei hän ole kirjoittanut teille. Hänellä ei ole ollut juuri muuta tekemistä minulle hän ei tee mitään & näyttää aivan onnettomalta, murjottaa & pahantuulinen koko Perheelle. En ymmärrä, miten olemme saaneet tämän aikaan – miksi olen sietänyt hänen käytöstään niin kauan, on vähän vähemmän ihmeellistä. Poika ei tunne kiintymyksen kipinää meitä kohtaan, ei hiukkasenkaan kiitollisuutta kaikesta huolenpidostani ja ystävällisyydestäni häntä kohtaan. Olen antanut hänelle paljon paremman kasvatuksen kuin mitä itse olen koskaan saanut. . . . Pelkään, että hänen toverinsa ovat saaneet hänet omaksumaan ajattelutavan &, joka on hyvin vastoin sitä, mitä hänellä oli Englannissa. Tunnen ylpeänä eron teidän & periaatteidenne & ja hänen & periaatteidensa & välillä, ja minulla on halu seisoa niin kuin minun pitäisi seisoa teidän arvostuksessanne. Jos olisin tehnyt velvollisuuteni yhtä uskollisesti Jumalalleni kuin olen tehnyt Edgarille, niin jos Kuolema olisi tullut silloin, kun se tulee, ei olisi ollut minulle mitään pelkoa…. ” (Poe Log, s. 61-62).
Poen omat kirjeet Allanille vaihtelevat ”Dear Sir” ja ”Dear Pa” välillä. Muutamat ovat pelkkää mukavaa rupattelua merkityksettömistä asioista, mutta toiset ovat katkeria – ja luultavasti liioiteltuja – valituksia Allanin välinpitämättömästä käytöksestä. Liian monet ovat dramaattisia anomuksia rahasta tai muista palveluksista, jotka eivät olisi voineet saada tiukkapipoisen kauppiaan hyväksyntää. Esimerkkinä näistä on Poen kirje John Allanille 15. joulukuuta 1831: ”Tiedän, että olen loukannut teitä yli kaiken anteeksiantamuksen, ja tiedän, ettei minulla ole enää mitään toiveita tulla uudelleen vastaanotetuksi suosioonne, mutta Kristuksen tähden älkää antako minun tuhoutua rahasumman vuoksi, jota ette koskaan kaipaisi. . . .” (Ostrom, Kirjeet, s. 48).

Poen marraskuussa 1834 John P. Kennedylle lähettämässä kirjeessä on hieman yllättävä yhteenveto hänen tilanteestaan John Allanin kanssa. Kirjeen yleissävy on niin vapaa katkeruudesta ja vihasta Allania kohtaan, että on oletettava Poen hyväksyneen oman roolinsa heidän vaikeuksissaan: ”Elämäntilanteeni on muuttunut olennaisesti siitä päivästä lähtien, kun näit minut ensimmäisen kerran. Tuolloin odotin odottavani suuren omaisuuden perintöä, ja sillä välin sain elatukseeni riittävän elinkoron. Sen antoi minulle eräs Virginiassa asuva herrasmies (herra Jno Allan), joka adoptoi minut kahden vuoden ikäisenä (molemmat vanhempani olivat kuolleet) ja joka viime aikoihin asti kohteli minua aina isän hellyydellä. Mutta hänen toinen avioliittonsa ja uskaltaisin sanoa, että monet minun hölmöyteni johtivat lopulta riitaan välillämme. Hän on nyt kuollut eikä ole jättänyt minulle mitään” (Ostrom, Kirjeitä, s. 54). Poen kommentti siitä, että Allan ”adoptoi” hänet, on teknisesti virheellinen, sillä Allanit eivät koskaan olleet oikeudellisesti muuta kuin Poen kasvattivanhemmat. Vielä merkittävämpi on se, että Poen lausunto, jonka mukaan Allan ”kohteli minua aina isän hellyydellä”, on jyrkässä ristiriidassa Poen aiempien kirjeiden kanssa, jotka hän oli lähettänyt Allanille itselleen.

Samoista kirjeistä käy myös ilmi, että Poe johtaa ystäväänsä kummallisesti harhaan väittäessään, että Allan tarjosi ”elatukseeni riittävän elinkoron”. Huhtikuun 12. päivänä 1833 Poe oli kirjoittanut Allanille: ”Nyt on kulunut yli kaksi vuotta siitä, kun olet avustanut minua, ja yli kolme vuotta siitä, kun olet puhunut minulle. . . . Olen tuhoutumassa – täysin tuhoutumassa avun puutteessa. Silti en ole joutilas – enkä ole riippuvainen mistään paheesta – enkä ole syyllistynyt mihinkään yhteiskuntaa vastaan tehtyyn rikokseen, joka tekisi minusta näin kovan kohtalon ansaitsevan. Jumalan tähden, armahtakaa minua ja pelastakaa minut tuholta” (Ostrom, Kirjeitä, s. 50).

John Allan on haudattu Shockoe Hillin hautausmaalle Richmondissa, Virginiassa. Hänen hautakivessään lukee: ”John Allan, joka poistui tästä elämästä 27. maaliskuuta 1834, 54. ikävuotenaan”.

Laillistetut lapset (kaikki kolme on on haudattu Schockoe Hill Cemteryyn, Richmond, VA):

John Allan, Jr – syntynyt 23. elokuuta 1831, kuollut 03. heinäkuuta 1863 (kaatui Fairfieldin taistelussa Pennsylvaniassa) (avioitui Henrietta Allanin kanssa. Yksi lapsi, Louise, myöhemmin Louise Pryor) (Värväytyi konfederaation armeijaan, Virginian ratsuväkeen, ja saavutti 1. luutnantin arvon)

William Galt Allan – syntynyt 5.10.1832, kuollut 15.10.1868 (avioitui veljensä lesken Henrietta Allanin kanssa) (Värväytyi konfederaation armeijaan, Virginiassa jalkaväkijoukkoihin, ja saavutti kapteenin arvon).

Patterson Allan – syntynyt 26. tammikuuta 1834, kuollut 06. syyskuuta 1872 (avioitui Mary Caroline Allanin kanssa. Lapsia oli kaksi, poika John Wilson Allan (1860-1873) ja tyttö Genevieve (1857-1941), joka avioitui Dwight Preston Montaguen kanssa)