Toukokuun alussa 1865 Amerikan konfederaatiossa vallitsi suuri järjestäytymättömyys, joka johtui suurelta osin edellisen kuukauden kiihkeistä tapahtumista. Kenraali Robert E. Lee oli antautunut Konfederaation armeijat Appomattoxin hovissa Virginiassa, ja useimmat amerikkalaiset uskoivat sisällissodan (1861-65) olevan ohi. John Wilkes Boothin ja muiden etelävaltioiden kannattajien Washingtonissa tekemä Yhdysvaltain presidentin Abraham Lincolnin salamurha herätti epäluuloa monissa konfederaation hallituksessa. Vaikka hallitus oli yhä ehjä, se oli suurelta osin tehoton.

Konfederaation presidentti Jefferson Davis säilytti yhä toiveita konfederaation tulevaisuudesta. Yksityisesti hän kannatteli halua vahvistaa armeijoita ja siirtää taistelut Konfederaation länsiosaan. Julkisesti hän joutui pakenemaan Konfederaation pääkaupungista Richmondista, Virginiasta, yhdessä luotettavien neuvonantajiensa kanssa, josta tuli käytännössä maanpaossa oleva hallitus. Lähdettyään Richmondista Davis ja hänen seurueensa perustivat väliaikaisen hallintokeskuksen Danvilleen, Virginiaan. He siirtyivät kuitenkin pian etelämmäksi, koska Virginia oli vahvasti kyllästetty unionin joukoilla.

Davisin neuvonantajiin kuuluivat muun muassa John H. Reagan, Judah P. Benjamin, John Breckinridge ja Burton Harrison. Mukana oli myös pieni mutta eliittiä edustava sotilassaattue, ja he kaikki saapuivat Washingtoniin, Wilkesin piirikuntaan, 3. toukokuuta. Seuraavana päivänä Davis piti viimeisen kokouksen kabinettinsa kanssa, ja jäsenet hajaantuivat sen jälkeen, kun presidentti oli antanut luvan maksaa heille myöhästyneet korvaukset jäljellä olevasta Konfederaation kassasta, kulta mukaan lukien. Davis jatkoi etelään Sandersvilleen, jossa hän luovutti 6. toukokuuta jäljellä olevan konfederaation kassan kapteeni Micajah Clarkille, konfederaation virkaatekevälle rahastonhoitajalle, ja 7. toukokuuta hän tapasi vaimonsa Varinan ja heidän lapsensa. Yhdessä he jatkoivat 8. toukokuuta Wilcoxin piirikunnassa sijaitsevan Abbevillen kautta tietoisina siitä, että unionin joukot olivat lähellä takana. Davisin jahtaaminen johtui suurelta osin Yhdysvaltain sotaministeriön väärästä oletuksesta, jonka mukaan Davis oli osallisena Lincolnin salamurhassa. Sadan tuhannen dollarin palkkio luvattiin sille, joka saisi presidentin ja hänen avustajansa kiinni.

Saavuttuaan Irwinin piirikunnassa sijaitsevaan Irwinvillen maanviljelijäyhdyskuntaan 9. toukokuuta illalla jäljelle jääneet toiveikkaat, jotka olettivat yhä olevansa askeleen edellä takaa-ajajiaan, leiriytyivät lähelle puronuomaa. Aikaisin seuraavana aamuna leiri heräsi laukausten paukahdukseen, ja muutamassa minuutissa ensimmäisen Wisconsinin ja neljännen Michiganin ratsuväen jäsenet saartoivat sen. Konfederaatiot eivät ampuneet yhtään laukausta. Hämmennyksen keskellä Davis syöksyi nopeasti kohti puroa. Hän oli heittänyt vaimonsa raglanin eli päällystakin harteilleen. Tämä johti siihen sitkeään huhuun, että hän yritti paeta naisten vaatteissa. Aikakauden suosittu laulu oli ”Jeff in Petticoats”, ja suuret iltapäivälehdet esittivät taiteilijoiden kuvia kaatuneesta johtajasta pukeutuneena kaikkeen peruukista vanuhameeseen. Eräs innokas Michiganin erikoisjoukkojen jäsen otti Davisin nopeasti kiinni, ja hänet kuljetettiin Virginian Monroe-linnoitukseen, jossa hän oli vankina yli kaksi vuotta. Hänen huono kohtelunsa ja sen myöhempi paljastuminen lehdistössä auttoivat vahvistamaan etelävaltioiden kansallismielisyyttä.

Historiallinen muistomerkki osoittaa paikan, jossa Davis pidätettiin, ja ympäröivä alue on nykyään Jefferson Davis Memorial Historic Site, kolmentoista hehtaarin kokoinen puisto, jossa on museo, retkeilyreitti ja piknikmahdollisuuksia. Jeff Davisin piirikunta Georgian keskiosassa on nimetty konfederaation presidentin kunniaksi.