Introduction to Philosophy

Jokainen alla olevista argumenteista pyrkii osoittamaan, että tiettyä joukkoa jumalia ei ole olemassa osoittamalla, että ne ovat luonnostaan merkityksettömiä, ristiriitaisia tai ristiriidassa tiedossa olevien tieteellisten tai historiallisten tosiseikkojen kanssa – tai että ei ole riittäviä todisteita siitä, että ne ovat olemassa.

Empiiriset argumentit

Empiiriset argumentit ovat riippuvaisia havainnoimalla tai kokeilemalla hankitusta tiedosta todistaakseen päätelmänsä.

• Epäjohdonmukaisten ilmoitusten argumentti kyseenalaistaa Jumalaksi kutsutun jumaluuden olemassaolon sellaisena kuin se on kuvattu pyhissä kirjoituksissa – kuten hindulaisissa Vedoissa, juutalaisessa Tanakhissa, kristillisessä Raamatussa, muslimien Koraanissa, Mormonin kirjassa tai Baha’i Aqdasissa – tunnistamalla ilmeisiä ristiriitaisuuksia eri kirjoitusten välillä, yksittäisen kirjoituksen sisällä tai kirjoitusten ja tunnettujen tosiasioiden välillä.
• Pahan ongelma kyseenalaistaa sellaisen jumalan olemassaolon, joka on sekä kaikkivoipa että kaikkivoipa, väittämällä, että tällaisen jumalan ei pitäisi sallia pahan tai kärsimyksen olemassaoloa. Teistien vastauksia kutsutaan teodikeiksi.
• Evankelioimattomien kohtalo, jonka mukaan henkilöitä, jotka eivät ole koskaan edes kuulleet jostakin tietystä ilmoituksesta, saatetaan rangaista ankarasti siitä, etteivät he noudata sen saneluja.
• Huonoon suunnitteluun perustuva argumentti kyseenalaistaa ajatuksen siitä, että Jumala loi elämän, sillä perusteella, että elämänmuodot, ihminen mukaan lukien, näyttävät olevan huonosti suunniteltuja.
• Epäuskovaisuuteen perustuva argumentti kyseenalaistaa sellaisen kaikkivoivan Jumalan olemassaolon, joka haluaa, että ihmiset uskovat häneen, väittämällä, että tällainen jumala tekisi parempaa työtä uskovien keräämisessä.
• Säästäväisyysargumentti (Occamin partaveitsen avulla) väittää, että koska luonnolliset (ei-yliluonnolliset) teoriat selittävät riittävällä tavalla uskonnon ja jumaliin uskomisen kehittymisen, tällaisten yliluonnollisten tekijöiden varsinainen olemassaolo on tarpeetonta ja se voidaan jättää huomiotta, ellei toisin todisteta, että sitä tarvitaan ilmiön selittämiseen.
• Russellin teekannun analogia väittää, että todistustaakka Jumalan olemassaolosta on pikemminkin teistillä kuin ateistilla. Russellin teekannun analogiaa voidaan pitää Occamin partakoneen laajennuksena.
• Stephen Hawking ja toinen kirjoittaja Leonard Mlodinow toteavat kirjassaan The Grand Design (Suuri suunnitelma), että on järkevää kysyä, kuka tai mikä loi maailmankaikkeuden, mutta jos vastauksena on Jumala, kysymys on vain harhautettu kysymykseen siitä, kuka loi Jumalan. Molemmat kirjoittajat väittävät, että näihin kysymyksiin on mahdollista vastata puhtaasti tieteen piirissä ja vetoamatta mihinkään jumalallisiin olentoihin. Jotkut kristityt filosofit ovat eri mieltä.

Deduktiiviset argumentit

Deduktiiviset argumentit pyrkivät todistamaan johtopäätöksensä deduktiivisella päättelyllä oikeista premisseistä.

• Perimmäinen Boeing 747 -kikkailu on vasta-argumentti suunnittelusta esitetylle argumentille. Argumentti suunnittelusta väittää, että monimutkaisen tai järjestetyn rakenteen täytyy olla suunniteltu. Kuitenkin jumala, joka on vastuussa maailmankaikkeuden luomisesta, olisi vähintään yhtä monimutkainen kuin sen luoma maailmankaikkeus. Siksi myös sen täytyy vaatia suunnittelija. Ja sen suunnittelija edellyttäisi myös suunnittelijaa, ad infinitum. Argumentti Jumalan olemassaolon puolesta on siis looginen harhaluulo, olipa kyseessä erityinen vetoaminen tai ei. Perimmäisen 747-kikkailun mukaan Jumala ei tarjoa monimutkaisuuden alkuperää, vaan siinä yksinkertaisesti oletetaan, että monimutkaisuus on aina ollut olemassa. Siinä myös todetaan, että suunnittelu ei pysty selittämään kompleksisuutta, jonka luonnonvalinta voi selittää.
• Paradoksi kaikkivoipaisuudesta viittaa siihen, että käsite kaikkivoipaisesta entiteetistä on loogisesti ristiriitainen, kun tarkastellaan kysymystä, kuten ”Voiko Jumala luoda niin suuren kiven, ettei hän pysty liikuttamaan sitä?” tai ”Jos Jumala on kaikkivoipa, voisiko Jumala luoda itseään mahtavamman olennon?”
• Paradoksi kaikkitietävyydestä kiistää lisää ongelmia kaikkivoipaisuuden ja kaikkitietävyyden välillä, kuten kyvyn puute luoda jotain Jumalalle tuntematonta.
• Helvetin ongelma on ajatus siitä, että ikuinen kadotus äärellisessä olemassaolossa tehdyistä teoista on ristiriidassa Jumalan kaikkivoipaisuuden tai kaikkinäkyvyyden kanssa.
• Vapaan tahdon argumentti kiistää sellaisen kaikkitietävän jumalan olemassaolon, jolla on vapaa tahto – tai joka on osoittanut saman vapauden luomuksilleen – väittämällä, että nämä kaksi ominaisuutta ovat ristiriitaisia. Argumentin mukaan, jos Jumala jo tietää tulevaisuuden, ihmiskunnan on määrä vahvistaa hänen tietonsa tulevaisuudesta eikä sillä ole todellista vapaata tahtoa poiketa siitä. Siksi vapaa tahtomme on ristiriidassa kaikkitietävän jumalan kanssa. Toinen argumentti hyökkää sellaisen kaikkitietävän jumalan olemassaoloa vastaan, jolla on vapaa tahto, suoraan väittäen, että Jumalan itsensä tahto olisi sidottu noudattamaan sitä, mitä Jumala ennustaa itsensä tekevän koko ikuisuuden ajan.
• Kosmologisen argumentin vasta-argumentti (”kana vai muna”) ottaa sen olettamuksen, jonka mukaan asioita ei voi olla olemassa ilman luojia, ja soveltaa sitä Jumalaan asettaen äärettömän regressin. Tämä hyökkää sitä lähtökohtaa vastaan, että maailmankaikkeus on toinen syy (Jumalan jälkeen, jonka väitetään olevan ensimmäinen syy).
• Kirjallisuudessa käytetty teologinen nonkognitivismi pyrkii yleensä kumoamaan jumalakäsityksen osoittamalla, että sitä ei voida todentaa tieteellisillä testeillä.
• Antrooppinen argumentti väittää, että jos Jumala on kaikkitietävä, kaikkivaltias ja moraalisesti täydellinen, hän olisi luonut epätäydellisten ihmisten sijasta muita moraalisesti täydellisiä olentoja.

Induktiiviset argumentit

Induktiiviset argumentit argumentoivat johtopäätöksiään induktiivisen päättelyn avulla.

• Ateisti-eksistentiaalinen argumentti täydellisen aistivan olennon olemattomuudesta väittää, että jos olemassaolo edeltää olemusta, termin aistiva merkityksestä seuraa, että aistiva olento ei voi olla täydellinen tai täydellinen. Sitä sivuaa Jean-Paul Sartre teoksessaan Olemassaolo ja ei mitään. Sartren muotoilu on, että Jumala olisi pour-soi, joka on myös en-soi : mikä on ristiriitaista. Väite toistuu Salman Rushdien romaanissa Grimus: ”Se, joka on täydellinen, on myös kuollut.”
• ”Ei syytä” -argumentti yrittää osoittaa, että kaikkivoipaisella ja kaikkitietävällä olennolla ei olisi mitään syytä toimia millään tavalla, erityisesti luomalla maailmankaikkeuden, koska sillä ei olisi mitään tarpeita, haluja tai toiveita, koska juuri nämä käsitteet ovat subjektiivisesti inhimillisiä. Koska maailmankaikkeus on olemassa, on olemassa ristiriita, ja siksi kaikkivoipaa jumalaa ei voi olla olemassa. Tätä argumenttia selittää Scott Adams kirjassaan God’s Debris, jossa hän esittää eräänlaista pandeismia teologisena perusmallina. Samanlainen argumentti esitetään Ludwig von Misesin teoksessa ”Human Action”. Hän viittasi siihen nimellä ”praxeologinen argumentti” ja väitti, että täydellinen olento olisi jo kauan sitten tyydyttänyt kaikki tarpeensa ja halunsa eikä voisi enää toimia nykyhetkessä todistamatta, ettei se olisi kyennyt saavuttamaan tarpeitaan nopeammin – osoittaen olevansa epätäydellinen.
• ”Historiallinen induktio”-argumentti päättelee, että koska useimpia teistisiä uskontoja kautta historian (esim. muinaisen Egyptin uskonto, muinaisen Kreikan uskonto) ja niiden jumalia tullaan lopulta pitämään epätosina tai virheellisinä, kaikki teistiset uskonnot, mukaan lukien nykyiset uskonnot, ovat sen vuoksi induktiolla mitä todennäköisimmin epätosia/virheellisiä. Se on implikoitu osana Stephen F. Robertsin suosittua lainausta:
  

  Väitän, että olemme molemmat ateisteja. Minä vain uskon yhteen jumalaan vähemmän kuin sinä. Kun ymmärrät, miksi sinä hylkäät kaikki muut mahdolliset jumalat, ymmärrät myös, miksi minä hylkään sinun jumalasi.

Subjektiiviset argumentit

Subjektiivisten argumenttien tapaan Jumalan olemassaolon puolesta subjektiiviset argumentit yliluonnollista vastaan nojautuvat pääasiassa todistajien todistuksiin tai kokemuksiin tai ylipäätään ilmoitettuun uskontoon sisältyviin väitteisiin.

• Todistaja-argumentti antaa uskottavuutta henkilökohtaisille nykyaikaisille ja menneiltä ajoilta peräisin oleville silminnäkijätodistajille, jotka epäilevät epäuskoisesti tai epäilevät jyrkästi Jumalan olemassaoloa.
• Ristiriitaisten uskontojen argumentti toteaa, että monet uskonnot antavat erilaisia selontekoja siitä, mitä Jumala on ja mitä Jumala haluaa; koska kaikki ristiriitaiset selonteot eivät voi olla oikeita, monien ellei kaikkien uskontojen täytyy olla vääriä.
• Pettymysargumentti väittää, että jos Jumalalta ei pyydettäessä saada näkyvää apua, ei ole syytä uskoa, että Jumala on olemassa.

Hindu-argumentit

Ateistiset hindu-opit vetoavat erilaisiin argumentteihin, joilla luojajumala tai Ishvara hylätään. Samkhya-koulukunnan Sāṁkhyapravacana Sūtra toteaa, että luojajumalalle ei ole filosofista paikkaa tässä järjestelmässä. Tässä tekstissä väitetään myös, että Ishvaran (Jumalan) olemassaoloa ei voida todistaa, eikä sen olemassaoloa näin ollen voida myöntää. Klassinen samkhya vastustaa Jumalan olemassaoloa metafyysisin perustein. Siinä esimerkiksi väitetään, että muuttumaton Jumala ei voi olla alati muuttuvan maailman lähde. Sen mukaan Jumala on välttämätön metafyysinen oletus, jota olosuhteet vaativat. Samkhya-sutrat pyrkivät osoittamaan, että ajatus Jumalasta on käsittämätön ja ristiriitainen, ja joissakin kommentaareissa puhutaan tästä aiheesta selvästi. Karika 57:ää kommentoiva Sankhya- tattva-kaumudi väittää, että täydellisellä Jumalalla ei voi olla tarvetta luoda maailmaa, ja jos Jumalan motiivina on ystävällisyys, Samkhya kyseenalaistaa sen, onko järkevää kutsua olemassaoloon olentoja, joilla ei-olemassa ollessaan ei ollut kärsimystä. Samkhya postuloi, että hyväntahtoisen jumaluuden tulisi luoda vain onnellisia olentoja, ei reaalimaailman kaltaista epätäydellistä maailmaa.

Rituaaleihin ja ortopraxiaan perustuvan Mimamsa-koulukunnan kannattajat päättivät, että todisteet, joiden väitetään todistavan Jumalan olemassaolon, ovat riittämättömiä. Heidän mukaansa ei ole tarpeen postuloida maailmalle tekijää, aivan kuten ei tarvita kirjoittajaa Vedojen säveltämiseen tai jumalaa rituaalien vahvistamiseen. Mimamsa väittää, että Vedoissa mainituilla jumalilla ei ole muuta olemassaoloa kuin mantrat, jotka lausuvat niiden nimet. Tässä suhteessa mantrojen voima on se, mitä pidetään jumalien voimana.