Nimeni on —–

Aloitin tämän esseen kirjoittamisen paperilla, mutta juuri sitä en ole.

Sallikaa minun esitellä itseni kunnolla.

Olen vanhempieni lapsi.

Vanhempani ovat liikkeellepaneva voima pyrkimyksessäni tehdä tästä maailmasta parempi paikka. Unelmani oman Ed-Tech-alan start-up-yrityksen perustamisesta alkoi ensin keittiön pöydässä, jossa vanhempani – koulutusstrategi ja huipputekniikan johtaja – jakoivat tarinoita työstään.

Isäni, maanviljelijä, josta tuli teknologiayrityksen toimitusjohtaja, näytti minulle, että päättäväisyys onnistuu missä tahansa ympäristössä, pellolta neuvotteluhuoneeseen. Äitini, koulutuksen innovaattori ja sosiaalisen oikeudenmukaisuuden puolestapuhuja, teki minuun vaikutuksen asianmukaisen ja tasa-arvoisen koulutuksen tärkeydestä kaikille. Vanhempani opettivat minulle, että ammatti on muutakin kuin itsensä tai perheensä edistämistä – siinä on kyse yhteiskunnan edistämisestä.

Olen päättänyt saavuttaa ja ylittää vanhempieni saavutukset omalla tavallani yhdistämällä elämäni suurimmista vaikutteista – koulutuksesta, teknologiasta ja johtamisesta – syntyneet intohimoni.

Minua ohjaa halu käyttää teknologiaa ja avoimen lähdekoodin periaatteita opetuksen parantamiseen syrjäisillä ja maaseutualueilla eri puolilla maapalloa.

Olen maailmankansalainen.

Juuri ennen kuin menin ensimmäiselle luokalle, entinen armeijan komentaja pyysi isääni työskentelemään korkean teknologian alalla. Näkemykseni muuttui kaupunkimme kumpuilevista kukkuloista pilvenpiirtäjiksi, ja lintujen laulun korvasi taksitaksit.

Kaksi päivää Amerikkaan saapumiseni jälkeen löysin itseni julkisesta luokkahuoneesta, vailla yhtään ystävää tai sanaakaan englantia.

Nolostuminen ja hämmentyneisyys luokassa saivat minut viettämään iltapäiväni ulkoa opettelemalla aakkoset aakkoselta ja selaamalla kirjoja englanninkielisinä. Pakotin vanhempani antamaan minulle englanninkielen oppitunteja joka ilta, kun he palasivat töistä kotiin. Vuoden kuluttua tunsin oloni täysin kotoisaksi, ja opastin jopa uusia ulkomaalaisia tulijoita, valmistelin heitä siihen, mitä koulussa oli odotettavissa, ja autoin heitä harjoittelemaan englantia.

Muutimme takaisin kotikaupunkiini kuuden vuoden jälkeen, mutta ulkomailla saadut kokemukset olivat perustavanlaatuisia. Vieraaseen kulttuuriin sopeutuminen näin nuorena avasi minua tavoilla, jotka ovat olleet olennaisia henkilökohtaisen ja ammatillisen kasvuni kannalta. Pitkät oppimisiltapäivät tekivät minusta itsenäisen oppijan – taitoa, jota käytän nykyään usein työssäni, kun hallitsen uusia ohjelmointikieliä ja teen perusteellista tutkimusta työnantajani innovaatiokeskuksessa.

Kielimuurin voittaminen nuorena opetti minua olemaan kärsivällinen, antamaan toisille etua epäilyksistä ja opetti minulle mentoroinnin arvon. Nämä oivallukset auttoivat minua tulemaan erittäin yhteistyökykyiseksi ihmiseksi, johon muut tuntevat voivansa luottaa.

Olen johtaja.

Oppasin ensimmäisen kerran johtamaan lukion koripallojoukkueen kapteenina, joka johti joukkueeni valtakunnallisiin mestaruuskilpailuihin vastoin kaikkia odotuksia. Meillä oli vähemmän lahjakkuutta, vähemmän kokemusta ja olimme (keskimäärin) neljä senttiä lyhyempiä kuin vastustajamme. Lopulta tiimityömme ja ystävyytemme voittivat. Kun olin voittanut mestaruuden, minut kutsuttiin maajoukkueen kanssa harjoituksiin. Vaadin, että koko joukkueeni saisi tulla mukaan.

Valtakunnallisiksi mestareiksi tuleminen näytti minulle, miten tärkeää on sinnikkyys ja se, ettei koskaan aliarvioi omia kykyjään tai joukkueensa kykyjä. Tämä oli erityisen opettavaista palvellessani laskuvarjojääkäreinä; kärsin vakavasta selkävammasta pitkistä vaelluksista raskaan kaluston kanssa. Komentajani esittivät minulle kaksi vaihtoehtoa: ottaisin toimistotyöpaikan tai ilmoittautuisin ylimääräiseksi vuodeksi palvelusvelvollisuuteni jälkeen osallistuakseni upseerikouluun ja johtaakseni sen jälkeen erikoisoperaatioiden ja teknologian kehittämisen eliittiyksikköä. Koska olin päättänyt ottaa kaiken mahdollisen irti palveluksestani vammastani huolimatta, valitsin jälkimmäisen vaihtoehdon.

Aivan kuten johtamani koripallojoukkue, myös ensimmäinen projektini alkoi jokseenkin toivottomana: Minulle annettiin vastuu 2,8 miljoonan dollarin lämpöjäljityslaitteen kehittämisestä maailman johtavan sotilasurakoitsijan rinnalla. Projekti oli yli vuoden jäljessä aikataulusta, ja sitä hoiti uupunut ja turhautunut tiimi.

En koskaan epäillyt, että saavuttaisimme armeijan asettaman kunnianhimoisen kahdeksan kuukauden tavoitteen. Laadin kattavan Ganttin, jotta kehitykseen, rahoitukseen, logistiikkaan ja henkilöstöhallintoon liittyvät vertailuarvot täyttyisivät. Työskentelin ahkerasti luodakseni yhteenkuuluvuutta armeijan ja siviilitiimin jäsenten välille.

Kun tuotteen lisäominaisuuksien kehittäminen vaati enemmän pääomaa, käytin vapaat yöni markkinointikampanjoiden laatimiseen, joita esittelin ylemmille upseereille – lukemattomille eversteille ja jopa prikaatikenraalille. Hain yksityisiä lahjoituksia kymmeniltä kansainvälisiltä lahjoittajilta räätälöimällä jokaisen esityksen heidän kulttuuristen mieltymystensä ja prioriteettiensa mukaan. Keräsin miljoona dollaria pääomaa, saavutimme määräaikamme, ja yksiköstämme tuli ensisijainen yksikkö tuotekehityksessä ja teknisissä erikoisoperaatioissa. Lämpöseurantalaitteen julkaisun jälkeen johdin seitsemää muuta hanketta, joiden budjetit olivat yhteensä 4 miljoonaa dollaria.

Uskon, että Ed-Tech on tulevaisuutta.

Varttuessani maahanmuuttajayhteisössä sain läheisen käsityksen siitä, mitä merkitsee elää köyhässä ja syrjäisessä osassa maata. Vaarassa olevien teini-ikäisten ja ala-asteikäisten orpojen opettaminen Thaimaassa antoi merkityksen äitini sanoille: ”Koulutus on välimatka omaavien ja vailla olevien välillä”. Teknologia on ainoa keino lyhentää tätä etäisyyttä.

Aion hyödyntää teknologisia taitojani, kokemustani opettajana ja Harvardissa hankkimaani liiketoimintaosaamista luodakseni Ed-Tech-tuotteita, joilla parannetaan koulutuksen saatavuutta edullisten sovellusten avulla, jotka perustuvat tietämyksen yhteistoiminnalliseen jakamiseen ja suurten datamäärien analysointiin.

Tekniset saavutukseni tähän mennessä antavat minulle luottamusta siihen, että olen valmis tuomaan omia tuotteitani yleisölle.

Kehitin start-up-yrityksen, ammatillisen kehittymisen ja rekrytoinnin verkkoalustan. Hankin pääomaa koko hankkeeseen pelkällä uskolla ideaani ja erittäin vakuuttavilla power point -esityksillä. Nykyään yritykselläni on tuhansia käyttäjiä, ja se on useiden miljoonien dollarien arvoisten teknologiayritysten tärkein ammatillisen kehittymisen foorumi.

Globaali muutos alkaa paikallisesta muutoksesta, ja kotimaani on hedelmällinen koekenttä. MBA-tutkintoni jälkeen ja toivottavasti menestyessäni tuotepäällikkönä tietotekniikkayrityksessä aion pilotoida omia hankkeitani maani syrjäseuduilla, jotka on suunnattu heikommassa asemassa oleville väestöryhmille.

Harvard on kutsumukseni.

Harvardin kauppakorkeakoulu on paikka, joka herätti kiinnostukseni liikkeenjohtotieteitä kohtaan enemmän kuin se, että se sijaitsee rakkaassa lapsuuden kotikaupungissani. Minulla oli tilaisuus seurata isääni HBS:n kursseille, kun hän opiskeli Advanced Manager’s Program -ohjelmassa. AMP-kursseilla istuminen herätti kiinnostukseni tapaustutkimuksiin (päädyin lukemaan kaikki isäni kansiossa olevat tutkimukset!), ja nautin syvällisistä keskusteluista Richard Vietorin ja Guhan Subramanianin kaltaisten professorien kanssa. Olen onnekas, että voin jatkaa vuorovaikutustani HBS:n kanssa lukemalla artikkeleita ja tapaustutkimuksia IBM:n oppimisportaalista.

Harvard on oppimiskokemuksen ytimessä. EdTech-innovaatioiden avulla uskon, että Harvardin standardista voi tulla maailmanlaajuinen koulutusstandardi.

Olen seikkailija, riskinottaja ja haasteiden etsijä. Olen kouluttaja, johtaja, yrittäjä ja sosiaalinen innovaattori.

En ole vain menneisyyteni, vaan olen tulevaisuuteni; ja olen aloittamassa uutta lukua elämässäni kanssanne Harvardissa.