How to Survive, and Thrive, in a Marriage Where You Hate Your Spouse

Author: R.U. Bored

So. . entä jos onnellinen elämäsi ei olekaan? Avioliittonne, siviiliavioliittonne tai avoliittonne haiskahtaa enemmän myrkytetyltä omenalta kuin maagiselta, elämää luovalta suudelmalta. Mutta et voi, tai päätät olla poistumatta linnasta. Tämänhetkinen versiosi sadusta on se, että valkoisen lipputangon ja aidan muodostamasta kuvitelmastasi on tullut ketjulankatodellisuus, josta et juurikaan pidä.

Vaikka useimmissa parisuhteissa esiintyy jonkin verran hyväksikäyttöä ja laiminlyöntiä, en puhu suhteista, jotka ovat pohjimmiltaan hyväksikäyttöä, ja ovat aina olleet sitä. Puhun liitoista, jotka alkavat rakkaudesta, parhain aikomuksin, ja sitten heikkenevät tai rappeutuvat ajan mittaan, kunnes ne ovat syvästi heikentyneet tai pohjimmiltaan kuolleet.

Syyt parisuhteen päättymiseen voivat olla yhtä monitahoisia, vaihtelevia ja päteviä jokaiselle yksilölle niissä kuin syyt siihen, miksi kumpikin pysyy parisuhteen päätyttyä. En puutu mihinkään tuollaiseen. Olen täällä siksi, että epäilen, että monet teistä, kuten minäkin, ovat tulleet tietoisiksi, joko yhtäkkiä tai hitaasti, että tuskin jaksavat enää olla samassa huoneessa sen kanssa, joka oli ennen sydämesi koti.

Ehkä se ei ehkä olekaan niin paha sinulle. Ehkä se on pahempaa. Joka tapauksessa se ei todellakaan ole sitä, mitä luulimme sen olevan, eihän? Missä ikinä elämmekään vieraantuneiden suhteiden kellokäyrällä, kysymykset ovat hämmentäviä. Mitä teemme nyt, kun Tuhkimon aikoinaan hohtavat tossut ovat jo kauan sitten aiheuttaneet meille rakkuloita? Onko olemassa parantavaa balsamia? Miten selviämme? Entä uudet kengät?

Voin vain kertoa, mikä on toiminut minulla. Ensimmäinen askeleeni oli hyväksyminen, hyväksyminen, hyväksyminen. Vai onko se kolme askelta? Oli miten oli, olennaista on katsoa kunnolla ja pitkään omaa tilannettaan ja nähdä se sellaisena kuin se todella on, ei sellaisena kuin haluaa sen olevan tai toivoo sen olevan. Yritä vähäksi aikaa astua taaksepäin ja katsoa elämääsi ikään kuin se olisi jonkun toisen elämä. Millainen elokuva tämä on? Todennäköisesti ei romanttinen komedia.

Käsityksen muutokset ovat yleensä asteittaisia, kun tunkeileva todellisuus törmää jatkuvasti toiveajatteluun ja romanttisiin illuusioihin. Olen esimerkiksi aina luullut, että unohtava aviomies on stereotypia, joka on luotu vain komedian tai draaman rehuksi – kunnes mieheni unohti hääpäivämme. Auts! Se sattui. Minulta kesti kauan tajuta, että se, mitä elämässäni tapahtui joka päivä, ei vastannut niitä kauniita kuvia, joita minulla oli päässäni.

Paljon tässä heräämisessä on kyse kumppanin hyväksymisestä – sellaisena kuin se on. Ei sellaisena kuin odotit tai toivoit, vaan mitä oikeasti tapahtuu? Tarkkaile mahdollisimman objektiivisesti, mitä he tekevät ja sanovat tai eivät tee ja sano, huomaa myös omat sisäiset reaktiosi, mutta älä reagoi ulospäin. Ottakaa esiin kuvitteellinen elokuvakameranne ja keskittykää whozitiin. Mikä on tämän henkilön käsikirjoitus?

Muista – ei uudelleenkirjoittamista, editointia tai ohjaamista. Ja ole avoin mielenkiintoisten yllätysten mahdollisuudelle. Osa hyväksyntää on positiivisen, historian, ponnistelun ja rajoitusten tunnustaminen. Hän saattaa olla suurimman osan ajasta moukka, mutta hän ruokkii kissan ja vie roskat ulos. Hän saattaa olla frigidi, mutta hän on ilkeä kokki. Hän ei tanssi kanssasi, mutta vain siksi, että hän ei osaa; hänellä ei ole rytmitajua. Ja hän yllätti sinut sillä kalliilla vempaimella, jonka halusit autoosi kymmenen vuotta sitten, eikö niin? Laske hyvät asiat. Yritä muistaa kaikki se onni, mitä teillä on ollut yhdessä.

Kunnioita sitä, mitä voit toisessa kunnioittaa, niin kuin kunnioitat itseäsi. Yritä parhaasi mukaan rakastaa itseäsi ja mahdollisia lapsiasi enemmän kuin vihaat sitä, mitä puolisosi on tehnyt tai tekee edelleen, mikä tekee sinut hulluksi. Riippumatta siitä, kuinka ärsyttävä, ilkeä, tietämätön tai pahansuopa tuo paskiainen tai ämmä on, pidä kiinni siitä käsityksestä, että toisen haukkuminen tai halventaminen alentaa lopulta vain alentajaa. Älkää tehkö sitä.

Tilanteen ytimessä on todellinen rehellisyyden koetinkivi säilyttää malttinsa, säilyttää tasapaino ja tietää, milloin ei yksinkertaisesti sano mitään ja kävele pois. Mutta jos voit, säästä raivo myöhemmäksi, purkaa sitä päiväkirjalle tai ystävälle. Kokeile sillä hetkellä toistaa itsellesi affirmaatiota, kuten: ”Jokaisen haasteen myötä olen vahvempi ja viisaampi.”

Itkin paljon matkan varrella. Oletko sinäkin? On tuskallista pettymystä, kun meitä ei rakasteta niin kuin haluaisimme, tai kun meidät on suljettu pois niiden rakastamisesta, joita eniten haluaisimme olla lähellä. Sydämen avaaminen, luottamus, itsensä antaminen, varsinkin toistuvasti, tekee meistä haavoittuvia, ja se sattuu joka kerta, kun meidät ymmärretään väärin, jätetään huomiotta tai unohdetaan. Jokainen pieni välikohtaus tai iso räjähdys on uusi vamma. Vuorotellen ja kerralla tunnemme itsemme surullisiksi, vihaisiksi, ristiriitaisiksi, turhautuneiksi ja hämmentyneiksi – ei vain menneisyyden vuoksi, vaan koska menetykset ovat jatkuvia ja molemminpuolisen onnen mahdollisuudet vähenevät ajan myötä. Voi syntyä ylivoimainen tunne turhuudesta ja epäonnistumisesta. Se on hullunkurista, yksinäistä ja eristävää, varsinkin kun kukaan ei vahvista näkemystämme. Se on vanha ”suljettujen ovien takana” -syndrooma. Kukaan ei voi koskaan tietää toisen kokemuksen kokonaisuutta.

Kärsimyksenne aikana muistakaa – suru on välttämätön ja tärkeä osa tätä kasvuprosessia. Unelmat kuolevat sitkeästi. Tuska on todellista. Anna itsesi tuntea mitä tahansa tunteita, jotka nousevat esiin, ilman tuomitsemista, ja löydä niille terve ilmaisu. Juju on sallia tunteet ja myöntää menetykset eksymättä niihin.

Syvimmän suruni keskellä oman osuuteni myöntäminen tilanteeseen auttoi minua pääsemään pois uhrimoodista. Oman osuuden myöntämisessä ei ole kyse syyllisyydestä tai syyttämisestä. Se on itsesi ja käyttäytymisesi kuvaamista ikään kuin olisit hahmo näytelmässä, joka kirjoitetaan sitä mukaa kuin elät sitä. Siinä kysytään: ”Mikä on minun roolini tässä? Mikä on motivaationi? Miten päädyin tähän pisteeseen? Miten toimintani voisi edistää juonta? Vaikuttaako se muihin hahmoihin?” Se on huvittava tapa selvittää asioita, joka ironista kyllä, voi tuoda mukanaan sekä irrallisuuden tunteen että vastuun myöntämisen. Se herättää itsetuntemusta ja antaa meille aineksia omaan uuteen käsikirjoitukseemme.

Kärsin paljon harhakuvitelmasta, että jos vain voisin ”korjata” sen, mikä minussa oli ”vialla”, avioliittoni olisi onnellinen. Ajattelin, että minun täytyi olla täydellinen ansaitakseni rakkauden. Käytin valtavasti energiaa ja pienen omaisuuden itseni parantamiseen vain havaitakseni, että ”paremmuuteni” oli avioliiton ”tai huononeminen”.

Minulle on ollut pitkä ja kova oppitunti, että et voi muuttaa toista ihmistä – vain itseäsi. Jos on tehnyt kaikkensa kommunikoidakseen, sopeutuakseen, ratkaistakseen ongelmia ja elvyttääkseen parisuhdetta ilman vastakaikua, niin lopulta päädytään siihen, että sinä olet vain osa kumppaneista, etkä voi tehdä sitä paremmaksi yksin. Tämä oivallus oli minulle sekä musertava että suuri helpotus.

Muistan niin hyvin sen päivän, jolloin tajusin, etten mitenkään voinut olla syypää kaikkeen, mikä avioliitossani oli pielessä. Se tuli alas matematiikkaan. Kysyin itseltäni: ”Jos on kaksi ihmistä parisuhteessa, missä tahansa parisuhteessa, hyvässä tai pahassa, mitkä ovat mahdollisuudet siihen, että kaikki sen lopputulokset ovat seurausta jommankumman panoksesta?”. Selkeä vastaus oli: ”Nolla.”

Yksi asia, jonka olen oppinut varmasti, arvokkain oppi kohta kolmekymmentäviisi vuotta kestäneen ”parisuhteeni” aikana, on tämä – et voi olla suhteessa jonkun kanssa, joka ei halua tai voi olla suhteessa kanssasi. Yksinkertainen perustotuus, jos olen koskaan nähnyt sellaista. Tiedän tämän vuosien ja vuosien koputtelusta, paukuttelusta, vasaroinnista ja pääni verisenä hakkaamisesta lukittuun oveen – mieheni sydämen oveen. Ei sillä, etteikö hän rakastaisi ollenkaan, mutta kaipaamani syvemmät läheisyyden tasot eivät vain ole jaettavissa.

Liian rakastaminen toiselle ihmiselle enemmän kuin hän rakastaa itseään, enemmän kuin hän voi hyväksyä, ei vain ole mahdollista. Se on kuin kaataisi lisää nestettä jo täyteen kuppiin; se vain pursuaa yli. Voit rakastaa jotakuta vain hänen rakkaudenkykynsä verran. Ainoastaan laajentumalla ihmisastiaan mahtuu enemmän. Ja ihmisiä, toisin kuin kasveja, ei voi pakottaa kasvamaan. Viime kädessä tämä näkymä herättää murskaavan kysymyksen: ”Jos mikään ei koskaan muutu, tässä, miten haluan elää loppuelämäni?”

Kaikessa tässä on kyse jatkuvasta, jatkuvasta uudelleenarvioinnista. Sen jokaisessa vaiheessa on mielestäni elintärkeää olla mahdollisimman rehellinen, kun muuttuvat olosuhteet sen sallivat, ei vain itselleen, vaan myös muille ja niille, joihin luotat ympärilläsi. Perheen ja ystävien tai jopa juuri tapaamiesi ihmisten kanssa voit luottaa siihen, että tiedät, kenelle kertoa, kuinka paljon ja milloin. Hienovaraisuudella voimme mielestäni suojella yksityisyyttämme salaamatta tai kieltämättä todellisuutta.

Se on tosiasia – olemme laumaeläimiä. On luontomme löytää toisistamme hoivaa ja lohtua. Etenkin kun kerran ensisijainen ihmissuhteemme on niin merkittävästi heikentynyt, meidän on kehitettävä uusia yhteyksiä yhteisössä. Meidän on löydettävä arvokkaita ihmisiä ja otettava heihin yhteyttä rakentaaksemme vahvan sosiaalisen verkoston. Nyt, enemmän kuin koskaan, on tärkeää olla aktiivisesti mukana elämässä.

Näen nykyään paljon todisteita siitä, että yhteiskunta ei ole enää niin parisuhdekeskeinen kuin ennen. Olen suorapuheinen elämäntyylistäni. Yksi vastaus, jonka usein saan, kun mainitsen siitä, on: ”Minä myös!”. Monesti saan vastaukseksi, että ”paljon useammat ihmiset elävät niin kuin me tiedämme”. Meitä naimisissa olevia sinkkuja on paljon. Ehkä me olemme jopa enemmistö. Mennään siis pitämään hauskaa.

Harrasta mitä ikinä haluatkin samanhenkisten ihmisten kanssa. Löytäkää samanhenkisiä ihmisiä. Käykää tietokonekurssilla, tai akvarellikurssilla, tai vatsatanssikurssilla. Opi uusia taitoja. Liity paikalliseen valokuvakerhoon tai curlingkerhoon. Tee vapaaehtoistyötä kirkossa, koulussa tai puutarhassa. Opi elämään rikasta ja tyydyttävää elämää yksilönä. Tunne itsesi kokonaiseksi ihmisenä, yksin tai ryhmässä. Nauti omasta seurastasi yhtä paljon kuin muiden seurasta. Etsi mahdollisuuksien mukaan keinoja tehdä sitä, mitä olet aina halunnut tehdä, ja mennä sinne, minne olet aina halunnut mennä. Kumppanin kanssa tai ilman, sinulla on elämä. Elä sitä! Se, mikä on auttanut minua eniten selviytymään ja kukoistamaan pitkään kuolemassa olleessa ja pitkään kuolleessa avioliitossa, on yksinkertaisesti se, että päätin tehdä sen. Tämä määrätietoinen asenne alkoi jo lapsena. Kasvaessani näin, kuinka monet ihmiset ympärilläni olivat syöneet itseään negatiivisilla ajatuksilla ja tunteilla. He kävivät läpi elämän liikkeet, mutta eivät olleet oikeasti elossa.

Päätin nuoruuden viisaudessani, etten koskaan antaisi itseni tulla sellaiseksi. Lupasin itselleni, että olisin erilainen. En vain selviäisi kaikista haasteista, joita elämä lähettäisi minulle, vaan tekisin sen ilman katkeruutta. Minulle tämä on lopullinen voitto, pitää mieleni ja sydämeni aina avoimena, enkä anna elämän vastoinkäymisten tehdä minusta karseaa vanhaa kiukuttelijaa. En halua väheksyä tai pilkata kenenkään ongelmia, mutta rehellisyydellä ja huumorilla voimme muuttaa huonot tilanteet tyylikkäästi tilannekomediaksi. Kun vähättelemme vaikeuksia ja nauramme elämämme ironisuudelle, voimme luoda oppimismahdollisuuksia huonoimmistakin olosuhteista.

Todellisessa elämässä tapahtuvissa läpimurroissa – toisten ihmisten ja omissa – löydän yhä voimaa jatkaa vähemmän onnellisessa parisuhteessani. Pimeimpinä, alhaisimpina ja yksinäisimpinä aikoina meidän kaikkien on etsittävä turvaa oivalluksista ja muistutuksista, jotka kohottavat meitä. Joskus ne tulevat ihanilla, odottamattomilla tavoilla. Vanhat ja uudet ystävät, kirjat, elokuvat, maalaukset, runot ja sitaatit antavat meille lohtua ja tukea. Joskus mikään ei auta, ennen kuin aika pakottaa meidät etenemään eteenpäin ja löytämään jälleen kerran tiemme.

Mulle avain rauhan löytämiseen missä tahansa tilanteessa on tämä – jos uskot, että voit voittaa, voitat. Ja iloisesti, jos niin päätät. Suurin voitto on sen ilossa. Paras kosto on onnellisuus. Ollaan siis onnellisia. Kunnioittakaa toisessa sitä, mitä voitte, niin kuin kunnioitatte itseänne. Yritä parhaasi mukaan rakastaa itseäsi ja mahdollisia lapsiasi enemmän kuin vihaat sitä, mitä puolisosi on tehnyt tai tekee edelleen, mikä tekee sinut hulluksi. Riippumatta siitä, kuinka ärsyttävä, ilkeä, tietämätön tai pahansuopa tuo paskiainen tai ämmä on, pitäkää kiinni siitä käsityksestä, että toisen haukkuminen tai halventaminen alentaa loppujen lopuksi vain alentajaa. Älä sinä tee sitä.

Muistan niin hyvin sen päivän, kun tajusin, etten voi mitenkään olla syypää kaikkeen, mikä avioliitossani oli pielessä. Se meni ihan matematiikkaan. Kysyin itseltäni: ”Jos on kaksi ihmistä parisuhteessa, missä tahansa parisuhteessa, hyvässä tai pahassa, mitkä ovat mahdollisuudet siihen, että kaikki sen lopputulokset ovat seurausta jommankumman panoksesta?”. Selkeä vastaus oli: ”Nolla.”