B Neanderthals

Läntiset neandertalilaiset säilyivät ainakin 200 000 vuotta. Ranskasta on löydetty mahdollisia fragmentaarisia neandertalilaisen jäännöksiä 230 000 vuoden takaa (Grün ym., 2008), ja viimeisimmät kiistattomat neandertalilaisen jäännökset on löydetty Vindijan luolasta Kroatiasta, ja ne on ajoitettu noin 32 000 vuoden päähän BP (Wild ym., 2001). Tänä aikana Eurooppa kävi läpi kvaternäärikauden ankarimpia jääkausia, ja on olemassa todisteita siitä, että neandertalilaiset tunkeutuivat pohjoiseen ja vetäytyivät etelään jäiden vetäytyessä ja edetessä (Skrzypek et al., 2011). Neandertalinihmiset ja heidän lähisukulaisensa yleistyivät kuitenkin paljon tämän ajanjakson aikana. Neandertalilaisia, joiden morfologia ei ole yhtä äärimmäinen kuin Länsi-Euroopassa, on löydetty Lähi-idästä, erityisesti Pohjois-Israelin ja Pohjois-Irakin luolastoista.

Neandertalilaisten tai muiden hominaanien varhaiset aallot asettuivat israelilaisten luolien ympärille vähintään 400 000 vuotta sitten, ja tämä päivämäärä perustuu pieneen määrään esineitä, joita on löydetty syvältä luolastojen kerrostumista (Hershkovitz ym., 2011). On selvää fossiilista näyttöä siitä, että neandertalinihminen on asunut luolissa noin 100 000 vuotta sitten. Tämä myöhempi ajanjakso on ajallisesti ja paikallisesti päällekkäinen nykyihmisten läheisten luolien asutuksen kanssa, ja sekä neandertalinihmisen että ”nykyihmisen” jäännöksissä on kiehtovia merkkejä morfologisesta lähentymisestä. Kumpikin oli morfologisesti erilainen läntisistä neandertalilaisista ja nykyihmisistä (Rightmire, 2009).

Tämä Lähi-idän ajallinen ja alueellinen päällekkäisyys tarjoaa tilaisuuden neandertalilaisen ja ihmisen väliseen introgressioon. Se, että eurooppalaiset ja aasialaiset osoittavat yhtä paljon introgressiota, viittaa siihen, että tämä on saattanut olla ainoa alue, jossa introgressiota tapahtui (Green ym., 2010). Saattaa olla, että ihmisen ja neandertalilaisen ilmeinen morfologinen lähentyminen Lähi-idässä heijastaa geneettistä vaihtoa. Kroatian neandertalilaisten genomeihin ei ole merkkejä nykyihmisen introgressiosta, mutta tämä ei sulje pois tällaisen introgression mahdollisuutta Lähi-idässä, jossa neandertalilaisten genomeja ei ole vielä saatavilla.

Reittien kautta ja toistaiseksi määrittelemättöminä aikoina neandertalilaiset ja ainakin eräs muu neandertalilaisille etäsukulaisuussukulaisuussuhteessa oleva ryhmä levittäytyivät muualle Läntisen Aasian muihin osiin ja ainakin Keski-Aasiaan asti. Neandertalinihmisille tyypillisiä esineitä on löydetty Etelä-Siperiassa Altai-vuoristossa sijaitsevasta Denisovan luolasta, joka asutettiin ensimmäisen kerran 280 000 vuotta sitten (Derevianko, 1998). Paikalta löydetystä sormiluusta saadut genomitiedot osoittavat, että naisella, jolle sormiluu kuului, oli mitokondriaalinen DNA-sekvenssi, joka erosi nykyihmisen sekvensseistä miljoona vuotta sitten (Krause ym., 2010). Samasta luusta saadun ydingenomin 1,9-kertainen kattavuus osoitti, että tämä naaras jakoi jonkin verran sukujuuria neandertalilaisten kanssa ja että hänen ydingenominsa poikkesi nykyihmisestä suunnilleen yhtä paljon kuin Keski-Euroopan neandertalilaiset (Reich ym., 2010).

Neandertalilaiset ja heitä edeltäneet hominaanit olivat maantieteellisesti hajallaan, ja ne olivat myös morfologisesti ja kulttuurisesti erilaisia. Vaikka ensimmäiset näistä kansoista pystyivät asuttamaan Etelä- ja Länsi-Eurooppaa pitkiksi ajoiksi, niiden jälkeläiset pystyivät asuttamaan Keski-Euroopan ilmastollisesti ankarampia alueita vain ajoittain, aina kun arktinen sää hieman hellitti (Skrzypek et al., 2011). Neandertalinihmiset söivät kypsennettyjä kasveja Länsi-Euroopassa ja Irakissa, mistä ovat todisteena hammaskivestä löydetyt jääneet kypsennetyt kasvihiukkaset (Henry et al., 2011). Kypsennyksen vapauttama ylimääräinen energia (Wrangham, 2009) on varmasti helpottanut niiden vaelluksia, mutta se on saattanut myös rajoittaa sitä, kuinka kauas ne olisivat voineet levitä subarktisille alueille, joilla ei ollut polttopuulähteitä, kun ne olivat tulleet riippuvaisiksi kypsennysteknologiasta.

Tiedämme vain vähän neandertalilaisten jokapäiväisestä elämästä. Myöhempien neandertalilaisten teknologia oli kehittynyttä, mutta on epäselvää, kuinka suuri osa näistä edistysaskelista oli niiden oman kekseliäisyyden tulosta ja kuinka suuri osa johtui kontakteista nykyihmisen kanssa. Grotte du Rennen luolastosta on löydetty henkilökohtaisia koriste-esineitä yhdessä neandertalilaisten jäännösten kanssa. Nämä koristeet ovat monimutkaisuudeltaan samankaltaisia kuin Aurignacian-kulttuurin koristeet, jotka liitetään Euroopan ensimmäisiin nykyihmisiin. Tällaiset koristeet puuttuvat alkeellisemmasta Chatelperronian teknologiasta, joka liitetään useammin läntisiin neandertalinihmisiin. Tämä Grotte du Rennen näennäinen poikkeava yhteys voi kuitenkin johtua luolan lattian stratigrafisten kerrosten sekoittumisesta (Higham et al., 2010; Mellars, 2010).

Neandertalin kulttuuriin viittaaviin merkkeihin liittyy samanlaisia epävarmuustekijöitä. Yksi kuudesta 50 000 vuoden takaisesta luurangosta, jotka löydettiin Shanidarin luolasta Pohjois-Irakista (Stewart, 1977), on ehkä haudattu jonkinlaisella seremonialla, johon liittyi kukkakimppuja. Tätä ja muita mahdollisia taidokkaita neandertalinihmisten hautauksia koskevat taphonomiset todisteet on myös kyseenalaistettu, mutta monet erimielisyydet ovat edelleen olemassa (Gargett, 1999 ja keskustelu seuraavassa).

On mahdollista, että monet merkit neandertalinihmisten kulttuurista ja teknologiasta ovat kadonneet yksinkertaisesti sen vuoksi, että ne eivät todennäköisesti ole säilyneet. Saksalaisesta turvekerrostumasta on löydetty huomattavan hienostuneita puisia keihäitä 400 000 BP:n ajalta (Thieme, 1997). Tällainen löytö on harvinainen, koska puiset esineet tuhoutuvat lähes aina nopeasti, elleivät ne säily epätavallisissa olosuhteissa. Siitä huolimatta tämä löytö antaa kutkuttavan välähdyksen siitä, mitä on saattanut kadota.

On hyviä todisteita siitä, että esi- ja neandertalinihmisten teknologia muuttui ajan myötä, kun nämä kansat sopeutuivat vaihtelevaan ilmastoon ja eläin- ja kasvipopulaatioiden muutoksiin. Noin 1,3 miljoonaa vuotta ennen ajanlaskun alkua fossiilirekisterissä ensi kertaa esiintyneet hiutaloidut hiutaleet sisältäneet kivityökalut korvattiin käsikirveillä ja raivaussahoilla noin 600 000 vuotta sitten. Muita teknologisia muutoksia tapahtui kauan ennen kuin nykyihmiset tunkeutuivat Eurooppaan. Esimerkiksi Orgnacissa, joka on yhdistetty ulkoilma- ja luolastokohde Kaakkois-Ranskassa, siirtyminen ajoittaisesta asutuksesta jatkuvaan asutukseen 350 000-200 000 BP:n välisenä aikana liittyi siihen, että alkukantaiset työkalut korvattiin kehittyneemmillä Levallois-tyyppisillä työkaluilla ja kehittyivät systemaattiset teurastusmenetelmät, joita käytettiin hevosten ja nautaeläinten ruhojen teurastamiseen (Moncel et al..), 2011).

Yhteenvetona voidaan todeta, että neandertalilaiset ja heitä edeltäneet ja seuranneet kansat olivat monimutkainen hominaaniryhmä, jonka historiaan kuului useita vaelluksia Afrikasta. Jotkin näistä vaelluksista ovat saattaneet johtaa aikaisempien populaatioiden korvautumiseen tai lähes korvautumiseen, joka oli yhtä jyrkkää kuin neandertalilaisten viimeisin korvautuminen nykyihmisillä. Tämä mahdollisesti monimutkainen historia saattaa auttaa selittämään, miksi Keski-Euroopan neandertalilaiset ja denisovalaiset voidaan jäljittää viimeiseen yhteiseen esi-isään nykyihmisen kanssa vain puoli miljoonaa vuotta sitten, vaikka ensimmäiset hominaanit ilmestyivät Eurooppaan jo 1,7 miljoonaa vuotta sitten.

Neandertalilaisilla ja heidän esi-isillään oli pitkälle kehittynyttä ja kehittyvää teknologiaa, jonka avulla ne kykenivät tunkeutumaan pohjoisen PohjoisEuroopan vaikeakulkuisille seuduille ja selviytymään hengissä nykyistä ankarammissa ilmasto-oloissa. Ja kuten hiljattain on havaittu, heidän lähisukulaisensa denisovalaiset vaelsivat Keski-Aasiaan ja mahdollisesti vielä kauemmas itään, missä he joutuivat prosessin aikana kosketuksiin nykyihmisten (ja ehkä aiempien siirtolaisten, kuten H. erectuksen) kanssa (Reich ym., 2010).