Olikin vuosi 2004, joulun jälkeinen päivä, ja tuhannet eurooppalaiset ja amerikkalaiset turistit olivat kerääntyneet Thaimaan, Sri Lankan ja Indonesian rannoille paetakseen talven kylmyyttä trooppiseen paratiisiin.
Kello 7.59 aamulla 9,1 magnitudin maanjäristys – yksi suurimmista koskaan mitatuista maanjäristyksistä – repi läpi merenalaisen vian Intian valtameressä ja sysäsi valtavan vesipatsaan kohti pahaa-aavistamattomia rantoja. Tapaninpäivän tsunami oli historian kuolettavin, ja se vei muutamassa tunnissa 230 000 ihmisen hengen.
Sumatran pohjoiskärjessä sijaitseva Banda Acehin kaupunki oli lähimpänä voimakkaan maanjäristyksen epikenttää, ja ensimmäiset aallot saapuivat vain 20 minuutissa. On lähes mahdotonta kuvitella sitä 100-metristä kuohuvaa vesivuorta, joka nielaisi 320 000 asukkaan rannikkokaupungin ja tappoi välittömästi yli 100 000 miestä, naista ja lasta. Rakennukset taittuivat kuin korttitalot, puita ja autoja pyyhkäisi mukanaan öljynmusta koski, eikä juuri kukaan tulvan kouriin joutuneista selvinnyt hengissä.
Lue lisää: The Deadliest Natural Disasters in U.S. History
Thaimaa oli seuraava. Aallot kulkivat Intian valtamerellä 500 mailia tunnissa, ja tsunami iski Phang Ngan ja Phuketin rannikkoprovinsseihin puolitoista tuntia myöhemmin. Ajan kulumisesta huolimatta paikalliset ja turistit olivat täysin tietämättömiä uhkaavasta tuhosta. Uteliaat rantakävijät jopa vaelsivat ulos oudosti väistyvien aaltojen keskelle, mutta heidät vain ajoi alas vyöryvä vesimuuri. Thaimaassa kuolonuhrien määrä oli lähes 5 400, joista 2 000 oli ulkomaalaisia turisteja.
Tuntia myöhemmin Intian valtameren vastakkaisella puolella aallot iskeytyivät Intian kaakkoisrannikolle lähelle Chennain kaupunkia työntäen roskien peittämää vettä kilometrien päähän sisämaahan ja tappaen yli 10 000 ihmistä, joista suurin osa oli naisia ja lapsia, sillä monet miehistä olivat kalastamassa. Pahimmat tuhot kohdistuivat kuitenkin Sri Lankan saarivaltioon, jossa aallot veivät yli 30 000 ihmistä mukanaan ja sadattuhannet jäivät kodittomiksi.
Todisteena tsunamin ennätyksellisestä voimakkuudesta on se, että viimeiset Boxing Dayn katastrofin uhrit menehtyivät lähes kahdeksan tuntia myöhemmin, kun paisuva meri ja rosoiset aallot yllättivät uimarit Etelä-Afrikassa, 5 000 kilometrin etäisyydellä järistyksen epikentästä.
Vasili Titov on tsunamitutkija ja -ennustaja Kansallisen valtameri- ja ilmakehähallinnon tsunamitutkimuskeskuksessa. Hän uskoo, että vuoden 2004 Intian valtameren tsunamin säälimätön tuhovoima johtui sen synnyttäneen maanjäristyksen raa’asta voimasta. Järistys sai alkunsa niin sanotusta megathrust-säröstä, jossa raskaat valtamerilaatat uppoavat kevyempien mannerlaattojen alle.
”Ne ovat maailman suurimmat viat, ja ne ovat kaikki veden alla”, Titov sanoo.
Vuoden 2004 järistys repi 900 meripeninkulman matkan Intian ja Australian laattoja pitkin 31 mailia merenpohjan alapuolella. Sen sijaan, että järistys olisi aiheuttanut yhden voimakkaan tärähdyksen, se kesti hellittämättömät 10 minuuttia ja vapautti yhtä paljon varastoitunutta voimaa kuin useat tuhannet atomipommit.
Järistyksen aikana massiiviset merenpohjan osat painuivat ylöspäin arviolta 30 tai 40 metriä. Vaikutus oli kuin maailman suurimman kiven pudottaminen Intian valtamereen, jolloin vuorten kokoiset aallot ulottuivat joka suuntaan.
Titov korostaa, että tsunamit eivät näytä lainkaan sellaisilta jättimäisiltä surffimurtojen tyylisiltä aalloilta, joita monet meistä kuvittelevat.
”Se on aalto, mutta tarkkailijan näkökulmasta sitä ei tunnistaisi aalloksi”, Titov sanoo. ”Se on pikemminkin kuin valtameri muuttuisi valtaväyläiseksi joeksi ja tulvii kaiken tieltään.”
Kun olet joutunut raivokkaaseen veteen, jos virtaukset eivät vedä sinua veden alle, roskat hoitavat homman loppuun.
”Maanjäristyksissä kuolee tietty määrä ihmisiä, mutta paljon enemmän loukkaantuu. Tsunamien kohdalla tilanne on täysin päinvastainen”, Titov sanoo. ”Lähes kukaan ei loukkaannu, koska se on niin vaikea katastrofi, että siitä on vaikea selvitä hengissä.”
Vuonna 2004 iskenyt maanjäristys ja tsunami ovat niin harvinaisia, että katastrofaaliset tsunamit ovat lähes tuntemattomia Intian ja Sri Lankan pitkässä kulttuurihistoriassa, selittää Jose Borrero, Etelä-Kalifornian yliopiston tsunamitutkija ja Uudessa-Seelannissa toimivan merenkulkualan konsulttitoimiston eCoastin johtaja.
” rantautui näissä paikoissa, joissa ei myöskään ollut luonnollista varoitusta, koska ne olivat niin kaukana, etteivät ne tunteneet mitään maanjäristyksestä”, Borrero sanoo. ”Joten ilman luonnollista varoitusta, ilman virallista varoitusta ja ilman historiaa tsunameista, kun ne iskevät rannikoille, jotka ovat täynnä ihmisiä, se on täydellinen yhdistelmä aiheuttamaan paljon kuolemaa ja tuhoa.”
Kumpikin Borrero ja Titov osallistuivat Yhdysvaltain geologisen tutkimuslaitoksen tutkimusretkille alkuvuodesta 2005 mittaamaan Sumatraa koetelleen tsunamin koko laajuutta. Näillä tutkimusretkillä tutkijat vahvistivat, että saaren luoteiskärjessä aaltojen maksimikorkeus oli yli 131 jalkaa. Borrero muistaa törmänneensä valtavaan sementtisäkeillä lastattuun rahtilaivaan, joka oli kääntynyt selälleen potkuri ilmassa.
”Tämä oli äärimmäisin tsunamitapahtuma sitten vuoden 1960”, Borrero sanoo viitaten Chilen 8,6 magnitudin maanjäristykseen ja tsunamiin, joka rangaistiin Tyynellämerellä ja johon kuului myös Havaijin Hilon tasoittaminen 15 tuntia järistyksen jälkeen.
Titov ei koskaan unohda laajoja tuhoja, joita hän näki Sumatralla vielä kuukausia sen jälkeen, kun tsunamin vedet olivat laantuneet.
”Menimme veneellä saaren keskiosasta aina Banda Acehiin asti, pahiten kärsineelle alueelle, ja satojen kilometrien matkalla oli kuin joku olisi ottanut pyyhekumin ja pyyhkinyt pois kaiken 20 metrin viivan alapuolelta”, Titov sanoo. ”Tuhojen koko laajuus oli aivan mieletön.”
Vastaa