”Hermetismi” on näkemys, joka liittyy hermeettisiin kirjoituksiin, kreikankieliseen kirjallisuuteen, joka kehittyi ensimmäisinä vuosisatoina Kristuksen jälkeen nimellä ”Hermes Trismegistus”. Suuri osa siitä liittyy astrologiaan, alkemiaan ja muihin okkulttisiin tieteisiin, mutta on olemassa myös filosofista hermeettistä kirjallisuutta. Asklepioksen nimellä tunnettu tutkielma ja Corpus Hermeticum -nimellä ryhmitelty tutkielmakokoelma ovat filosofisen Hermetican tärkeimmät osat, vaikka joitakin muita katkelmia on säilynyt Stobaeuksen antologiassa. Nämä kirjoitukset ajoittuvat todennäköisesti vuosien 100 ja 300 jKr. välille. Ne ovat sekoitus kreikkalaista, erityisesti platonilaista filosofiaa ja muita myöhäisantiikin heterogeenisen kulttuurin elementtejä. Pimanderissa, Corpus Hermeticumin ensimmäisessä tutkielmassa, on selviä yhtymäkohtia Genesikseen, mikä viittaa hellenistisen juutalaisuuden vaikutukseen. Mukana voi olla myös persialaisia vaikutteita, eikä voida sulkea pois mahdollisuutta, että hän on ollut jossain määrin tekemisissä kristinuskon kanssa. Se, että niiden kirjoittajaksi määriteltiin ”Hermes Trismegistos”, jonka oletettiin olleen egyptiläinen pappi, rohkaisi uskomaan, että näissä kirjoituksissa välitettiin muinaista egyptiläistä viisautta; erityisesti Asklepios-kirjoituksessa on vahva pseudoegyptiläinen väritys.

Tutkijoiden keskuudessa on paljon erimielisyyksiä siitä, mistä eri elementeistä Hermetica koostuu, sillä se on tuntemattoman lukuisien tuntemattomien kirjoittajien käsialaa; yksittäiset traktaattitehtävänsäkin saattavat usein olla fragmenttien sulautumia. Niillä on kuitenkin tietty yhtenäinen sävy, sillä niissä kaikissa on samantyyppinen filosofis-uskonnollinen lähestymistapa kosmokseen, johon liittyy uudistavia kokemuksia ja uskonnollisen ekstaasin purkauksia. On esitetty, että ne saattaisivat olla gnostilaisen lahkon kirjallisuutta. Filosofisia Hermeticoita ja niiden yleviä pyrkimyksiä ei voida täysin erottaa maagisesta ja okkultistisesta kirjallisuudesta, joka kulkee myös nimellä ”Hermes Trismegistus”, sillä filosofis-uskonnollisissa tutkielmissa kuvatut hermeettiset kokemukset sijoittuvat astrologisiin puitteisiin, ja niihin liittyy, erityisesti Asklepioksessa, magian uskonnollinen käyttö.

Historia

Vaikka itse Hermeticoista käydään paljon keskustelua, olemme varmemmalla pohjalla, kun tulemme niiden legendan historiaan. Neljännellä vuosisadalla Lactantius opetti, että nämä kirjoitukset olivat sellaisen egyptiläisen näkijän työtä, joka eli pian Mooseksen ajan jälkeen, jonka luomiskertomuksen hän vahvisti ja itse asiassa paransi ja jonka maininnat ”Jumalan pojasta” olivat kristinuskon kannalta profeetallisia ja verrattavissa Johanneksen evankeliumin kohtiin. Augustinus uskoi myös ”Hermes Trismegistoksen” äärimmäiseen muinaisuuteen, mutta hän paheksui Asklepioksen kuvaamaa maagista kulttia. Kristillisissä kirjoittajissa oli kuitenkin runsaasti auktoriteetteja Hermestä kunnioittavalle asenteelle. Lactantius asettaa hänet sibyllien kanssa kristinuskon pakanalliseksi profeetaksi. Myytti ”Hermes Trismegistoksesta”, egyptiläisestä tietäjästä, joka oli kaikkien hänelle osoitettujen kirjoitusten varsinainen kirjoittaja ja joka eli kauan ennen inkarnaatiota, jonka hän profeetallisesti ennusti, oli omiaan antamaan suurta arvovaltaa Hermeticalle.

Asklepios tunnettiin keskiajalla latinankielisenä käännöksenä, joka virheellisesti liitettiin Apuleius Madauraan; myös tietyt pseudohermeettiset kirjoitukset tunnettiin. Corpus Hermeticumiksi ryhmitelty traktaattikokoelma näyttää olleen tässä muodossa jo Pselluksen tiedossa yhdellätoista vuosisadalla, mutta se saapui länsimaihin vasta renessanssin aikana.

Vaikutus renessanssiin

Hermetica vaikutti renessanssiin tavalla, jonka merkitys on alettu ymmärtää vasta viime vuosina. Noin vuonna 1460 Firenzeen tuotiin käsikirjoitus, joka sisälsi Corpus Hermeticumin epätäydellisen kreikankielisen tekstin. Cosimo de’ Medici määräsi Marsilio Ficinon kääntämään sen heti latinaksi ennen kuin hän aloittaisi Platonin teosten kääntämisen. Tämä on osoitus renessanssin aikakauden asenteesta, jossa Hermeticaan suhtauduttiin paljon Platonin kirjoituksia ikiaikaisempina teksteinä ja ”egyptiläisenä viisautena”, jonka uskottiin olevan yksi niistä prisca theologia -teologian lähteistä, jotka polveutuivat katkeamattomassa linjassa Platoniin ja neoplatonisteihin. Kun Ficino löysi myöhäisantiikin Hermeticasta katkelmia platonisesta filosofiasta, hän oletti olevansa tekemisissä kreikkalaisen viisauden muinaisen egyptiläisen lähteen kanssa. Kuten tulkinta ”Hermes Trismegistoksesta” pakanallisena profeettana, johon Ficino myös vakaasti uskoi, tämä näkemys hermeettisistä kirjoituksista Platonin ja platonistien lähteenä riippui näiden kirjoitusten virheellisestä ajoituksesta. Tästä vaikutusvaltaisimmasta virheestä johtuu se, että renessanssin neoplatonismissa on hermeettinen ydin. Ficinon astraalimagiaa käsittelevä teos perustuu Asklepioksen maagisiin kohtiin. Giovanni Pico della Mirandola aloitti Oration on the Dignity of Man lainauksella Asklepioksesta.

Kuudennellatoista vuosisadalla hermeettisiä kirjoituksia luettiin innokkaasti Ficinon käännöksen lukuisissa painoksissa, ja uusia painoksia ja kommentaareja julkaisivat Jacques Lefèvre d’Étaples, Symphorien Champier, F. Foix de Candale, Francesco Patrizi ja muut. Corpus Hermeticumin kreikankielisen tekstin ensimmäinen painos ilmestyi vuonna 1554.

Hermetiikan intensiivisen opiskelun vaikutusta voidaan seurata koko renessanssin ajan. Se tunkeutui joihinkin renessanssin teologian lajeihin. Kristilliset hermeetikot, jotka halusivat välttää magiaa, jättivät Asklepioksen maagiset kohdat pois kaanonistaan. Toisaalta renessanssin taikureille ja filosofeille hermeettisistä kirjoituksista poimittu animistinen ja maaginen näkemys luonnosta oli houkuttelevin piirre. Räikeä esimerkki hermeettisestä vaikutuksesta renessanssin filosofiin on Giordano Bruno, joka hylkäsi Hermetican kristillisen tulkinnan ja piti hermeettisyyttä puhtaana egyptiläisenä uskontona ja filosofiana, josta hän teki animistisen luontotulkintansa perustan.

Suuri kreikkalaistutkija Isaac Casaubon ajoitti vuonna 1614 Hermeettiset teokset jälkikristillisellä ajalla kirjoitetuiksi ja murskasi näin myytin niiden muinaisegyptiläisestä kirjoittajakunnasta, johon renessanssin ajan hermeetismi oli nojannut. Seitsemännentoista vuosisadan ajattelun nousun myötä hermeettisyyden vaikutus väistyi, vaikka renessanssin asenteet hermeettisiä kirjoituksia kohtaan olivatkin monin paikoin säilyneet. Vielä ei ole arvioitu, mikä oli renessanssin ajan hermeettisyyden rooli välittömästi modernia edeltävällä kaudella uskonnollisen huomion suuntaamisessa kosmokseen ja kosmisten voimien kanssa toimimiseen.

Vrt. myös Bruno, Giordano; Ficino, Marsilio; Kirjallisuus, filosofia; Neoplatonismi; Patrizi, Francesco; Pico della Mirandola, kreivi Giovanni; Platon; Platonismi ja platoninen perinne; Renessanssi.

Bibliografia

tekstit ja käännökset

Copenhaver, Brian P., tr. Hermetica: The Greek Corpus Hermeticum and the Latin Asclepius. New York: Cambridge University Press, 1992.

Dodd, C. H. The Interpretation of the Fourth Gospel (1963). Reprint, Cambridge, U.K.: Cambridge University Press, 1992.

Festugière, André Marie Jean. La révélation d’Hermès Trismégiste. 4 vols. Paris: Belles Lettres, 1990. Uusintapainos J. Gabaldan 2. painoksesta, 1950.

Festugière, André Marie Jean ja Arthur Darby Nock, toim. Corpus Hermeticum. 4 vols. Corpus Hermeticumin teksti ja ranskalaiset käännökset. Paris: Belles Lettres, 2002. Uusintapainos vuosien 1946-1954 painoksista.

Georgi, Dieter ja John Strugnell, toim. Concordance to the Corpus Hermeticum. Cambridge, MA: Boston Theological Institute, 1971.

Nock, Arthur Darby. Conversion: The Old and the New in Religion from Alexander the Great to Augustine of Hippo. Baltimore: Johns Hopkins University Press, 1998. Julkaistu ensimmäisen kerran Oxford University Pressissä vuonna 1933.

Reitzenstein, Richard. Poimandres: Studien zur grieschisch-ägyptischen und frühchristlichen literatur. Darmstadt: Wissenschaftliche Buchgesellschaft, 1996. Julkaisi ensimmäisen kerran B. G. Teubner 1904.

Salaman, Clement, Dorine van Oyen, William D. Wharton ja Jean-Pierre Mahé, toim. The Way of Hermes: Corpus Hermeticumin uusi käännös ja Hermes Trismegistiuksen määritelmä Asklepiokselle. Rochester, VT: Inner Traditions, 2000.

works on hermeticism

Debus, Allen G., and Ingrid Merkel, eds. Hermetismi ja renessanssi: Intellectual History and Occult in Early Modern Europe. Cranbury, NJ: Associated University Press, 1988.

Dodd, C. H. The Bible and the Greeks (1935). Reprint, London: Hodder and Stoughton, 1964.

Fowden, Garth. Egyptiläinen Hermes: A Historical Approach to the Late Pagan Mind. Cambridge, U.K.: Cambridge University Press, 1986.

Kloppenborg, John S., and Stephen G. Wilson, eds. Voluntary Associations in the Graeco-Roman World. London: Routledge, 1996.

Kristeller, Paul Oskar, ed. Supplementum ficinianum: opuscula inedita et dispersa (1937). Uusintapainos, Firenze: L. S. Olschki, 1973.

Lazzarelli, Ludovico, Francesco D. Ana, Heinrich Cornelius Agrippa von Nettesheim ja Eugenio Garin, toim. Testi umanistici su l’ermetismo. Rooma: Fratelli Bocca, 1955.

Valantasis, Richard. Kolmannen vuosisadan henkiset oppaat: A Semiotic Study of the Guide-Disciple Relationship in Christianity, Neoplatonism, Hermetism, and Gnosticism. Minneapolis: Fortress Press, 1991.

Walker, Daniel Pickering. Hengellinen ja demoninen magia: From Ficino to Campanella. University Park: Pennsylvania State University Press, 2000. Julkaisi ensimmäisen kerran Warburg Institute, University of London, vuonna 1958.

Wilson, Robert McLachlan. Gnostilainen ongelma. New York: AMS Press, 1980. Uusintapainos Mowbrayn vuoden 1958 painoksesta.

Yates, Frances A. Giordano Bruno and the Hermetic Tradition. New York: Routledge, 2001. Julkaistu ensimmäisen kerran Chicagon yliopistossa vuonna 1964.

Frances A. Yates (1967)

Bibliografiaa päivittänyt Kevin Moore (2005)