Joka joulukuu me ilahdutamme toisiamme tarinoilla joulupukista ja hänen poroistaan, hänen maagisesta reestään ja siitä yhdestä yöstä vuodessa, jolloin hän tekee pienten lasten unelmista totta – mutta mistä nämä tarinat tulevat? Miksi joulupukki asuu pohjoisnavalla? Miksi tuhmat lapset saavat jouluna hiilipaloja? Jos lapsia halutaan nykyään rangaista, tuntuu järkevämmältä ottaa heiltä pois iPhonet ja Instagram-tilit, eikö niin?

Mutta nämä eivät ole läheskään ainoat kysymykset, joita Pyhän Nikolauksen legenda herättää. Haluaisin todella, että joku selittäisi minulle, miten joulupukki pääsee esimerkiksi koteihin, joissa ei ole savupiippuja. Murtautuuko hän sisään? Laukaiseeko hän murtohälyttimet? Onko joulupukki koskaan ollut lähellä joutua pidätetyksi? Kuka maksaisi hänen takuunsa? Rouva Joulupukki? Matkustaako hän koskaan Joulupukin mukana? Entä tontut? Mitä tapahtuisi poroille ja reelle? Mitä tapahtuu, jos joulupukki ei pidä jättämistään kekseistä? Entä jos joulupukki on gluteeniyliherkkä? Päässäni pyörii.

Lukemattomat elokuvat, kirjat ja laulut perustuvat joulupukin tarinaan, ja silti emme useinkaan mieti, miksi hän on sellainen kuin on. Pyrkiessäni pääsemään mysteerin jäljille tein hieman tutkimuksia; kävi ilmi, että osa näistä perinteistä juontaa juurensa kirjallisuudesta, kun taas osa perustuu uskontoon. Tutkitaanpa hieman syvällisemmin, mistä tämän iloisen miehen tarina juontaa juurensa.

Joulupukki ja pohjoisnapa

Joulupukin hahmo perustuu Myyran pyhään Nikolaukseen, joka eli roomalaisessa kaupungissa, joka sijaitsi nykyisen Turkin alueella. Miten hänen päämajaansa päätyi sitten Pohjoisnavalle asti? Voimme kiittää siitä pilapiirtäjä Thomas Nastia. Mashablen mukaan arktista aluetta pidettiin 1800-luvun puolivälissä jonkinlaisena fantasiamaakuntana, mikä johtui suurelta osin kaikista sinne suuntautuneista tutkimusretkistä (joista yksikään ei valmistunut ennen vuotta 1909). Se tunnettiin paikkana, jossa oli jatkuvasti lunta – ja lumi oli yhdistetty joulun tunnelmaan ja joulumieltä. Kukaan ei ollut nähnyt pohjoisnapaa. Kukaan ei tiennyt, mitä siellä tapahtui. Se oli salaperäinen ja ulottumattomissa. Se oli täydellinen paikka Joulupukin kodille ja hänen vilkkaalle työpajalleen.

P.S. Nast on myös vastuussa Joulupukin fyysisestä ulkomuodosta, jota olemme oppineet rakastamaan. Hän oli ensimmäinen, joka piirsi kuuluisan hahmon pyöreäksi ja iloiseksi.

Miksi tuhmat lapset saavat hiilipaloja?

Tälle tuhmien listalle joutuneille lapsille annettavalle ”lahjalle” on monenlaisia selityksiä, mutta suosituin syy siihen, miksi tuhmat lapset saavat jouluna hiiltä, on mukavuus. Joulupukki kiemurtelee savupiipusta viemään mahtavia lahjoja niille lapsille, jotka ovat käyttäytyneet hyvin koko vuoden, ja hän tarvitsee jotakin niille pikku kakaroille, jotka ovat aiheuttaneet ongelmia. Joulupukki on jumissa savupiipussa ja sanoo: ”Hei, katso. Hiili.” Ja hän tarttuu siihen ja pistää sen tuhmien lasten sukkiin.

Toinen tarina hiilen takana on lämpö ja joulupukin auttaminen apua tarvitseville. Muistatko Ebenezer Scroogen? Hän ei suostunut antamaan edes hiilipalaa Bob Cratchitille, joka palelsi perseensä irti toimistossaan.

Joulupukin pikkuapulaiset

Tontut eivät aina olleet tunnettuja pukin ahkerina pikku työntekijöinä, ja unohtakaa hetkeksi Will Ferrell. Nämä nuorekkaat ja kuolemattomat olennot, joilla on teräväkorvaiset korvat, olivat alun perin maagisia olentoja, jotka elivät maan alla ja metsissä. Niiden uskottiin suojelevan kotia pahoilta hengiltä. Ne olivat enimmäkseen harmittomia; mutta jos ne eivät pitäneet sinusta, ne saattoivat aiheuttaa sinulle painajaisia! Eek. Niihin viitattiin yleisesti myös nimellä ”talotontut.”

The Holiday Spotin mukaan tontut, sellaisina kuin me ne nykyään tunnemme, ovat 1800-luvun skandinaavisten kirjailijoiden muovaamia. Koska tontut olivat jo valmiiksi hyviä erottelemaan, ketkä ovat tuhmia ja ketkä kilttejä – ja koska ne yhdistettiin jo tarinankerrontaan, taikuuteen ja fantasiaan – on järkevää, että ne kudottiin osaksi joulutarinaa. Vaikka niitä pidettiin edelleen potentiaalisesti ilkikurisina olentoina, niitä ympäröivät tarinat siirtyivät lähes kokonaan niiden rooliin joulupukin uskollisina avustajina. Jotkut huolehtivat poroista. Jotkut korjasivat rekeä. Jotkut siivosivat vessoja. Myyttinen tonttu sellaisena kuin se oli luotu (eli talontonttu) muuttui käytännössä tuntemattomaksi, ja se korvattiin lähes kokonaan joulutarinalla.

Palataan nyt takaisin Will Ferrelliin.

Lahjojen antamisen traditio

Yksi juhlapäivän näkyvimpiä osia on lahjojen antaminen. Se ei kuitenkaan ole enää sitä, mitä se ennen oli. On hillittömiä ja joskus väkivaltaisia väkijoukkoja, parkkipaikkoja, joita on saatavilla vain nosebleed-osastolla, ja se kammottava huoli siitä, että joku, jolle et ostanut lahjaa, todellakin sai sellaisen sinulle. Joululla on todellinen tapa saada meidät tuntemaan itsemme pumpulipäisiksi hölmöläisiksi.

Tämä perinne on kuitenkin syvään juurtunut. Miksi annamme lahjoja jouluna? Suurelta osin se juontaa juurensa kolmesta viisaasta miehestä, jotka toivat Jeesus-vauvalle lahjoja, jotka olivat kultaa, suitsuketta ja mirhaa. Vielä toinen versio tästä juontaa juurensa Myran pyhään Nikolaukseen, joka uskoi vahvasti kristillisiin periaatteisiin ja tuli kuuluisaksi rakkaudestaan lahjojen antamiseen.

Lahjojen antamisen taustalla on kokonainen psykologia, ja tutkimukset ovat osoittaneet, että vaikka lahjojen antaminen ja vastaanottaminen on monien meistä mielestä materialistista (ja toisinaan valtavan hankalaa), lahjojen antaminen ja vastaanottaminen auttaa vahvistamaan ihmissuhteita, ja se tuo lahjan antajalleen usein eniten onnea ja iloa. Yritä siis tänä jouluna muistaa antamisen ilo; ja jos saat erityisen lahjan, sano vain kiitos.

Joulu on ikuisesti yksi vuoden erikoisimmista ajoista. Kiitä, ota cocktail ja levitä joulumieltä.

Kuvat: ; Giphy (4)