KOKONAISESSA historiassa ei ole mitään tapahtumaa, jolla olisi syvempi merkitys ja suurempi merkitys ihmiskunnalle kuin Jeesuksen ylösnousemuksella. Sen varassa lepää kristillinen usko, sillä ”jos Kristus ei ole ylösnoussut, on meidän julistuksemme turha, ja teidänkin uskonne on turha” (1. Kor. 15:14). Apostoli Paavali toteaa, että Jeesus Kristus ”julistettiin Jumalan Pojaksi voimalla, pyhyyden hengen mukaan, kuolleista ylösnousemisen kautta” (Room. 1:4).
Kirjoituksessa sanotaan, että enkeli julisti haudalle tulleille naisille: ”Hän ei ole täällä, sillä hän on noussut ylös, niin kuin hän on sanonut”.”
Kun sapatti oli ohi, hyvin varhain aamulla viikon ensimmäisenä päivänä nämä naiset tulivat voitelemaan Jeesuksen ruumista, jota he kovasti rakastivat. Toivottomassa tilassaan he eivät koskaan odottaneet näkevänsä häntä enää, mutta sen vuoksi, mitä hän oli heille, he rakastaisivat häntä aina.”
Nämä enkelin lohduttavat sanat olivat unohtuneet heiltä, mutta kun he kuuntelivat niitä, heidän muistinsa vilkastui, ja he poistuivat tapahtumapaikalta riemuiten hyvästä sanomasta, että ”hän on noussut ylös, niin kuin hän oli sanonut”, ”ja hän juoksi tuomaan sanaa opetuslapsilleen”. He eivät enää olleet surun murtamia Herransa kuoleman vuoksi. Uusi päivä oli koittanut heille ja maailmalle.
Nämä surevat naiset eivät olleet valmistautuneet katsomaan avattua hautaa tai kuulemaan taivaallisten sanansaattajien ääniä. Heidän sydämensä oli asetettu kunnioittamaan Herraansa voitelemalla hänen ruumiinsa heidän valmistamillaan makeilla mausteilla. Kun he lähestyivät hautaa, ”he sanoivat keskenään: Kuka vierittää kiven pois haudan ovelta?” Mutta heidän yllätyksekseen kivi oli vieritetty pois ja hauta oli tyhjä. Enkelin ääni rauhoitti heidän pelkonsa ja ilahdutti heidän sydämensä. Hän sanoi: Muistakaa, kuinka hän puhui teille, kun hän oli vielä Galileassa, sanoen: ”Ihmisen Poika on annettava syntisten ihmisten käsiin ja ristiinnaulittava ja kolmantena päivänä noustava ylös.” (Luuk. 24:5-7).” (Luuk. 24:5-7).
Maria Magdaleena, joka oli ollut ensimmäisenä haudalla ja joka oli yksin, säikähti avoinna olevaa, tyhjää hautaa. Hänen surunsa emotionaalinen jännitys purkautui, ja hän kääntyi kiireesti pois ja löysi Pietarin ja Johanneksen,sanoen: ”He ovat ottaneet Herran pois haudasta, emmekä tiedä, minne he ovat hänet laskeneet”. Välittömästi nämä kaksi opetuslasta kiiruhtivat haudalle, ja Maria seurasi heitä. Vaikka he epäilivät kertomusta, jonka Maria oli tuonut heille, kirjoitukset kertovat, että kun Johannes meni haudalle ja huomasi, miten järjestyksessä hautavaatteet oli asetettu, ”hän näki ja uskoi”. Sillä he eivät vielä tienneet sitä kirjoitusta, että hänen oli noustava kuolleista” (Joh. 20:8, 9). Tämä hautavaatteiden järjestys oli mykkä todistus siitä, että ”hän on noussut ylös.”
Kun Pietari ja Johannes lähtivät haudalta ja kulkivat takaisin kaupunkiin, Maria jäi itkien seisomaan tyhjää hautaa vasten. Hän ajatteli, että Jeesusta, joka oli tuonut parannuksen ja ilon hänen köyhään sieluunsa ja lohdutuksen hänen levottomaan elämäänsä, kun muut olivat katsoneet häntä halveksivasti, ei enää ollut. Haudat ovat meille rakkaita sen vuoksi, mitä ne sisältävät, mutta tässä on tyhjä hauta. Maria oli viipynyt varjoissa ristin juurella, ja nyt hän odottaa tyhjän haudan edessä, ja odottaminen palkitaan. Profeetta Jesaja kertoo meille: ”He nousevat siivillään kuin kotkat, juoksevat eivätkä väsy, kävelevät eivätkä väsy” (Jes. 40:31). Herraa kannattaa aina odottaa.
Kyyneltensä hämärän läpi Maria kumartui ja katsoi hautaan ”ja näki kaksi valkeapukuista enkeliä istuvan, toinen pään ääressä ja toinen jalkojen ääressä, jossa Jeesuksen ruumis oli maannut”. Ja he sanoivat hänelle: ”Nainen, miksi sinä itket? Hän sanoi heille: ”Koska he ovat ottaneet minun Herrani pois, enkä minä tiedä, mihin he ovat hänet laskeneet” (Joh. 20:12, 13). Hänen sydämensä murtui. Kun Kristus oli kuollut, uskolle ei ollut tilaa. Hänen sielunsa oli murtumispisteeseen asti lannistunut. Hänen sydämensä kaipasi Kristuksen ruumiillista läsnäoloa, vaikka hän oli kuollut. Hän ei ollut sillä tuulella, että olisi halunnut keskustella syvästä surustaan näiden kahden vieraan kanssa.
”Sitten hän kääntyi pois, jopa enkeleistä”, sanoo inspiraatiokynä, ”ajatellen, että hänen täytyi löytää joku, joka voisi kertoa hänelle, mitä Jeesuksen ruumiille oli tehty. Toinen ääni puhutteli häntä: ”Nainen, miksi itket, ketä sinä etsit? Maria näki kyyneltensä sumentamien silmiensä läpi miehen hahmon, ja luullessaan, että se oli puutarhuri, hän sanoi: ’Herra, jos olet kantanut hänet pois, kerro minulle, minne olet laskenut hänet, niin minä vien hänet pois’. Jos tämän rikkaan miehen hautaa pidettiin liian arvokkaana hautapaikkana Jeesukselle, hän itse tarjosi paikan Jeesukselle. Siellä oli hauta, jonka Kristuksen oma ääni oli tehnyt tyhjäksi, hauta, jossa Lasarus oli maannut. Eikö hän voisi löytää sieltä hautapaikan Herralleen? Hän tunsi, että Hänen kallisarvoisesta, ristiinnaulitusta ruumiistaan huolehtiminen olisi hänelle suuri lohtu surussaan.”
Marialle palkinto odottamisesta
”Mutta nyt Jeesus sanoi hänelle omalla tutulla äänellään: ’Maria.’ Nyt hän tiesi, ettei se ollut vieras, joka puhutteli häntä, ja kääntyessään hän näki edessään elävän Kristuksen. Riemuissaan hän unohti, että hänet oli ristiinnaulittu. Hän syöksyi häntä kohti kuin halutakseen syleillä hänen jalkojaan ja sanoi: ”Rabboni”. Mutta Kristus nosti kätensä ja sanoi: ”Älkää minua pidättäkö, sillä minä en ole vielä mennyt ylös Isäni tykö; mutta menkää veljieni luo ja sanokaa heille: ’Minä menen ylös Isäni ja teidän Isänne tykö ja minun Jumalani ja teidän Jumalanne tykö’. Ja Maria lähti opetuslasten luo ilosanoma mukanaan.” – The Desire of Ages, s. 790.
Maria poistuu paikalta surunsa iloksi muuttuneena ja henkensä elvyttämänä, koska hän tietää nyt, että ”hän on noussut ylös”. Hän oli kuullut hänen tutun äänensä ja nähnyt hänet omin silmin.
Kristus oli ilmestynyt hänelle ensimmäisen kerran henkilökohtaisesti ylösnousemuksensa jälkeen, ja se oli muuttanut päivän hänen elämänsä kirkkaimmaksi kokemukseksi. Tämä oli ollut hänelle jännityksen ja yllätyksen päivä – päivä, jolloin hän siirtyi täydellisestä tappiosta käsittämättömään voittoon. Mikään ei merkinnyt enää mitään, sillä hän tiesi, että ”hän on noussut ylös, niin kuin hän oli sanonut”, sillä ”hän oli nähnyt Herran.”
Kolme päivää aikaisemmin Maria oli seurannut Jeesusta Golgataksi kutsutun karun ja karun kukkulan huipulle. Kello yhdeksän aamulla hän oli todistanut hänen ristiinnaulitsemisensa. Hän kuuli vihaisen väkijoukon pilkan ja siunatun Herransa armollisen vastauksen: ”Isä, anna heille anteeksi, sillä he eivät tiedä, mitä tekevät” (Luuk. 23:34). Hän oli paikalla, kun kuolema tuli, kun aurinko peitti kasvonsa, maanjäristys ravisteli maata ja pyhien haudat avautuivat.
Hän oli nähnyt maan synkimmän hetken ja maa oli nähnyt sen häpeällisimmän kohtauksen. Maailma oli viettänyt kauheimman viikonloppunsa.Kristuksen seuraajat olivat jääneet toivottomiksi, koska he eivät ymmärtäneet kaikkea, mitä profeetat olivat sanoneet hänen ylösnousemuksestaan. Hänen kuolemansa jälkeisenä sapattina papit olivat levottomia pyrkiessään suorittamaan tavanomaisen rituaalinsa. Temppelin revennyt esirippu täytti heidät kauhulla, kun kaikkeinpyhin oli paljaana – paikka, johon kenenkään ihmisen ei pitänyt katsoa, paitsi ylimmäisen papin, joka astui sisään kerran vuodessa.
Mutta Maria oli nähnyt Herran. Hänen epätoivoisen yönsä oli vaihtunut tuon ylösnousemusaamun auringonvaloon, ja hän kiirehti kertomaan hyvän uutisen opetuslapsille.
Enkeli oli sanonut: ”Hän on noussut ylös, hän ei ole täällä. . . . Mutta menkää ja kertokaa hänen opetuslapsilleen ja Pietarille, että hän menee teidän edellänne Galileaan; siellä te saatte nähdä hänet, niin kuin hän on teille sanonut” (Mark. 16:6, 7).
Kristuksen olivat hylänneet kaikki opetuslapsensa, mutta tänä ylösnousemusaamuna hän vakuutti heille pysyvän rakkautensa. Inspiraation kynästä luemme: ”’Kertokaa hänen opetuslapsilleen ja Pietarille’, enkelit sanoivat.” Kristuksen kuoleman jälkeen Pietari oli ollut katumuksen murtama. Hänen häpeällinen kieltämisensä Herralta ja Vapahtajan rakkaudentäyteinen katse olivat aina hänen edessään. Kaikista opetuslapsista hän oli kärsinyt katkerimmin. Hänelle vakuutetaan, että hänen katumuksensa hyväksytään ja hänen syntinsä annetaan anteeksi. Hänet mainitaan nimeltä.” – Ibid., s. 793.
Ylösnousemus auttoi valmistamaan Pietaria helluntaikokemukseen. Hänen toimeksiantonsa kautta hänestä tulisi Kristuksen elävä todistaja, ja hänet tunnettaisiin rohkeudestaan, uskollisuudestaan ja uskollisuudestaan.
Mitä ylösnousemus merkitsee ja mitä se ei merkitse
Ylösnousemus merkitsee muutakin kuin uusien vaatteiden pukemista ja kauniiden kukkien näyttämistä pääsiäisenä. Se merkitsee enemmän kuin tuttuja pääsiäispupuja tai värikkäitä pääsiäismunia. Se merkitsee muutakin kuin palmunoksien heiluttelua tai ”Hoosianna korkeuksissa” -laulua. Ylösnousemus merkitsee, että Jumalan sana on totta. Se vahvistaa uskomme kertomukseen Kristuksen syntymästä, hänen elämänsä ihmeisiin, hänen ihmeelliseen palvelutyöhönsä, Pyhän Hengen lahjaan ja lupaukseen hänen paluustaan.
Ylösnousemus vahvisti sen tosiasian, että Jeesus on Jumalan Poika. Hänen ylösnousemuksensa merkitsi maailmalle kaiken aikaa, että hän oli voittanut kuoleman. Kun hän luovutti elämänsä ristillä ja sanoi: ”Se on täytetty”, hän voitti kuoleman – kuolema kuoli. Kaikki uskovaiset kuulevat hänen äänensä sanovan: … ”Minä olen se, joka elää ja joka oli kuollut, ja katso, minä elän iankaikkisesti, aamen, ja minulla on helvetin ja kuoleman avaimet.” (Ilm. 1:18)
Hänestä tuli malli kaikille, jotka vaativat Häntä armahtavaksi Vapahtajakseen. Kuoleman ei tarvinnut pelätä heitä, eikä hauta voinut ikuisesti pitää heitä otteessaan. ”Mutta nyt Kristus on noussut kuolleista ja tullut esikoisiksi niille, jotka nukkuivat.” (1. Kor. 15:20) Tämä on lupaus hänen kansalleen, että kaikki, jotka nukahtavat häneen, heräävät hänen kaltaisekseen. ”Oi kuolema, missä on sinun piikkisi? Oi hauta, missä on sinun voittosi?” (jae 55).
Ylösnousemus merkitsee sitä, että Jeesuksesta tulee yleismaailmallinen, ikuisesti läsnäoleva Kristus ja Herra ja että Hän on seuraajiensa kanssa aina, jopa aikojen loppuun asti.
Kunnianhimoisin kaikista sanoista
Mitä ihania sanoja! Koko kristikunnan kirkkaimmat sanat ovat sanat ”Hän ei ole täällä: … hän on noussut ylös”. Eräs kiinalainen kertoi eräälle tunnetulle kristitylle liikemiehelle, että monet Jeesuksen opetuksista löytyivät Konfutseista. ”Niin”, vastasi liikemies, ”mutta Konfutse on kuollut ja pysyy haudassaan, kunnes Jeesuksen ääni kutsuu hänet esiin.” Hän vastasi: ”Niin”. Buddhalla on suuri kannattajakunta, mutta hänkin on kuollut.Luojan kiitos, että me palvelemme ylösnoussutta Vapahtajaa, elävää Kristusta, joka on tehnyt lunastuksemme täydelliseksi ja antanut meille varmuuden iankaikkisesta elämästä.Kristuksen seuraajat voivat sanoa: ”Minä tiedän, että minun lunastajani elää ja että hän seisoo viimeisenä päivänä maan päällä.” (Job 19:25).
Kiittäkäämme Jumalaa jumalallisesta luonteenpiirteestä, jonka ylösnousemus antaa uskollemme ja toiveillemme. Koska hän elää, mekin saamme elää.
Kristus lepäsi vaatimuksensa ylösnousemuksen varaan. ”Jeesus vastasi ja sanoi heille: ”Tuhotkaa tämä temppeli, ja kolmen päivän kuluttua minä herätän sen henkiin”. Silloin juutalaiset sanoivat: ”Neljäkymmentäkuusi vuotta tätä temppeliä rakennettiin, ja sinä pystytät sen kolmessa päivässä. Mutta hän puhui ruumiinsa temppelistä. Kun hän siis oli noussut kuolleista, muistivat hänen opetuslapsensa, että hän oli tämän heille sanonut, ja he uskoivat kirjoituksen ja sen sanan, jonka Jeesus oli sanonut” (Joh. 2:19-22). Kukaan ei saa koskaan antaa edes ylivoimaisen surun aiheuttaman tuskan saada häntä unohtamaan Jumalan sanaa.
Tänään Kristus ei ole ainoastaan ylösnoussut Vapahtajamme, vaan myös ylösnoussut Herramme, ja hän istuu nyt Isän oikealla puolella ylimmäisenä papinamme. Hän on lähtenyt luotamme, jotta hän voisi tulla lähemmäs meitä. Hän on kantanut ihmisyytemme Isän läsnäoloon. Meille kerrotaan: ”Ottaessaan luontomme Vapahtaja on sitonut itsensä ihmiskuntaan siteellä, jota ei koskaan voida katkaista.” – Ibid., s. 25.
Ennen ylösnousemusta olivat Getsemanen puutarha ja Golgata. Meidänkin on kuljettava Getsemanemme läpi ja koettava Golgatan syvät varjot, jos haluamme nauttia pääsiäisen asuttavasta Kristuksesta. ”Että minä tuntisin hänet ja hänen ylösnousemuksensa voiman ja hänen kärsimystensä osallisuuden, kun olen tullut hänen kuolemaansa verrattavaksi, jos minä jollakin tavalla pääsisin kuolleiden ylösnousemukseen.” (Fil. 3:10, 11)
Lain alainen ylimmäinen pappi ei ainoastaan teurastanut uhria, vaan myös kuljetti veren esiripun sisällä. Ylösnousemuksellaan ja taivaaseen astumisellaan Kristus todistaa, että hän on uhrannut itsensä uhriksi meidän syntiemme edestä ja että hän on astunut taivaaseen omalla verellään ja elää iankaikkisesti tehdäkseen esirukouksen puolestamme. Hän ”on synnyttänyt meidät uudelleen elävään toivoon Jeesuksen Kristuksen ylösnousemuksen kautta kuolleista” (1. Piet. 1:3).
Portit, jotka avautuivat toivottaakseen kirkkauden kuninkaan tervetulleeksi takaisin taivaaseen, avautuivat Pyhän Hengen laskeutumiselle hänen odottavan kansansa ylle, jotta he voisivat mennä kaikkeen maailmaan ja saarnata voimalla, ”että Jumala on tehnyt tuon saman Jeesuksen, jonka te ristiinnaulitsitte, sekä Herralle että Kristukselle” (Apt. 2:36).
Nämä portit aukeavat jälleen, kun ”tämän maailman valtakunnat tulevat meidän Herramme ja hänen Kristuksensa valtakunniksi” (Ilm. 11:15). Silloin kuullaan halleluja-kuoro pääsiäisen riemuviestineen: ”Alleluja, sillä Herra Jumala kaikkivaltias hallitsee” (Ilm. 19:6).
Vastaa