Grand Central Terminal: An American Icon

Se on itse asiassa kolmas asema, joka on sijainnut tällä paikalla.

Ensimmäinen oli rautatiemagnaatti Cornelius Vanderbiltin rakennuttama ja vuonna 1871 avattu Grand Central Depot, joka toimi useiden Manhattanille saapuvien rautatielinjojen solmukohtana. L-kirjaimen muotoon 42nd Streetin ja nykyisen Vanderbilt Avenuen varrelle ulottuneeseen kompleksiin kuului varastopihoja ja palloiluhalli, jossa matkustajat nousivat juniin ja lähtivät junista. Rautatiet kasvattivat varikon nopeasti suuremmaksi, ja vuonna 1899 se purettiin ja korvattiin paljon suuremmalla, kuusikerroksisella rakennuksella, joka sai nimekseen Grand Central Station. Vasta vuonna 1903 aloitettiin nykyisen rakennuksen rakentaminen, joka kesti 10 vuotta.

Grand Centralin synty oli traagisen onnettomuuden seurausta.

Newyorkilaiset olivat vuosikymmenien ajan valittaneet kaupunkia ristiin rastiin kulkevien höyryvetureiden yskimästä epäterveellisestä noesta ja savusumusta, mutta vasta kohtalokas onnettomuus sai aikaan pysyvän muutoksen. Tammikuun 8. päivänä 1902 Westchesterin esikaupunkialueelta tullut lähijuna törmäsi aseman sisääntulotunnelissa odottaneeseen toiseen junaan, ja 15 matkustajaa kuoli. Kun tutkinta paljasti, että aseman alueelta levinneet myrkylliset pilvet olivat sokaisseet veturinkuljettajan, uudistajat ja poliitikot toimivat nopeasti ja ilmoittivat suunnitelmista kieltää höyryvetureiden käyttö kaupungissa. Vanderbiltin perhe havaitsi poliittisten tuulten muuttuneen ja ilmoitti suunnitelmista rakentaa uusi, huipputekninen asema, jossa käytettäisiin sähköä eikä höyryä. Grand Centralin suunnittelu muutti myös Manhattanin kiinteistöalan käytäntöjä. Kun uusi asema meni kokonaan maan alle, se avasi arvokkaita ilmaoikeuksia yläpuolisilla kaduilla, ja siitä seurannut liiketoimintabuumi loi nykyisin tuntemamme Midtown Manhattanin.

Grand Central oli tekninen ihme.

Grand Centralin rakentaminen oli New Yorkin historian suurin rakennushanke siihen asti. Sen 70 hehtaarin laajuisella alueella oli 32 mailia raiteita, jotka syöttivät 46 raidetta ja 30 matkustajalaituria, joten se oli lähes kaksi kertaa suurempi kuin juuri avattu (ja alkuperäinen) Pennsylvanian asema, jonka rakensivat Vanderbiltin rautatiekilpailijat. Vanderbiltit olivat myös valtavan ylpeitä siitä, että Grand Central oli yksi maailman ensimmäisistä täysin sähkökäyttöisistä rakennuksista. Itse asiassa heidän ylpeytensä vaikutti suuresti aseman sisustukseen. Kun asema avattiin, kaikissa aseman kattokruunuissa ja valaisimissa oli paljaita, paljaita hehkulamppuja – yli 4 000 kappaletta. Nämä lamput olivat aseman tavaramerkki lähes vuosisadan ajan, kunnes vuonna 2008 rakennuksessa toteutettiin massiivinen jälkiasennus, joka vaati kuuden kokoaikaisen työntekijän korvaavan perinteiset lamput energia- ja kustannustehokkailla loistelampuilla. Toinen innovaatio oli se, että koko asemalla käytettiin portaiden sijasta luiskia. Näin sekä paikalliset työmatkalaiset että kaukomatkustajat pääsivät nopeasti raiteiden tasolta kaupungin kaduille ilman, että he tarvitsivat raahata matkatavaroita ahtaita portaita ylös ja alas; ominaisuus otettiin pian käyttöön liikennekeskuksissa eri puolilla maailmaa.

Älkää kutsuko sitä Grand Central Stationiksi.

Aikanaan Grand Centraliin saapuvat junat jatkoivat matkaansa Manhattanin eteläosiin, ja rakennus itsessään oli vain pysäkki matkan varrella. Kun kolmas ja viimeinen Grand Central kuitenkin rakennettiin, siitä tuli päätepysäkki – kaikki rautatielinjat päättyivät 42nd Streetille – mikä teki siitä ”terminaalin” eikä ”aseman”, ja antoi rakennukselle uuden nimen. Jotta asiat pysyisivät hämmentävinä, aivan vieressä on itse asiassa Grand Central Station – se on Yhdysvaltain postilaitoksen konttori.

Yhdysvaltain hallitus avasi terminaalin sisälle erityisen USO:n konttorin.

1940-luvulla Grand Centralin kautta kulki vuosittain 40 prosenttia Yhdysvaltain väestöstä, ja toisen maailmansodan aikana miljoonat sotilaat kulkivat Grand Centralin kautta matkalla rintamalle ja rintamalta – niin monet, että Yhdysvaltain hallitus avasi aseman sisälle USO:n erityisen toimipisteen. Vuonna 1942 neljä saksalaista vakoojaa hiipi Long Islandille suunnitelmanaan tuhota tärkeät logistiset toimipisteet koillisosassa, mukaan lukien Grand Central. Heidät saatiin nopeasti kiinni, mutta jos he olisivat päässeet aseman salaiseen kellarikerrokseen, joka tunnetaan nimellä M42, heitä olisi kohdannut mahtava näky – joukko aseistettuja sotilaita, jotka valvoivat supersalaista etuvartioasemaa. Tähän päivään mennessä M42 ei ole koskaan ilmestynyt Grand Centralin karttoihin, ja sen ovien takana on edelleen New Yorkin liikenneverkon valvonta. Lue lisää M42:sta täältä.

Harva on koskaan kuullut Grand Centralin raiteesta 61, saati nähnyt sitä.

Todennäköisesti moni työmatkalainen on toivonut oikotietä, joka veisi hänet määränpäähänsä ilman Grand Centralin vilkkaiden, ruuhka-aikojen väkijoukkojen aiheuttamaa vaivaa. Joillekin tämä toive on toteutunut. Presidentti Franklin Roosevelt käytti kerran virka-aikanaan salaista rautatielinjaa, raidetta 61, joka tarjosi maanalaisen yhteyden Grand Centralin ja läheisen Waldorf-Astoria-hotellin välillä. Waldorfin radan päässä oli jopa suuri tavarahissi, jonka ansiosta Roosevelt saattoi matkustaa New Yorkiin ja sieltä pois salassa – varsin kätevää salaisia tehtäviä varten, kun hän johti Yhdysvaltain sotatoimia toisen maailmansodan aikana. Kenraali John J. Pershing käytti sitä myös vieraillessaan kaupungissa vuonna 1938.

Edward R. Murrow otti yhteen Joseph McCarthyn kanssa Grand Centralista käsin.

Terminaali on toiminut suurimman osan historiastaan New Yorkin kaupungin merkittävänä kulttuurikeskuksena. Sen alkuvuosina ihmiset kerääntyivät rakennukseen katsomaan elokuvaa sen teatterissa, syömään sen ravintoloissa ja kahviloissa tai oppimaan rautateiden historiasta paikan päällä olevassa museossa. Rakennuksessa oli jopa taidekoulu, jonka perusti 1920-luvulla joukko taidemaalareita, joihin kuului myös John Singer Sargent, ja joka tarjosi opetusta sadoille opiskelijoille ennen kuin se suljettiin vuonna 1944. Vaikka asema on toiminut taustana lukemattomille kirjoille, elokuville ja televisio-ohjelmille, harva tietää, että television alkuaikoina kymmeniä ohjelmia kuvattiin ja lähetettiin kuuluisan Oyster Barin yläpuolella sijaitsevista studioista. Merkittävimpiin Grand Centralin kotina toimineisiin tuotantoihin kuului CBS:n ”See it Now”, jossa juontaja Edward R. Murrow esitti kriittisiä raportteja senaattori Joseph McCarthyn kiistanalaisista kommunisminvastaisista kuulemistilaisuuksista. Studiot on jo pitkään muutettu osittain yksityisiksi tenniskentiksi.

Rakettia vakauttava vaijeri jätti reiän Grand Centralin kattoon.

Neuvostoliiton päästyä ensimmäisenä kansakuntana avaruuteen laukaisemalla Sputnik-satelliittinsa vuonna 1957 amerikkalaiset huolestuivat siitä, että kommunistit olivat ottaneet teknologisen johtoaseman kilpailussa maailman supervallaksi. Pyrkiessään liittoutumaan näiden pelkojen kanssa Yhdysvaltain hallitus päätti uteliaasta – ja silmiinpistävästä – sotilaallisen voiman esittelystä. Myöhemmin samana vuonna he asensivat Redstone-raketin pääaulaan. Jotta raketti pysyisi vakaana suuressa salissa, kattoon tehtiin reikä, johon kiinnitettiin vaijeri, joka piti raketin paikallaan. Kun kattoa remontoitiin vuosia myöhemmin, suojelijat vaativat, että reikä säilytettäisiin muistona levottomasta aikakaudesta – ja se on siellä edelleen.

Grand Centralin suurin ”vika” on myös sen tunnistettavin piirre.

Pääaulaa koristavaa massiivista taivaankattoa ei ole kuvattu maan päältä katsoen ylöspäin, vaan pikemminkin tähtikuvioiden tuolta puolen katsoen niiden kautta alaspäin kohti maata. Näkökulman todellista syytä ei ole koskaan saatu selville, ja teoriat vaihtelevat. Jotkut uskovat, että katon suunnittelija siirsi vahingossa alkuperäisen lähteen, kun taas toiset – myös Vanderbiltit itse – väittävät, että kyseessä oli tarkoituksellinen kuvaus Jumalan ainutlaatuisesta näköalapaikasta tähtiin. Alkuperäinen katto korvattiin 1930-luvulla, ja kuvaus säilyi, vaikka monien vuosien ajan useimmat newyorkilaiset eivät olisi voineet nähdä sitä, vaikka olisivat yrittäneet – koko pinta oli lian ja lian peitossa. Vasta 1980-luvulla aloitettiin restaurointihanke lian poistamiseksi. Paksun lian syynä olivat vuosikymmenien ajan terminaalin avoimista ikkunoista sisään levinneet ilmansaasteet. Konservoijat jättivät pienen osan katosta käsittelemättä historiallista dokumentointia varten.

Toinen epäsäännöllisyys saattaa olla nykysilmin vielä vaikeampi havaita. Kun rakennus alun perin rakennettiin, sen päähallissa oli vain yksi suuri portaikko. Peruskorjauksen aikana itäpuolelle lisättiin kuitenkin toinen ruuhkien helpottamiseksi ja tilan tasapainottamiseksi. Työntekijät yrittivät tehdä uudesta osasta visuaalisesti yhdenmukaisen (ja menivät jopa niin pitkälle, että avasivat hetkeksi uudelleen Tennesseen louhoksen, josta alkuperäinen rakennusmateriaali oli peräisin), mutta he tekivät yhden keskeisen muutoksen: Koska portaikko ei ole osa alkuperäistä rakennetta, se rakennettiin tarkoituksella muutaman sentin korkeammalle kuin vastapäinen portaikko – visuaalinen merkki tuleville historioitsijoille siitä, että se oli uudempi lisäys.

Jackie Kennedy on vain yksi monista julkkiksista, jotka liittyvät Grand Centraliin.

Ensimmäinen entinen presidentinvaimo muistetaan oikeutetusti ponnisteluistaan, joiden avulla hän pyrki estämään suunnitteilla olleen Grand Centralin purkamisen 1960-luvulle tultaessa, mutta jo kauan ennen sitä julkkikset olivat jo tehneet rakennuksesta omansa. New Yorkin ja Chicagon välillä kulkenut 20th Century Limited -yksinoikeusjunayhteys oli alkuvuosinaan niin suosittu elokuvatähtien keskuudessa, että joka kerta junan saapuessa sinne levitettiin punainen matto. Toisen maailmansodan aikana Judy Garlandin ja Mickey Rooneyn kaltaiset tähdet viihdyttivät joukkoja aulassa, jossa he myivät miljoonien dollarien edestä sotaobligaatioita sotatoimien tukemiseksi. Pop-taiteilija Andy Warhol otti kerran vanhan Track 61:n haltuunsa riehakkaita yhden illan juhlia varten ”Swinging Sixties” -aikakauden huipulla. Eräs toinen swingeri, kuuluisa ranskalainen ilmalentäjä Philippe Petit, ihastutti väkijoukkoja korkealentonäytöksellään vuonna 1987, kun hän ylitti päähallin köyden varassa.