Espanjan armada

Espanjan armada lähti liikkeelle Espanjasta heinäkuussa 1588, ja sen tehtävänä oli kaataa protestanttinen kuningatar Elisabet I ja palauttaa katolinen hallinto Englantiin.

Monet vuodet aiemmin, 1530-luvun alussa, Elisabetin isän, kuningas Henrik VIII:n, käskystä Englannin protestanttinen kirkko oli irtautunut paavista ja roomalaiskatolisesta kirkosta. Henrikin kuoltua hänen vanhin tyttärensä Maria tuli kuitenkin lopulta hänen seuraajakseen, ja yrittäessään palauttaa katolilaisuuden maahan hän meni naimisiin Espanjan kuningas Filip II:n kanssa.

Philipin avioliitto Marian kanssa, joka oli Henrikin ensimmäisen vaimon Katariina Aragonialaisen tytär, oli hänen osaltaan uskonnollisen kiihkon ruokkimaa, sillä hän halusi isäksi perillisen, joka palauttaisi Englannin lopulta takaisin katoliseen uskoon. Englannin parlamentti oli hyväksynyt heidän avioliittonsa vain sillä perusteella, että Filipin oli määrä olla Marian puoliso, ja häntä oli nimenomaisesti kielletty hallitsemasta maata ja tulemasta sen kuninkaaksi.

Kun Maria kuoli lapsettomana vuonna 1558, valtaistuimelle nousi hänen hyvin protestanttinen sisarpuolensa Elisabet, Henrikin toisen vaimon Anne Boleynin tytär. Filippin epävarma ote Englannista näyttää hellittäneen, kunnes hän sai loistavan idean kosia myös Elisabetia.

Elisabet näyttää sitten ottaneen käyttöön erittäin ovelan viivytystaktiikan … ”Tahdonko vai enkö tahdo”? Ja samalla kun kaikki tämä viivyttely jatkui Atlantin toisella puolella, englantilaiset alukset, joiden kapteenina olivat Draken, Frobisherin ja Hawkinsin kaltaiset ”merirosvot”, ryöstivät armotta espanjalaisia aluksia ja alueita Amerikassa. Englantilaisille Drake ja hänen ”merikoiratoverinsa” olivat sankareita, mutta espanjalaisille he olivat pelkkiä yksityisrosvoja, jotka harjoittivat ryöstelyä ja ryöstelyä kuningattarensa täydellä tietämyksellä ja hyväksynnällä.

Tapahtumat kärjistyivät lopulta Elisabetin ja Filippin välille 1560-luvulla, kun Elisabet tuki avoimesti protestantteja Alankomaissa, jotka kapinoivat espanjalaisten miehitystä vastaan. Hollanti halusi itsenäisyytensä miehittävistä espanjalaisista joukoista, jotka olivat käyttäneet inkvisitio-nimistä uskonnollista salaista poliisiaan protestanttien jahtaamiseen.

Voidaan ajatella, että Filippus teki päätöksensä hyökätä Englantiin jo vuonna 1584 ja aloitti melkein välittömästi massiivisen laiva-armadan rakentamisen, joka pystyi kuljettamaan protestanttivihollisensa valloittamiseen kykenevän armeijan. Hän sai hankkeelleen paavin tuen ja jopa määritteli tyttärensä Isabellan seuraavaksi Englannin kuningattareksi.

Tällaisen yrityksen edellyttämät valmistelut olivat valtavat. Tarvittiin tykkejä, tykkejä, ruutia, miekkoja ja koko joukko muita välttämättömiä tarvikkeita, ja espanjalaiset ostivat nämä sota-aseet avoimilta markkinoilta keneltä tahansa, joka niitä myi. Kaiken tämän toiminnan keskellä espanjalaisten oli hyvin vaikea pitää Armadaa salassa, ja heidän tarkoituksenaan saattoi olla käyttää jo varhaisessa vaiheessa ”shokki ja pelko” -taktiikkaa vihollisensa huolestuttamiseksi.

Draken hyökkäys espanjalaislaivastoa vastaan Cádizissa

Hänen taktiikkansa näyttää toimineen, sillä rohkeassa ennaltaehkäisevässä iskussa, jonka sanotaan olleen Elisabetin toiveiden vastainen, Sir Francis Drake päätti ottaa asiat omiin käsiinsä ja purjehti pienellä englantilaisella laivastollaan Cádizin satamaan, jossa se tuhosi ja vahingoitti useita siellä rakenteilla olevia espanjalaisaluksia. Lisäksi, mutta yhtä merkittävässä määrin, poltettiin valtava tynnyrivarasto. Niissä oli tarkoitus kuljettaa varastoja hyökkääville joukoille, ja niiden menettäminen vaikuttaisi välttämättömiin ruoka- ja vesivarastoihin.

Mainland Englandissa valmistauduttiin niin ikään hyökkäävien joukkojen tuloon, ja Englannin ja Walesin rannikoille oli pystytetty merkinantomajakoita varoittamaan Lontooseen, että armada oli lähestymässä.

Elisabet oli myös nimittänyt Englannin laivaston komentajaksi Effinghamin lordi Howardin, jota pidettiin riittävän vahvana johtajana pitämään Draken, Hawkinsin ja Frobisherin kurissa.

Yhtä epäonnistunutta lähtöä huhtikuussa, jolloin Armada joutui palaamaan satamaan vaurioituttuaan myrskyjen takia ennen kuin se oli edes lähtenyt omilta vesiltään, espanjalaislaivasto lähti vihdoin matkaan heinäkuussa 1588. Paikalle oli kokoontunut lähes 130 alusta, joilla oli noin 30 000 miestä. Moraaliseksi ja ilmeisesti hengelliseksi tueksi heidän arvokkaaseen lastiinsa kuului myös 180 pappia ja noin 14 000 tynnyriä viiniä.

Purjehtiessaan klassisessa puolikuunmuodostelmassaan, jossa suuremmat ja hitaammin taistelevat galeonit olivat keskellä niitä ympäröivien pienempien ja ketterämpien alusten suojaamina, Armada liikkui ylöspäin Biskajanlahdella.

Vaikka Armada tosiaankin olikin jo lähtenyt liikkeelle, se ei ollut alunperin matkalla Englantiin. Kuningas Filipin laatiman suunnitelman mukaan laivaston oli tarkoitus noutaa ylimääräisiä espanjalaisia sotilaita, jotka oli siirretty uudelleen Alankomaista ennen hyökkäystä Englannin etelärannikolle. Espanjan kuuluisan amiraalin Santa Cruzin äskettäisen kuoleman jälkeen Filip oli kuitenkin tehnyt jotenkin oudon päätöksen nimittää Medinan herttua Sidonia Armadan komentajaksi. Outo päätös sikäli, että vaikka Medina Sidoniaa pidettiin hyvänä ja erittäin pätevänä kenraalina, hänellä ei ollut minkäänlaista kokemusta merenkulusta, ja ilmeisesti hän sairastui pian merisairauteen lähdettyään satamasta.

Sir Francis Drake Plymouthissa

19. heinäkuuta tuli sana, että Armada oli nähty, ja niinpä Sir Francis Draken johtamat englantilaiset joukot lähtivät Plymouthista kohtaamaan sitä. Kerrotaan, että kun Drakelle kerrottiin sen lähestymisestä, hän vain vastasi, että hänellä oli runsaasti aikaa pelata keilapeli loppuun ennen espanjalaisten kukistamista. Kenties hieman uhmakkuutta, tai sitten on vain mahdollista, että hän tajusi, että vuorovesi oli sitä vastaan, että hän saisi laivansa ulos Devonportin satamasta tunniksi tai kahdeksi!

Kun Drake lopulta sai laivansa kanaaliin, hän ei kuitenkaan pystynyt juurikaan vahingoittamaan espanjalaisten alusten vankkoja ja hyvin rakennettuja runkoja. Heidän omaksumansa puolikuun muotoinen purjehdusmuodostelma osoittautui myös erittäin tehokkaaksi, sillä se varmisti, että Drake pystyi pääsääntöisesti vain tuhlaamaan paljon ampumatarvikkeita armadan ampumiseen.

Viisi päivää kestäneen jatkuvan tykkivaihdon Draken alusten kanssa jälkeen espanjalaiset olivat nyt epätoivoisesti vähissä ammuksista. Lisäksi Medina Sidoniaa hankaloitti vielä se, että hänen oli myös haettava maihinnousua varten tarvitsemansa lisäjoukot jostain mantereelta. Heinäkuun 27. päivänä espanjalaiset päättivät ankkuroitua aivan Gravelinesin edustalle, lähelle nykyistä Calais’ta, odottamaan joukkojensa saapumista.

Englantilaiset käyttivät nopeasti hyväkseen tätä haavoittuvaa tilannetta. Heti puolenyön jälkeen kahdeksan ”Hell Burneria”, vanhoja laivoja, jotka oli lastattu kaikella palavalla, laskettiin ajelehtimaan lepäävään ja tiiviisti pakkautuneeseen Armadaan. Puusta tehdyillä aluksilla, joissa oli purjeet kankaasta ja jotka oli lastattu ruudilla, espanjalaiset eivät voineet olla huomaamatta, millaista tuhoa nämä paloalukset voisivat aiheuttaa. Suuren hämmennyksen keskellä monet katkaisivat ankkurivaijerinsa ja purjehtivat merelle.

Mutta kun he murtautuivat Kanaalin pimeyteen, heidän puolikuun muotoinen puolustusmuodostelmansa oli kadonnut, ja Armada oli nyt haavoittuvainen hyökkäyksille. Englantilaiset hyökkäsivätkin, mutta neljä espanjalaista galeonia, jotka yrittivät suojella loput pakenevasta armadasta, torjuivat ne urheasti. Kolme kaleerista, joiden lukumäärä oli kymmenen yhtä vastaan, menehtyi lopulta ja menetti huomattavia määriä ihmishenkiä.

Englannin laivasto oli kuitenkin ottanut aseman, joka esti kaikki mahdollisuudet siihen, että Armada voisi vetäytyä takaisin Englannin kanaalia pitkin. Niinpä espanjalaisen laivaston kokoonnuttua uudelleen se saattoi suunnata vain yhteen suuntaan, pohjoiseen Skotlantiin. Sieltä se purjehti Irlannin länsirannikon ohi ja saattoi ehkä päästä kotiin Espanjaan.

Yrittiessään purjehtia pohjoiseen ja pois ongelmista ketterämmät englantilaiset alukset aiheuttivat huomattavaa vahinkoa vetäytyvälle Armadalle.

Epäsuotuisat tarvikkeet ja Britannian syksyn ankaran sään alkaessa ennusmerkit eivät olleet espanjalaisille suotuisat. Makea vesi ja ruoka katosivat nopeasti, ja kun Armada syyskuun puolivälissä kiersi Skotlannin pohjoispuolta, se purjehti yhteen pahimmista myrskyistä, jotka olivat kohdanneet kyseistä rannikkoa vuosiin. Ilman ankkurivaijereita espanjalaiset alukset eivät voineet suojautua myrskyltä, ja sen seurauksena monet niistä syöksyivät kallioille ja menettivät paljon ihmishenkiä.

Myrskystä hengissä selvinneet alukset suuntasivat ystävällismieliseen katoliseen Irlantiin saadakseen täydennystä kotimatkaa varten Espanjaan. Nälkäiset espanjalaiset merimiehet hakeutuivat Galwayn eteläpuolella sijaitsevaan Armada Bayksi kutsuttuun paikkaan, ja he menivät maihin kokeakseen kuuluisaa irlantilaista vieraanvaraisuutta. Maahantulotarkastus oli ilmeisesti lyhyt ja nopea, ja kaikki maihin nousseet hyökkäsivät ja tapettiin.

Kun riekaleina oleva Armada lopulta palasi Espanjaan, se oli menettänyt puolet aluksistaan ja kolme neljäsosaa miehistään, yli 20 000 espanjalaista merimiestä ja sotilasta oli kuollut. Toisaalta englantilaiset eivät menettäneet taistelussa yhtään alusta ja vain 100 miestä. Synkkä tilasto kuitenkin kertoo, että yli 7 000 englantilaista merimiestä kuoli tauteihin, kuten punatautiin ja lavantautiin. He olivat hädin tuskin poistuneet Englannin vesien mukavuudesta.

Ja niitä englantilaisia merimiehiä, jotka jäivät henkiin, silloinen hallitus kohteli huonosti. Monille annettiin vain tarpeeksi rahaa kotimatkaa varten, ja jotkut saivat vain osan heille kuuluvasta palkasta. Englannin laivaston komentaja lordi Howard of Effingham oli järkyttynyt heidän kohtelustaan väittäen, että ”mieluummin en olisi koskaan saanut penniäkään maailmassa, kuin että heiltä (hänen merimiehiltään) puuttuisi…”. Hän ilmeisesti käytti omia rahojaan maksaakseen miehilleen.

Voittoa Armadasta tervehdittiin koko Englannissa protestanttien aatteen jumalallisena hyväksyntänä ja Armadaa runtelevia myrskyjä Jumalan jumalallisena väliintulona. Koko maassa pidettiin jumalanpalveluksia kiitokseksi tästä kuuluisasta voitosta ja lyötiin muistomitali, jossa luki: ”Jumala puhalsi ja heidät hajotettiin”.