Välimeren ja Pohjois-Afrikan sotatoimialueilla käydyt taistelut paljastivat armeijan lukuisia organisatorisia heikkouksia. Ehkä merkittävin oli erillisten, itsenäisten GHQ:n panssaripataljoonien olemassaolo. Näitä yksiköitä, joita pidettiin huollon ja koulutuksen osalta huonompina kuin panssaridivisioonien vastaavia yksiköitä, kierrätettiin yleensä nopeasti eri jalkaväkiyksiköiden välillä, ei ainoastaan yhden divisioonan sisällä vaan myös muiden divisioonien välillä. Tämä teki pienen yksikön tasolla panssarivaunu-tykistöjoukkueen menestykselle niin tärkeän tiimityöskentelyn ja espritin kehittämisen lähes mahdottomaksi. GHQ:n panssaripataljoonat olivat itsenäisen olemassaolonsa vuoksi vailla asianmukaista huolenpitoa ja tukea. Tavallisen divisioonan henkilöstö- ja huoltokanavien ulkopuolella GHQ:n panssaripataljoonat kärsivät miehistönvaihdon, tarvikkeiden ja varaosien puutteesta. Valitettavasti GHQ:n panssaripataljoonia komennettiin usein välinpitämättömästi, sillä parhaat panssariupseerit valittiin panssaridivisioonien panssaripataljoonien komentajiksi. GHQ:n panssaripataljoonien ongelma oli kipeä, ja se seurasi Yhdysvaltain armeijaa Ranskan mantereelle.

– Michael D. Doubler, Busting the Bocage: American Combined Arms Operations in France, 6 June-31 July 1944, November 1988

Erilliset panssaripataljoonat suoriutuivat hyvin Euroopassa ja Italiassa, mutta uusi kalusto priorisoitiin panssaridivisioonille. Tämä tarkoitti sitä, että nämä pataljoonat saivat hitaasti päivitettyä kalustoa, kuten 76 mm:n Shermanin ja uuden M24 Chaffeen.

Yksi esimerkki tästä tapahtui 752. panssaripataljoonalle, joka palveli Italiassa. Kesti helmikuu 1945 ennen kuin yksikkö varustettiin 76 mm Shermaneilla. Maaliskuussa pataljoona sai kuitenkin 17 uutta M24 Chaffee -kevytpanssarivaunua. Tämä osoittautui operaatioiden kannalta suureksi hyödyksi:

Koska kevyet panssarivaunut oli nyt varustettu 75 mm:n tykeillä, ne siirrettiin linjoille lisätulivoiman saamiseksi ja joidenkin keskisuurten yksiköiden vapauttamiseksi, jotka olivat olleet asemissa jatkuvasti edellisen vuoden lokakuusta lähtien.

Mutta uudet panssarivaunut oli ilmeisesti annettu erehdyksessä. Muutamaa viikkoa myöhemmin ne otettiin pois ja pataljoonalle annettiin uudelleen M5:t:

Huhtikuun 5. päivänä kevyt panssarikomppania menetti uudet M24:t ensimmäiselle panssaroidulle. Komppania vedettiin takaisin linjoilta, jolloin A- ja B-komppanian joukkueet tulivat heidän tilalleen. Uudet panssarivaunut luovutettiin, ja komppania sai täydennyksen M5A1-panssarivaunuista. Tämä oli yksi pahimmista järkytyksistä, joita kevyet panssarintorjuntajoukot olivat kokeneet sen jälkeen, kun ne olivat saapuneet linjoille noin kolme kuukautta aikaisemmin, ja koko pataljoona tunsi, että he olivat joutuneet todella huonoon asemaan.

Pataljoonalle annettiin sitten ”varakomppania” vanhempia M4 Shermaneita, joiden kanssa he saivat tehdä mitä parhaaksi näkivät:

Seitsemäntoista M4-panssarivaunua oli saatu varavarastoksi joukko-osastolle, ja kukin keskikokoisista komppaniasta vaihtoi yhden joukkueen M4A3-panssarivaunujaan yhtä suureen määrään 75 mm:n tankkeja. Suunnitelmissa oli, että vanhempia panssarivaunuja käytettäisiin miinakenttien läpi etenemiseen ja uudemmat työpaikat pidettäisiin korvaavina panssarivaunuina, jos ne menetettäisiin tai vaurioituisivat etenemisessä. Pataljoonaan arvottiin myös noin 50 lisämiestä, jotka määrättiin Koirakomppaniaan pidettäväksi reservinä. Uusille miehille järjestettiin nopea perehdyttämiskurssi panssarivaunuihin, ja heidät määrättiin alustavasti vara-ajoneuvoihin muodostamaan hätäkomppaniaa, jos sitä tarvittaisiin.

Jalkaväen tukitehtävää täydensivät myös panssarintuhoajapataljoonat, jotka oli alun perin perustettu tyrmäämään vihollisen mahdolliset panssaroidut hyökkäykset. Ardennien taistelun jälkeen saksalaisia panssarivaunuja käytettiin kuitenkin harvoin massoittain, joten niitä voitiin käyttää enemmän tukitehtävissä.

TaktiikkaEdit

9. jalkaväkidivisioonan jalkaväkiosasto työskentelee 746. panssarivaunupataljoonan yksittäisen keskikokoisen M4-panssarivaunun kanssa. Panssarivaunu/jalkaväki-yhdistelmästä tuli olennainen piirre Yhdysvaltain pienten yksiköiden taktiikassa Länsi-Euroopan sodan aikana.

Katso myös: yhdistetyt aseet

Erillisiä panssarivaunupataljoonia käytettiin harvoin, jos koskaan, yksittäisenä muodostelmana taistelussa ja ne viettivät suurimman osan ajastaan jalkaväkidivisioonien yhteydessä. Toisen maailmansodan yhdysvaltalainen jalkaväkidivisioona sisälsi kolme jalkaväkirykmenttiä, ja kukin keskisuuri panssarivaunukomppania määrättiin yleensä rykmenttiin lähitukitoimintaa varten. Tarvittaessa tämä voitiin jakaa vielä tarkemmin, jolloin jokainen keskisuuren panssarivaunukomppanian kolmesta panssaripataljoonasta määrättiin yhteen rykmentin kolmesta jalkaväkipataljoonasta. Normandiassa Bocagesta murtauduttaessa käytettiin usein pienintä mahdollista yhdistelmää – yhtä panssarivaunua, joka toimi yhdeksänmiehisen jalkaväkiosaston kanssa.

Kevyttä panssarivaunukomppaniaa käytettiin harvoin suoriin jalkaväen tukitehtäviin, ja se palveli tavallisesti suojaavassa roolissa tai täydentämässä divisioonan ratsuväen tiedustelujoukkoja niiden operaatioissa. Tämä johtui M5 Stuart -kevytpanssarivaunun vakavista rajoituksista, sillä vuoteen 1944 mennessä se oli aliammutettu ja liian kevyesti panssaroitu ollakseen tehokas muissa kuin tiedustelutehtävissä (752. panssaripataljoona kutsui 37 mm:n tykkiä ”hernepyssyksi”).

Mitä pidempään erillinen panssarivaunupataljoona vietti aikaa yhdelle divisioonalle liitettynä, sitä sujuvammiksi yhdistetyt operaatiojärjestelyt sujuivat, sillä sekä jalkaväki- että panssaroidut yksiköt tulivat tutuiksi toistensa kanssa ja tunsivat tarvittavan taktiikan. Aina tämä ei kuitenkaan ollut mahdollista, sillä panssaripataljoona siirrettiin usein jonnekin muualle ja liitettiin eri divisioonaan.

Huhtikuun 1945 lopulla 782. panssaripataljoonan kokemukset olivat melko tyypillisiä sen liityttyä 97. jalkaväkidivisioonaan Baijerissa: kolme keskikokoista komppaniaa oli määrätty jalkaväkirykmenttien alaisuuteen, kun taas kevyt komppania määrättiin erilaisiin tehtäviin divisioonan alaisuudessa:

Huhtikuun 22. päivänä pataljoona siirtyi Oberkotzausta Saksan Wunsiedeliin. Täällä saatiin päätökseen linjakomppanioiden liittäminen 97. divisioonan rykmenttitaistelujoukkoihin. Me erosimme toisistamme ja tapasimme uudelleen vasta sodan päätyttyä. A-komppania liittyi 303. divisioonaan Rehaussa Saksassa: Komppania ”B” liittyi 386. divisioonaan Arzburgissa, Saksassa: ja komppania ”C” 387. divisioonaan Waldsassenissa, Saksassa.

Pataljoonan esikunnan ja komppanioiden väliseksi yhteyshenkilöksi kuhunkin komppaniaan liitettiin osia tiedusteluosastosta. Kaksi komppania ”D:n” joukkoa jäi Hofiin vartioimaan kaupungin itäisiä lähestymisväyliä odotetulta vastahyökkäykseltä, kun taas yksi komppania ”D:n” joukkue yhdessä rynnäkkötykkipataljoonan kanssa liittyi 97. tiedustelujoukkoon luoteisessa Sudeettien kaupungissa Rossbachissa. Loput esikuntakomppaniasta ja koko huoltokomppania jäivät pataljoonan hallintaan, sillä kaikki kuuluivat divisioonan reserviin. Divisioonan rintama ulottui nyt Rossbachista pohjoisessa Tirschenreuthiin etelässä. D-komppanian joukkue ja rynnäkkötykkipataljoona sekä tiedustelujoukko vasemmalla sivustalla, 386. ja 387. rykmentin taistelujoukot keskellä ja 303. oikealla sivustalla. Huoltokomppanialla oli vaikea tehtävä pitää hajallaan olevat panssarivaunut kaasulla ja ampumatarvikkeilla varustettuna, ja se onnistui erinomaisesti. Usein komppania ”D” tarjosi kevyitä panssarivaunuja, jotka toimivat aseistettuina vartijoina rintamalle sukkuloiville ohuille kuorma-autoille.

782. komppania koki myös molemminpuolisen suhteen jalkaväkeen, jossa kumpikin palveli suojellakseen toista:

(T)he panssarivaunut osoittautuivat suureksi voimavaraksi taikinantaikureille, kun vihollinen oli vahvimmillaan automaatti- ja puoliautomaattitulesta, joka oli niin vaarallista jalkaväelle. Jalkaväki taas suojasi panssarivaunuja alati läsnä olevalta Panzerfaust- ja 88-tulelta, joka oli tappavaa panssareita vastaan. Panssarivaunut osoittautuivat myös arvokkaiksi räjäytettäessä tiesulkuja ja koottaessa jalkaväkeä hyödyntämään nopeasti murenevien saksalaisarmeijan jäänteiden pakenemista.

Panssarivaunut olivat myös arvokkaita.