Ensimmäistä lisäystä pidetään laajalti Bill of Rightsin tärkeimpänä osana. Sillä suojellaan omantunnon perusoikeuksia – vapautta uskoa ja ilmaista erilaisia ajatuksia – monin eri tavoin. Ensimmäisen lisäyksen mukaan amerikkalaisilla on sekä oikeus harjoittaa uskontoaan että oikeus olla vapaa hallituksen pakottamisesta tukemaan uskontoa. Lisäksi sanan-, lehdistön- ja vetoomusvapaus mahdollistavat demokraattisen itsehallinnon edistämällä avointa tiedon- ja ajatustenvaihtoa. Ensimmäinen lisäys suojelee erityisesti epäsuosittuja ajatuksia, koska suosituilla ajatuksilla on jo kannatusta kansan keskuudessa. Kuten tuomari Oliver Wendell Holmes sanoi, ”vihaamiemme ajatusten vapaus” on tärkeää totuuden löytämisen kannalta, koska joskus näkemykset muuttuvat. Holmesin mukaan tapa vastustaa ajatuksia, joiden kanssa olemme eri mieltä, ei ole kieltää niitä, vaan puhua sen puolesta, mihin uskomme. Näin totuudella on mahdollisuus kilpailla ”ideoiden markkinoilla”.
Mikään oikeus ei ole rajoittamaton, ja myös sananvapaudessa on poikkeuksia. On laitonta vahingoittaa toisen henkilön mainetta valheella tai puolustaa tiettyjä väkivaltaisia tekoja. Toinen sananvapautta rajoittava tekijä on kansallinen turvallisuus. Sanan- ja lehdistönvapaus ei suojaa esimerkiksi keskeisten tietojen paljastamista joukkojen liikkeistä sota-aikana. Asiassa New York Times v. Yhdysvallat (1973) korkein oikeus kuitenkin päätti, että ”Pentagon Papers” -nimellä tunnettu Vietnamin sodan historia ei paljastanut kriittisiä tietoja, jotka olisivat vaarantaneet ihmishenkiä taistelussa. Siksi sanomalehdet saivat vapaasti julkaista nämä asiakirjat.
Toinen lisäys yhdistää oikeuden kantaa aseita ja ”vapaan valtion turvallisuuden”. Ilman aseiden saatavuutta miliisille amerikkalaiset uskoivat olevansa alttiita sorrolle. Englannissa katoliset hallitsijat kielsivät protestanttisia alamaisiaan omistamasta tuliaseita, ja Englannin Bill of Rights -lakiehdotuksella korjattiin tämä vääryys vuonna 1689. Vastaavasti Yhdysvaltain Bill of Rights -lakiehdotuksessa aseiden kantaminen sisällytettiin ”kansan” oikeuksiin, ei vain hallituksen asevoimien oikeuksiin. Asiassa Heller v. District of Columbia (2008) korkein oikeus päätti, että toinen lisäys suojelee yksilön oikeutta omistaa aseita eikä osavaltion kollektiivista oikeutta perustaa miliisi. Yalen oikeustieteen professori Akhil Reed Amarin mukaan ”perustuslain laatijat tunnustivat, että itsehallinto edellyttää, että kansalla on käytettävissään sekä luoteja että äänestyslippuja.”
Vaikka korkein oikeus on päättänyt, että toinen lisäys takaa yksilöllisen
oikeuden kantaa aseita, tuomioistuin on myös myöntänyt, että on
jotain tapauksia (esim.esim. rynnäkköaseiden myynnin sääntely), joissa
hallituksella on oikeus säännellä aseiden myyntiä ja käyttöä.
– Richard Beeman, ”The Penguin Guide to the United States Constitution”
Vastaa