Pleuraeffuusiot voivat kehittyä hyvin erilaisissa patologisissa olosuhteissa (14). On tärkeää luonnehtia pleuraeffuusio ja tunnistaa sen etiologia (14). Lightin kriteerejä sovelletaan ensimmäisenä vaiheena TE:n ja EE:n erottamisessa toisistaan (2). Eri radiologisia menetelmiä, kuten US-, CT- ja MRI-menetelmiä, voidaan käyttää pleuraeffuusioiden diagnostiikassa. USA:n avulla, joka on helposti saatavilla oleva ja helppokäyttöinen radiologinen menetelmä, voidaan havaita paikallistuminen, septaation esiintyminen ja erottaminen massoista (15). Useimmissa tapauksissa se on kuitenkin riittämätön pleuraeffuusion luonnehtimiseen laskemalla CT:n vaimenemisarvot, mittaamalla signaali-intensiteetit magneettikuvauksessa ja käyttämällä kontrastiaineita (8, 9).

DW-MRI on noussut esiin uutena menetelmänä, jolla voidaan luonnehtia pleuranestettä molekyylitasolla (16). Tietojemme mukaan kirjallisuudessa on vain kaksi tutkimusta DW-MRI:n soveltamisesta pleuranesteen analysointiin (16, 17). Toisessa tutkimuksessa oli 52 potilasta (16) ja toisessa 58 potilasta (17). Molemmissa tutkimuksissa ADC-arvot EE:ssä olivat huomattavasti alhaisemmat kuin TE:ssä: Baysal ym. raportoivat arvot 3,18 × 10-3 ± 1,82 ja 3,42 × 10-3 ± 0,76 ja Inan ym. raportoivat arvot 3,3 × 10-3 ± 0,7 ja 3,7 × 10-3 ± 0,3. Nämä arvot olivat kuitenkin huomattavasti alhaisemmat. Tässä sarjassa TE:n keskimääräinen ADC oli myös huomattavasti korkeampi kuin EE:n (3,71 × 10-3 ± 0,36 mm2/s ja 3,22 × 10-3 ± 0,47 mm2/s). Baysalin ym. tutkimuksessa (16) ADC:n raja-arvo oli 3,38 × 10-3 mm2/s, ja spesifisyys, sensitiivisyys, negatiivinen ennustearvo, positiivinen ennustearvo ja diagnostinen tarkkuusaste olivat vastaavasti 85 %, 90,6 %, 85 %, 90,6 % ja 88,5 %. Inan ja muut (17) raportoivat ADC:n raja-arvoksi 3,6 × 10-3 mm2/s ja spesifisyydeksi, herkkyydeksi, negatiiviseksi ennustearvoksi, positiiviseksi ennustearvoksi ja diagnostiseksi tarkkuudeksi 63 %, 71 %, 68 %, 66 % ja 67 %. Tässä tutkimuksessa ADC:n raja-arvo oli 3,51 × 10-3 mm2/s. Herkkyys (90,4 %) oli samankaltainen kuin Baysal et al. (16), mutta huomattavasti korkeampi kuin Inan et al. (17). Spesifisyys (78 %) oli alhaisempi kuin Baysal ym. (16), mutta selvästi korkeampi kuin Inan ym. (17). Negatiivinen ennustearvo (86,5 %), positiivinen ennustearvo (83,9 %) ja diagnostinen tarkkuus (84,9 %) olivat samankaltaisia kuin Baysal et al. (16) havaitsivat, mutta korkeampia kuin Inan et al. (17) kirjasivat.

Eroavaisuudet pleuranesteen sisällössä vaikuttavat ADC-arvoihin. Parapneumonisten effuusioiden, pahanlaatuisten effuusioiden ja tuberkuloosipleuriitin nesteelle on ominaista proteinoosi. Tulehdussolut, pahanlaatuiset solut, lymfosyytit ja kylothorasit sisältävät kolesterolikiteitä. ADC-arvot ovat yleensä alhaisemmat näitä solutyyppejä sisältävissä effuusioissa sekä lesitiini-globuliinikomplekseja sisältävissä soluissa (6). Sitä vastoin alhaisen viskositeetin vuoksi ADC-arvot ovat korkeat TE:ssä (6). Lightin kriteerit ovat kultainen standardimenetelmä TE:n ja EE:n erottamiseksi toisistaan. Vaikka Lightin kriteerien herkkyys on riittävä, spesifisyys on suhteellisen alhainen, erityisesti potilailla, joilla on sydämen vajaatoiminta ja TE:t (18). Pleuranesteen proteiinipitoisuus lisääntyy diureesin seurauksena kongestiivisessa sydämen vajaatoiminnassa, jota hoidetaan diureeteilla (18). Näin ollen effuusiot voidaan luokitella virheellisesti EE:ksi (18). Kirjallisuuden mukaan 15-30 prosenttia TE:istä voidaan luokitella virheellisesti EE:ksi Lightin kriteereillä, pääasiassa diureettihoitoa saavilla potilailla (16). Näin ollen kehittyneitä diagnostisia menetelmiä saatetaan käyttää tarpeettomasti joissakin TE:ksi luokitelluissa keuhkopussinesteissä. Baysalin ym. ja Inanin ym. tutkimuksissa (16, 17) diureettihoitoa saavien sydämen vajaatoimintapotilaiden TE:t kuvattiin vääriksi EE:iksi yli ADC:n. Kirjoittajat selittivät tämän havainnon diureettihoitoon liittyvällä proteiinipitoisuuksien nousulla. Toisin kuin kirjallisuudessa (16, 17), tässä tutkimuksessa 13:sta diureettihoitoa saavasta potilaasta kaksi effuusiota luokiteltiin TE:ksi ja 11 EE:ksi Lightin kriteerien mukaan, kun taas kaksi effuusiota luokiteltiin EE:ksi ja 11 TE:ksi ADC-arvojen perusteella. Yhdeksän TE:tä 11:stä luokiteltiin EE:ksi Lightin kriteerien mukaan, kun taas ADC-arvojen mukaan ne luokiteltiin TE:ksi.

Mahdollinen selitys tälle havainnolle voi olla se, että Lightin kriteerit voivat vääristyä ennen ADC-arvoja. Tulokset viittaavat siihen, että ADC-arvoilla voi olla tärkeä diagnostinen arvo lyhytaikaisen diureettien käytön yhteydessä. Tarvitaan kuitenkin tutkimuksia, joissa on suurempi määrä potilaita, jotta tätä asiaa voidaan valaista.

Rintakehän DW-MRI:n käyttöön liittyy useita rajoituksia, kuten sydämen ja hengityksen aiheuttamat fysiologiset liikeartefaktat (19). Näiden toimintojen vaikutuksia voidaan vähentää käyttämällä pulssin laukaisemia ja hengityksen pidättämissekvenssejä (20). Laadukkaimmat kuvat voidaan saada hengityksen pidättämiseen perustuvilla SS-SE-EPI-sekvensseillä (SS-SE-EPI, single shot spin echo planar imaging), koska ne ovat nopeita ja niiden signaali-kohinasuhde on korkea (19-21). Rinnakkaiskuvat ovat elintärkeitä SS-SE-EPI DW-MRI-sekvenssien vääristymien vähentämiseksi (20). Tämän tutkimuksen paremmat tulokset verrattuna aikaisempiin tutkimuksiin (16, 17) voivat johtua siitä, että käytettiin yksittäisiä, hengityksen käynnistämiä spin-echo-sekvenssejä. Edellä mainittua ei käytetty muissa tutkimuksissa (16, 17). Kuten aiemmin on raportoitu, EPI-sekvenssit voivat aiheuttaa anatomisia vääristymiä suskeptibiliteettivaikutustensa vuoksi (19). Murtz ja muut (19) käyttivät 12 potilasta käsittävässä tutkimuksessa SS-SE- EPI-sekvenssiä, jossa oli elektrokardiografinen laukaisu sydämen pulsaatioiden vaikutusten minimoimiseksi. He havaitsivat, että DW-MRI, joka suoritettiin ilman pulssin laukaisua, johti ADC-laskelmien tarkkuuden heikkenemiseen vatsaelimissä. Näin ollen ADC-arvojen tarkkuutta moninaisessa nesteessä voidaan parantaa käyttämällä pulssin laukaisutekniikkaa. Tämän tutkimuksen rajoituksena oli, että emme käyttäneet pulssin laukaisemaa DW-MRI:tä.

Johtopäätöksenä voimme todeta, että ADC-arvo on noninvasiivinen, luotettava ja toistettavissa oleva kuvantamisparametri, joka voi olla hyödyllinen pleuraeffuusioiden arvioinnissa ja luonnehdinnassa. Koska DW-MRI on nopea ja yksinkertainen suorittaa, se voidaan helposti sisällyttää sydän- ja rintakehätutkimuksiin. DW-MRI voi auttaa radiologia luonnehtimaan pleuraeffuusioita. Tämän tutkimuksen tulokset olisi vahvistettava lisätutkimuksissa, joissa on mukana suurempia tutkimussarjoja.