Syntynyt 7. tammikuuta 1899 (Brooklyn, New York)
Kuollut 25. tammikuuta 1947 (Palm Island, Florida)
Organisoidun rikollisuuden johtaja
”Kaikki kutsuvat minua rikolliseksi. Minä kutsun itseäni liikemieheksi.”
Al Capone oli yksi kaikkien aikojen pahamaineisimmista rikollisista. Roaring Twenties -aikana hän sai mainetta sekä rikollisen toimintansa menestyksestä että sen väkivaltaisesta tavasta rakentaa ja ylläpitää sitä. Caponesta tuli tämän vuosikymmenen laittomuuden symboli, kun kieltolaki (alkoholijuomien valmistuksen ja myynnin perustuslaillinen kielto, jonka tarkoituksena oli parantaa yhteiskuntaa) näytti johtavan suoraan murhiin ja korruptioon. Väkevän vartalonsa ja kasvonpiirteidensä, liukkaiden pukujensa ja hattujensa, rahansa, valtansa ja piittaamattomuutensa lakia kohtaan Capone on edelleen 1920-luvun suosittu ikoni.
- Kovaksi kasvaminen Brooklynissa
- Nuori gangsteri pääsee alkuun
- Korostunut julkisuuden henkilö
- Pyhän Valentinuksen päivän verilöyly
- Koskettamattomat astuvat kuvaan
- Eliot Ness: Vaikka Al Capone tunnettiin menestyneimpänä niistä järjestäytyneen rikollisuuden johtajista, jotka hankkivat omaisuutensa kaksikymmenluvulla, Eliot Ness tunnustetaan vuosikymmenen johtavaksi lainvalvojaksi. ”Koskemattomina” tunnetun ryhmän johtajana Ness esti Caponen salakuljetusoperaation ja vaikutti myös osaltaan siihen, että Capone lopulta pidätettiin ja tuomittiin veronkierrosta.
- Rikollinen ura vihdoin pysähtyi
- Lisätietoa
- Kirjat
- Web Sites
Kovaksi kasvaminen Brooklynissa
Alphonse ”Al” Capone syntyi New Yorkin Brooklynin kaupunginosassa tammikuussa 1899. Hän oli neljäs yhdeksästä lapsesta, jotka syntyivät Italiasta Yhdysvaltoihin muuttaneille vanhemmille. Caponen isä oli parturi-kampaaja ja äiti ompelija. He olivat ahkera perhe, jolla ei ollut ilmeisiä rikollisia yhteyksiä tai taipumuksia. Asuinalue oli kuitenkin kova, ja Capone sekaantui jo hyvin varhaisessa
iässä useisiin nuorisojoukkueisiin, kuten Brooklyn Rippersiin ja Forty Thieves Juniorsiin.
Ollessaan neljätoistavuotias Capone joutui tappeluun opettajan kanssa, joka oli lyönyt häntä. Hän jätti koulun kesken ja liittyi pian Five Point Juniors -ryhmään, joka oli Five Point Gang -nimisen tunnetun rikollisjärjestön nuoriso-osasto. Caponesta tuli eräänlainen oppipoika Johnny Torrio (1882-1957) -nimiselle racketeerille (henkilö, joka harjoittaa laitonta liiketoimintaa). Hän hoiti Torrion juoksutehtäviä ja oppi häneltä, miten väkivallan sijasta fiksuudella pääsee eteenpäin.
Tästä varhaisesta osallisuudestaan kaupungin rikollisessa alamaailmassa huolimatta Capone teki myös useita tavallisia töitä, muun muassa työskenteli karkkikaupan myyjänä ja paperinleikkaajana kirjansitomossa. Hän työskenteli baarimikkona saluunassa, kun hän sai kasvoihinsa jäljet, jotka toivat hänelle lempinimen ”Arpinaama”. Hän teki nuorelle naiselle huomautuksen, jota hänen vieressä istunut veljensä piti loukkaavana. Puukkoa heiluttanut veli antoi Caponelle kolme viiltoa hänen kasvojensa vasempaan kylkeen. Loppuelämänsä ajan Capone oli arvet itsetietoinen ja yritti peittää ne puuterilla.
Ollessaan vielä teini-ikäinen Capone tapasi nuoren naisen, josta tuli hänen vaimonsa, Mary ”Mae” Coughlinin, joka oli tavaratalon myyjä ja kaksi vuotta Caponea vanhempi. Hän tuli raskaaksi ja synnytti joulukuun alussa 1919 Albert Francis ”Sonny” Caponen. Pariskunta avioitui kuun lopussa. Sonny, Caponen ainoa lapsi, sai myöhemmin vakavan kuulo-ongelman, joka saattoi olla seurausta isältään peritystä kupasta (sukupuolitauti). Joka tapauksessa Capone rakasti Sonnya kovasti ja huolehti hänestä aina hyvin.
Nuori gangsteri pääsee alkuun
Torrio oli sillä välin muuttanut Chicagoon, Illinoisiin, vuonna 1915. Siellä hän meni töihin setänsä James ”Big Jim” Colosimon (1877-1920) kukoistavaan rikollisyritykseen, joka pyöritti saluunoita, uhkapelipaikkoja ja prostituutiotaloja. Vuonna 1921 Torrio kutsui Caponen luokseen Chicagoon. Joidenkin lähteiden mukaan Capone pakeni vastuuta useista murhista muuttaessaan perheensä Chicagoon ja liittyessään Colosimon organisaatioon.
Capone saapui juuri, kun kieltolaki oli alkamassa. Kahdeksastoista lisäys, joka teki kieltolain viralliseksi, oli tullut voimaan vuoden 1920 alussa. Alkoholikiellon olivat saaneet aikaan uudistusmieliset, jotka halusivat suojella yhteiskuntaa juomisen haittavaikutuksilta, jotka heidän mielestään vahingoittivat paitsi ihmisten terveyttä myös heidän ihmissuhteitaan ja kykyään työskennellä ja elättää perheensä. Vaikka jotkut ihmiset olivat alusta alkaen vastustaneet kieltolakia, erityisesti maahanmuuttajayhteisöjen jäsenet, joille alkoholinkäytöllä oli tärkeä kulttuurinen merkitys, suurin osa Yhdysvaltain kansalaisista kannatti kieltoa. Jopa kieltolain kannattajat olivat kuitenkin yllättyneitä, kun Volstead Act -laki (joka täsmensi lainmuutoksen ehdot) määritteli laittomiksi tislattujen juomien, kuten viskin, lisäksi myös käymisteitse valmistetut juomat, kuten oluen ja viinin, joiden monet olivat olettaneet jäävän kieltolain soveltamisalan ulkopuolelle.
Rikollisjärjestöjen ja gangstereiden (suosittu termi tämäntyyppiselle rikolliselle) jäsenet ymmärsivät nopeasti kieltolain rahantekomahdollisuudet. He tiesivät, että ihmiset halusivat edelleen juoda alkoholia ja että he maksaisivat siitä. Niinpä salakuljetuksesta (laittoman viinan myynnistä ja jakelusta) tuli tärkeä rikollisen toiminnan painopiste, vaikka uhkapeli- ja prostituutio-operaatiot jatkuivat edelleen.
Pian sen jälkeen, kun Capone oli saapunut Chicagoon, Colosimo murhattiin joidenkin tuntemattomien kilpakumppaneiden toimesta.
Muutamat kommentaattorit epäilivät Torrion ja Caponen liittyneen jotenkin murhaan, mutta väitettä ei koskaan todistettu. Torrio otti setänsä toiminnan haltuunsa, ja Capone oli hänen kakkosmiehensä. Capone osoitti ovelaa bisnesälyä ja vakaita hermoja, molemmat ominaisuuksia, jotka palvelisivat häntä hyvin tulevina vuosina.
Korostunut julkisuuden henkilö
1920-luvun alkupuolella Torrio ja Capone laajensivat toimintaansa. He solmivat suhteita joihinkin rikollisryhmiin, kuten Purppurajengiin, jonka päämaja oli Detroitissa, Michiganissa, samalla kun he kävivät katkeraa ja usein raakaa kilpailua toisten kanssa. Heidän pahimpia vihollisiaan olivat George ”Bugs” Moranin (1903-1959) johtaman jengin jäsenet, joka toimi Chicagon pohjoispuolella, kun taas Torrio ja Capone hallitsivat eteläistä puolta. Tammikuussa 1925 Moranin miehet yrittivät epäonnistuneesti tappaa Caponen, ja myöhemmin samassa kuussa he hyökkäsivät Torrion kimppuun haavoittaen häntä vakavasti. Pelästyneenä Torrio vetäytyi rikolliselämästä ja muutti Italiaan. Näin Capone jäi johtamaan yhtä historian vauraimmista rikollisjärjestöistä.
1920-luvun jälkipuoliskolla Capone johti laajaa rikollisimperiumia, johon kuului salakuljetusyrityksiä, viinatislaamoja ja olutpanimoita, speakeasioita (paikkoja, joissa myytiin ja kulutettiin laitonta viinaa), uhkapeliä, prostituutiorenkaita, kilparatoja ja yökerhoja. Menestyksensä huipulla hänen tulonsa olivat tiettävästi jopa sata miljoonaa dollaria vuodessa. Hän suojasi liiketoimiaan lahjomalla poliiseja ja poliittisia johtajia, ja hän onnistui manipuloimaan vaaleja niin, että oikeat ihmiset pysyivät virassa. Yksi näistä oli Chicagon pormestari William ”Big Bill” Thompson Jr.
Capone oli tunnettu julkisuuden henkilö ympäri Chicagoa, jota ihailivat ja kunnioittivat ne, jotka pitivät häntä enemmän liikemiehenä kuin rikollisena. Hän esiintyi näyttävissä vaatteissa ja koruissa ja osoitti usein anteliaisuutta vähävaraisia kohtaan. Hän esimerkiksi avasi yhden ensimmäisistä soppakeittiöistä palvelemaan köyhiä Suuren laman aikana, taloudellisen ahdingon aikana, joka alkoi pörssiromahduksesta vuonna 1929 ja kesti toisen maailmansodan alkuun vuonna 1939. Capone kerskui perustellusti, että hän johti Chicagoa. Kuten Thomas Pegramin teoksessa Battling Demon Rum: The Struggle for a Dry America, 1800-1933, Capone valitti, että ”kaikki kutsuvat minua kiskuriksi. Minä kutsun itseäni liikemieheksi.”
Caponen raha, valta ja glamour kulkivat kuitenkin käsi kädessä häikäilemättömyyden (joka ei osoittanut myötätuntoa), kiivaan temperamentin ja halukkuuden harjoittaa mitä tahansa väkivaltaa, joka tuntui tarpeelliselta hänen tavoitteidensa saavuttamiseksi. Chicagosta oli tullut lähes lainsuojaton paikka, jossa korruptoituneet poliisit ja poliitikot eivät vain suvainneet rikollista toimintaa vaan jopa osallistuivat siihen, ja gangsterit kävivät usein ammuskeluja kaduilla. Capone oli toiminnan ytimessä. Häntä epäiltiin osallisuudesta yli kahteensataan vihollisten ja kilpailevien jengiläisten murhaan. Koska järjestäytyneeseen rikollisuuteen osallistuneet ihmiset eivät puhuneet poliisille – pelosta, lojaalisuudesta tai oman syyllisyytensä vuoksi – oli lähes mahdotonta selvittää tai asettaa syytteeseen tämäntyyppisiä rikoksia.
Pyhän Valentinuksen päivän verilöyly
Väkivalta jatkoi kiihtymistään koko 1920-luvun ajan, mikä antoi polttoainetta kieltolain kasvavalle yleisön vastustukselle. Lopulta tapahtui tapahtuma, joka aiheutti järkyttäviä aaltoja koko kansakunnan keskuudessa, kun Chicagosta tuli yhden vuosikymmenen kauhistuttavimman episodin tapahtumapaikka. Capone oli jo pitkään pitänyt silmällä Moranin aluetta. Lisäksi Moran oli hiljattain yrittänyt tappaa ”Machine Gun” Jack McGurnin, yhden
Caponen lähimmistä kumppaneista. Ahneuden ja koston kaksoismotiivit johtivat siihen, mitä alettiin kutsua Pyhän Valentinuksen päivän verilöylyksi.
Moranin jengin jäsenten tiedettiin käyttävän tiettyä autotallia laittomien viinalähetysten jättöpaikkana. Helmikuun 14. päivänä 1929 seitsemän jengin jäsentä oli autotallissa, kun useat poliisit ryntäsivät yhtäkkiä sisään; he olivat itse asiassa Caponen miehiä, jotka olivat pukeutuneet varastettuihin univormuihin. Olettaen, että kyseessä oli ratsia heidän salakuljetusyritykseensä, Moranin miehet seisoivat seinää vasten kädet ylhäällä.
Tässä vaiheessa sisään ryntäsi lisää Caponen jengin jäseniä, jotka käyttivät konekiväärejä ja muita aseita ampuakseen ja tappaakseen Moranin jengin jäsenet, pumppaamalla lähes kaksisataa luotia heidän ruumiiseensa. Onneksi Moran itse (todennäköisesti hyökkäyksen aiottu kohde) ei ollut heidän joukossaan. Todennäköisesti McGurn oli vastuussa hyökkäyksen toteuttamisesta, mutta Caponen uskotaan olleen sen suunnittelun ytimessä. Tapahtumahetkellä Capone oli kuitenkin Floridassa, eikä häntä tai ketään muutakaan koskaan syytetty.
Koskettamattomat astuvat kuvaan
Uutiset tästä verilöylystä järkyttivät Chicagon lisäksi myös muuta kansakuntaa, mukaan lukien hallituksen huippujohtajat. Kehotukset ryhtyä toimiin saivat presidentti Herbert Hooverin (1874-1964; toiminut presidenttinä 1929-33; ks. kohta) määräämään järjestäytyneen rikollisuuden tukahduttamisen, joka kohdistui erityisesti Caponeen. Hänet pidätettiin aseista syytettynä ja vangittiin vuodeksi. Capone näytti kuitenkin pitävän vankilaa tervetulleena turvapaikkana, sillä muiden jengijohtajien (erityisesti Moranin) väitettiin juonittelevan häntä vastaan.
Kun Capone pääsi vankilasta, hän joutui kohtaamaan lisää painostusta useiden valtion virastojen taholta, jotka olivat päättäneet hillitä hänen laitonta toimintaansa. Yksi näistä oli oikeusministeriö, joka perusti uuden erikoisagenttijoukon, jota johti Eliot Ness (1902-1957), 26-vuotias Chicagosta kotoisin oleva mies, joka oli jo aiemmin työskennellyt ministeriön kieltolainatoimistossa. Ness tunnettiin rehellisyydestään; Capone oli itse asiassa yrittänyt turhaan lahjoa häntä, ja kun se ei onnistunut, hän oli yrittänyt tappaa hänet. Nuori agentti sai luvan valita yhdeksän muuta miestä, jotka liittyivät hänen seuraansa taistelemaan salakuljettajia, kiskureita ja korruptoituneita poliiseja vastaan. Nessin käsin valitsemilla agenteilla, jotka olivat kaikki alle kolmekymppisiä ja joista jokainen oli erikoistunut johonkin taitoon, kuten salakuunteluun tai aseiden käsittelyyn, oli niin tahraton maine, että ryhmä tunnettiin nimellä Koskemattomat. Oli selvää, etteivät he koskaan antautuisi lahjonnalle tai väkivallalla uhkailulle.
Koskemattomat tekivät paljon Caponen liiketoimien estämiseksi; he esimerkiksi tekivät ratsioita, jotka sulkivat kolmekymmentä panimoa ja toivat yli sata pidätystä. He eivät kuitenkaan laittaneet Caponea vankilaan. Se onnistui toisen ja hieman epätavallisen kanavan kautta. Kun Capone lopulta passitettiin vankilaan, se ei tapahtunut murhasta tai kieltolain rikkomisesta vaan veronkierrosta (tuloveron maksamatta jättämisestä).
Eliot Ness: Vaikka Al Capone tunnettiin menestyneimpänä niistä järjestäytyneen rikollisuuden johtajista, jotka hankkivat omaisuutensa kaksikymmenluvulla, Eliot Ness tunnustetaan vuosikymmenen johtavaksi lainvalvojaksi. ”Koskemattomina” tunnetun ryhmän johtajana Ness esti Caponen salakuljetusoperaation ja vaikutti myös osaltaan siihen, että Capone lopulta pidätettiin ja tuomittiin veronkierrosta.
Ness syntyi Chicagossa, Illinoisin osavaltiossa vuonna 1903 norjalaisen maahanmuuttajan poikana. Hän valmistui Chicagon yliopistosta vuonna 1925, ja kaksi vuotta myöhemmin hän läpäisi virkamiestutkinnon ja pääsi erityisagentiksi valtiovarainministeriöön. Pian hänet siirrettiin oikeusministeriöön liittymään uuteen Prohibition Bureau -virastoon, joka perustettiin torjumaan laittomaan viinakauppaan liittyvän järjestäytyneen rikollisuuden viimeaikaista kasvua ja jonka toimipaikka oli Chicagossa.
Presidentti Herbert Hooverin erityinen huoli Al Caponen toiminnasta Chicagossa sai Prohibition Bureaun perustamaan erikoisagenttiryhmän, jonka tehtävänä oli keskittyä Caponen ja hänen salakuljettajaverkostonsa tukahduttamiseen. Ness johti ryhmää ja valitsi itse ryhmään kuuluvat agentit. Lokakuuhun 1929 mennessä hän oli palkannut yhdeksän miestä, joita arvostettiin paitsi heidän tutkintataidoistaan myös heidän henkilökohtaisesta rehellisyydestään ja rehellisyydestään.
Ness otti kohteekseen Caponen huomattavat tulot (arviolta 75 miljoonaa dollaria vuodessa), jotka antoivat gangsterille vallan maksaa lahjuksia ja ostaa erikoisoikeuksia, jotka pitivät hänen liiketoimintansa kukoistavana. Samalla kun agentit keräsivät todisteita käytettäväksi Caponea vastaan oikeudessa, he pyrkivät myös tuhoamaan Caponen tuotantolaitokset. Puolessa vuodessa erikoisryhmä oli sulkenut yhdeksäntoista tislaamoa (joissa valmistettiin väkevää viinaa) ja kuusi panimoa (joissa valmistettiin olutta), mikä maksoi Caponelle noin miljoona dollaria.
Kun eräs Caponen miehistä oli tarjonnut Nessille 2 000 dollaria ja lisäksi saman summan viikoittaisia maksuja, jos Ness luopuisi Caponen liiketoimista, Ness kutsui vihaisena koolle lehdistötilaisuuden. Hän ilmoitti, että Capone ei koskaan onnistuisi maksamaan Nessille tai hänen agenteilleen. Seuraavana päivänä Chicago Tribune -lehdessä julkaistussa artikkelissa ryhmää kutsuttiin ”koskemattomiksi”, mikä viittasi heidän lahjomattomuuteensa.
Capone teki vastaiskun ja määräsi yhden Nessin ystävän murhattavaksi ja kolme epäonnistunutta yritystä Nessin murhaksi. Koskemattomat jatkoivat kuitenkin työtään ja sulkivat vielä useita Caponen erittäin kannattavia panimoita.
Kesäkuussa 1931 Ness nosti viisi tuhatta erilaista kieltolakiin liittyvää syytettä Caponea vastaan suuren valamiehistön edessä. Siihen mennessä syyttäjät olivat kuitenkin jo päättäneet syyttää Caponea veronkierrosta, jonka he katsoivat olevan paremmat mahdollisuudet voittaa. Oikeudenkäynti alkoi 6. lokakuuta 1931 ja kesti kaksi viikkoa, ja Ness oli läsnä oikeussalissa joka päivä. Se päättyi Caponen yllätykseksi ja Nessin iloksi gangsterin tuomitsemiseen; hänet tuomittiin yhdeksitoista vuodeksi liittovaltion vankilaan.
Vuosina 1935-1941 Ness toimi Ohiossa sijaitsevan Clevelandin kaupungin turvallisuuspäällikkönä, jossa hänen vastuullaan oli rikosten tutkinnan lisäksi myös liikenneturvallisuuden ja -valvonnan toteuttaminen. Nessin ansioksi luettiin kaupungin liikennekuolemien määrän merkittävä vähentäminen. Toisen maailmansodan aikana hän johti sosiaaliturvaosastoa, joka oli osa liittovaltion turvallisuusvirastoa. Myöhemmin Ness toimi kassakaappeja ja turvajärjestelmiä valmistavan Diebold-yhtiön hallituksen puheenjohtajana. Hän kuoli vuonna 1957.
Rikollinen ura vihdoin pysähtyi
Vähän koko 1920-luvun ajan oli oletettu, että laittomasta toiminnasta saatavia tuloja ei voitu verottaa. Mutta vuonna 1927 korkein oikeus päätti, että tällaiset tulot olivat todellakin tuloveron alaisia. Kesäkuussa 1931 Capone sai syytteen (virallisen syytteen) kahdestakymmenestäkolmesta syytekohdasta (syytteestä) tuloveron kiertämisestä. Hän ei ollut koskaan jättänyt tuloveroilmoitusta (selvitys tuloista, joka on toimitettava liittovaltion hallitukselle joka vuosi), eikä hän omistanut mitään omissa nimissään. Sisäisen veroviraston (IRS) sinnikäs agentti löysi kuitenkin muistikirjan, josta kävi ilmi Caponen nimellä kirjatut tulot. Caponea syytettiin siitä, että hän oli valtiolle velkaa yli kaksisataatuhatta dollaria maksamattomia veroja.
Oikeudenkäynnin aikana Capone yritti lahjoa valamiehistön toteamaan hänet syyttömäksi. Tuomari vaihtoi valamiehistön viime hetkellä. Yllätyksekseen Capone tuomittiin neljästä syytteestä, mikä riitti yhdentoista vuoden vankilatuomioon. Hän joutui ensin Chicagon Cookin piirikunnan vankilaan, jossa hän pystyi maksamaan etuoikeuksista ja mukavuuksista ja jopa jatkamaan liiketoimintaa kaltereiden takaa käsin. Vuoden kuluttua hänet kuitenkin siirrettiin ankarampaan ympäristöön liittovaltion rangaistuslaitokseen (vankilaan) Atlantassa, Georgiassa. Kaksi vuotta myöhemmin hänet siirrettiin hiljattain rakennettuun vankilaan Alcatraz-saarelle San Franciscon lahdelle.
Vankilaa ympäröivät jäiset, haiden täyttämät vedet, ja se oli täysin eristetty ulkomaailmasta. Vankeutensa aikana Capone menetti kaiken vaikutusvaltansa ja valtansa järjestäytyneen rikollisuuden maailmassa. Samaan aikaan kuppa, johon hän oli sairastunut teini-ikäisenä, oli palannut, tällä kertaa lopullisessa ja pahimmassa muodossaan, johtaen aivovaurioon. Vapautuessaan marraskuussa 1939 Caponen henkinen toimintakyky oli heikentynyt huomattavasti. Hän vietti viimeiset vuotensa rauhallisesti Palm Islandin kartanossaan Floridassa. Hän kuoli vuonna 1947, pian nelikymmentäkahdeksannen syntymäpäivänsä jälkeen.
Lisätietoa
Kirjat
Allsop, Kenneth. The Bootleggers: Chicagon kieltolain aikakauden tarina. New Rochelle, NY: Arlington House, 1968.
Altman, Linda Jacobs. The Decade That Roared: America during Prohibition. New York: Twenty-First Century Books, 1997.
Bergreen, Laurence. Capone: The Man and the Era. New York: Simon & Schuster, 1992.
Kobler, John. Capone: The Life and World of Al Capone. New York: Putnam, 1971.
Miller, Nathan. Uusi maailma tulossa: The 1920s and the Making of Modern America. New York: Scribner, 2003.
Ness, Eliot. The Untouchables. New York: Messner, 1957. Uusintapainos, 1987.
Pegram, Thomas. Taistelemassa demonista rommia vastaan: The Struggle for a Dry America, 1800-1933. Chicago, IL: Ivan R. Dee, 1998.
Perret, Geoffrey. America in the Twenties. New York: Touchstone, 1982.
Schoenberg, Robert. Herra Capone: The Real-and Complete-Story of Al Capone. New York: Morrow, 1992.
Web Sites
”Al Capone.” Chicago Historical Society. Saatavilla verkossa osoitteessa http://www.chicagohs.org/history/capone.html. Luettu 22. kesäkuuta 2005.
Vastaa