Nykyaikaisessa maailmassa ystävyys on kadonnut taito, erityisesti miesten keskuudessa. Mietin joskus, mitä Lewisista, Tolkienista ja Chestertonista olisi tullut, jos he olisivat tavanneet chatissa tai videopelikonsolin ääressä paikallisen pubin sijaan. Olisiko syntynyt samanlaista ystävyyttä?

Olen parin viime viikon aikana lukenut ja lukenut uudelleen C. S. Lewisin pohdintoja ystävyydestä hänen kirjansa Neljä rakkautta neljännessä luvussa. Lewis havaitsi omana aikanaan sen, minkä minäkin olen havainnut. Ystävyys on harvinaista. Kuten Lewis kirjoitti: ”Harva arvostaa sitä, koska harva kokee sitä.”

Mutta se, että ystävyys on harvinaista, ei tarkoita, ettemme voisi kokea sitä lainkaan. Lewisin luku muistutti minua tärkeästä opetuksesta, jonka äitini kerran opetti minulle lapsena: ”Et löydä ystävää haluamalla ystävää”, hän sanoi, ”saadaksesi ystävän sinun on oltava ystävä.”

Tässä on siis viisi Lewisin luvusta poimittua keskeistä totuutta ystävyydestä, jotka auttavat meitä kehittämään omia suhteitamme:

1. Ystävät kulkevat rinnakkain.

Heidän katseensa katsovat eteenpäin. Lewis kirjoittaa: ”Siksi ne säälittävät ihmiset, jotka vain ’haluavat ystäviä’, eivät voi koskaan saada sellaisia . Ystävien saamisen edellytyksenä on juuri se, että haluamme jotain muuta kuin ystäviä.” Lewisin mukaan ystävyyttä ei voi syntyä, ellei ystävyydellä ole jotakin, mistä ystävyydessä on kyse, yhteinen kiinnostuksen kohde, kuten baseball, tai yhteinen sitoutuminen, kuten kielitieteen opiskelu tai köyhien rakastaminen. Ystävyys syntyy, kun kahdella tai useammalla toverilla on jotain yhteistä, jota muut eivät jaa.

Lewis kirjoittaa: ”Tyypillinen ilmaus Ystävyyden avautumisesta olisi jotain sellaista kuin: ’Mitä? Sinäkin? Luulin, että olen ainoa.”” Siihen hetkeen asti yksilö ymmärtää asian omaksi ainutlaatuiseksi intressikseen tai taakakseen. Mutta kun yhteiset piirteet paljastuvat, ystävä paljastuu kanssakulkijaksi, sellaiseksi, joka kulkee samaan suuntaan.

Tästä syystä ne, jotka sanovat, ettei työpaikalla voi olla todellisia ystävyyssuhteita, ovat väärässä. Tämä ei tarkoita sitä, etteivätkö raportointirakenteet, palkka-asteikot ja inhimillinen taipumuksemme kamppailla auktoriteetteihin luottamisen kanssa mutkistaisi asioita. Mutta itse asiassa juuri toveruuden matriisista ja yhteisestä tarkoituksesta, jonka löydämme työskennellessämme yhdessä, ystävyys voi nousta.

2. Ystävyys annetaan vapaasti.

Ystävyys annetaan ilman odotuksia takaisinmaksusta. Kuten Lewis sanoo: ”Minulla ei ole velvollisuutta olla kenenkään ystävä, eikä kenelläkään maailmassa ole velvollisuutta olla minun ystäväni. Ei vaatimuksia, ei välttämättömyyden varjoa.” Totta kai todellinen ystävä on uskollinen, kun tarvitaan puolestapuhujaa tai liittolaista. Mutta toisessa mielessä avun ja huolenpidon tarjoaminen on ystävyydelle täysin sattumanvaraista.

Ystävät ovat aina uskollisia, mutta uskollisuus ei tee ystävää. Tällä tavoin todellinen ystävyys on itsensä unohtamista. Kuten Lewis sanoo: ”Ystävyys on täysin vapaa kiintymyksen tarpeesta tulla tarpeelliseksi…. Täydellisen ystävyyden tunnusmerkki ei ole se, että apua annetaan, kun puristus tulee (tietysti annetaan), vaan se, että kun se on annettu, sillä ei ole mitään merkitystä.”

3. Ystävyys ei ole kateellista.

”Mitä enemmän, sitä hauskempaa” on vanha sanonta. Ystävyyden kohdalla se on totta. Jokainen ystävä ryhmässä lisää jotakin, ja tämä jotakin tuo esiin muiden parhaat puolet. C.J. on koomikko. Trey saattaa olla toisinaan kyynikko, mutta tarvitsen häntä, koska hän puhuu mielellään ja lempeästi suoraan; voin aina luottaa siihen, että hän puhuu totta. Patrick on hengellinen mies, joka aina ajattelee pysähtyä ja rukoilla. Clay on jämäkkä ja uskollinen suunnittelemaan seuraavaa kokoontumista. Jeffin lahja ystävyydelle on vastuullisuus.

Lewis kirjoittaa: ”Kahteen ystävään liittyy mielellään kolmas ja kolmeen neljäs, jos vain uusi tulokas on pätevä olemaan todellinen ystävä.” Uuden ystävän lisääminen vain vahvistaa muita ystävyyssuhteita. Lewis sanoo: ”Joskus ihmettelee, mitä hän tekee siellä parempiensa joukossa. Hän on onnekas kuin aavikko, että hän on tällaisessa seurassa. Varsinkin kun koko ryhmä on yhdessä, ja jokainen tuo esiin kaiken sen, mikä on parasta, viisainta tai hauskinta kaikissa muissa.”

Kateudelle ei ole sijaa. Tässä kohtaa Lewis varoittaa vaimoa, jolla saattaa olla kiusaus ajatella, että hänen miehensä miespuoliset ystävät ovat uhka hänen omalle ystävyydelleen, kiintymykselleen ja intohimolleen miehensä kanssa: ”Sellaisella naisella on sata keinoa rikkoa miehensä ystävyyssuhteet. Hän riitelee itse miehen ystävien kanssa tai, mikä vielä parempi, heidän vaimojensa kanssa. Hän pilkkaa, estää ja valehtelee. Hän ei ymmärrä, että aviomies, jonka hän onnistuu eristämään kaltaisistaan, ei ole kovinkaan arvokas; hän on riisunut hänet.”

Toisaalta hän myös huomauttaa: ”Mikään ei rikastuta eroottista rakkautta niin paljon kuin havainto siitä, että Rakastettu voi syvästi, aidosti ja spontaanisti solmia Ystävyyden niiden Ystävien kanssa, jotka sinulla jo oli.” Varmasti Lewisin neuvoa voidaan käyttää väärin tässä kohtaa. On miehiä, joilla on läheisriippuvaisia ystävyyssuhteita ja jotka käyttävät niitä toistensa pahimpien paheiden puolusteluun. Taitava ja oikein mustasukkainen vaimo haistaa tämän ja asettuu sitä vastaan. Mutta sellaista ei ole kaikki miesten ystävyyssuhteet. Ja viisas vaimo tietää, että oikeanlaiset ystävät auttavat hänen miestään kehittymään paremmaksi mieheksi.

4. Ystävyys on välttämättä yksinoikeus.

Se on eksklusiivista määritelmällisesti. Ystävien kanssa yhteen liittymiseen liittyy hieman kapinaa muuta yhteiskuntaa vastaan. Ystävät yhdistyvät sen ympärille, mitä heillä on yhteistä. Kun he lyöttäytyvät yhteen, he myös yhdistyvät muuta maailmaa vastaan. Lewis kirjoittaa: ”Varhaiskristittyjen pienet taskut säilyivät hengissä, koska he välittivät yksinomaan ’veljien’ rakkaudesta ja ummistivat korvansa ympäröivän pakanallisen yhteiskunnan mielipiteiltä.” Toisaalla hän kirjoittaa: ”Vaikka ystävyyden yhteisenä perustana ei olisikaan mitään merkittävämpää kuin postimerkkien keräily, piiri jättää oikeutetusti ja väistämättä huomiotta niiden miljoonien mielipiteet, jotka pitävät sitä typeränä harrastuksena, ja niiden tuhansien mielipiteet, jotka ovat vain harrastaneet sitä.”

Epäonnekseen juuri tämä sitkeys tekee ystävyydestä sekä ihanaa että myös vaarallista. ”Kuuroutumalla ulkomaailman mielipiteille” ”rikollisten, sekopäiden tai perverssien” seurue voi selviytyä samalla tavalla kuin ne, jotka rakastavat hyvää (tai yksinkertaisesti rakastavat postimerkkejä). Ehkä vielä hienovaraisempi ystävyyden vaara on jo kiinnittyneiden taipumus muodostua eräänlaiseksi klikiksi tai pitää itseään eliittinä. Älkää menkö harhaan; huono seura turmelee hyvän luonteen (1. Kor. 15:33).

5. Ystävyys ei riitä.

Tämä ystävyyden vaara osoittaa meidät viimeiseen tärkeään totuuteen. Ystävyys ei riitä. Lewis kirjoittaa siitä, kuinka muinaiset pitivät veljellistä ystävyyttä, filiaa, kaikista rakkauden muodoista kiitettävimpänä, hyveellisyyden kehittymisemme kulmakivenä. He eivät tietenkään olleet täysin oikeassa. Paraskaan inhimillinen filia ei koskaan aivan yllä jumalallisen agapen tasolle. Tässä elämässä ystäväsi – jopa parhaat ystäväsi – tuottavat sinulle jossain vaiheessa pettymyksen. Lewis näkee tämän, ja hän kirjoittaa: ”Ystävyys, kuten muutkin luonnolliset rakkaudet, ei siis kykene pelastamaan itseään … sen on … vedottava jumalalliseen suojelukseen, jos se toivoo pysyvänsä suloisena.” Kristittyinä tiedämme, että on ystävä, joka pysyy lähempänä kuin veli (Sananl. 18:24). Parhaat ystävämme tässä osoittavat meidät Todelliseen Ystävään.

Mitä toivon omille lapsilleni, kuten äitini kerran opetti minulle, ei ole vain se, että he olisivat hyviä ystäviä ja siten kasvaisivat ystäviksi. Enemmänkin toivon, että he tuntisivat Jeesuksen, sen, joka antoi henkensä ystäviensä puolesta (Joh. 15:13). Ja kun he kasvavat Kristuksen tuntemisessa, rukoilen heidän, itseni ja sinun puolestasi, että Jumala tekisi meistä parempia ystäviä – sellaisia, jotka kulkevat rinnakkain kohti Vapahtajaa. Antauduttakoon vapaasti, heittäköön mustasukkaisuus syrjään ja lyököön kädet yhteen tietäen, että silloinkin, kun emme onnistu olemaan hyviä ystäviä, Kristuksen suurempi rakkaus voi pelastaa ystävyytemme.”

Jared Kennedy

Jared Kennedy

Jared Kennedy on Meganin aviomies ja Rachaelin, Lucyn ja Elisabetin perheenjäsenen isä. Toimittuaan viidentoista vuoden ajan paikallisseurakuntien palveluksessa Jared toimii nykyään freelance-toimittajana, Gospel-Centered Family -lehden päätoimittajana, Sojourn Networkin lasten- ja perhetyön strategina ja … LueLisää