Oluen neljään keskeiseen ainesosaan kuuluu vilja, jolla luodaan käymiskelpoinen pohja, jota tarvitaan rakkaan alkoholijuomamme valmistamiseen. Kyseessä on ohra, jota käytetään mallastetussa muodossaan ja jonka on aina oltava osa reseptiä. Kansainvälinen oluenvalmistuskulttuuri antaa kuitenkin toissijaisen mutta tärkeän roolin myös toiselle viljalle: vehnälle. Sen käyttö on niin syvälle juurtunutta, että ajan mittaan ilmaisusta ”valkoinen olut” on tullut yleinen tapa kuvata olutta, joka sisältää tietyn prosenttiosuuden vehnää ohramaltaan lisäksi. Viittaus oluen väriin löytyy jopa joidenkin perinteisten eurooppalaisten oluttyylien nimistä, kuten Blanche ja Weiss, jotka kuuluvat Belgian ja Saksan oluenvalmistusperinteeseen. Molemmissa tapauksissa nämä nimet tarkoittavat ”valkoista”. Onko kyse samantyyppisestä oluesta? Vai onko niissä pieniä ja suuria eroja?

TILAA UUTISKIRJEEMME

Vehnän käyttö

Kuten edellä mainittiin, sekä Blanche-olut – jota kutsutaan flaamiksi myös Witbieriksi – että Weiss-olut (joka tunnetaan vaihtoehtoisesti nimellä Weizen, joka tarkoittaa ”vehnää”) sisältävät tietyn prosenttiosuuden vehnää ohramaltaan lisäksi. Molemmissa tapauksissa tavallinen osuus on noin 50 prosenttia. Kuitenkin, kun joissakin saksalaisissa Weiss-oluissa vehnä voi olla jopa 70 %, Blanche-oluissa vehnää ei ole lähes koskaan yli 50 %, vaan osuus voi laskea 30-40 %:iin.

Mutta vehnän käytössä on toinen, paljon merkittävämpi ero. Weizen-oluissa vehnä on aina mallastettu. Blanche-oluissa sitä vastoin vehnää käytetään perinteisesti ”raakana, eli sitä ei ole mallastettu. Blanche-oluissa voidaan joskus lisätä pieniä määriä muita viljoja (kaura, ruis, spelttivehnä), mikä on ehdottomasti kiellettyä Weizen-oluissa. Tämä johtuu myös historiallisista syistä – kuuluisa Reinheitsgebot kielsi kaiken muun viljan kuin ohran käytön, ainoastaan vehnän osalta tehtiin joitakin poikkeuksia.

Aromeista

Vehnän erilaisen käytön lisäksi Blanche- ja Weizen-oluiden olennainen ero on näissä kahdessa oluttyylissä käytetyissä ylimääräisissä ainesosissa. Saksalaisessa vehnäoluessa käytetään vain neljää perusainesosaa sekä jo mainittua (mallastettua) mitä, kun taas Witbierissä käytetään määritelmän mukaan myös kahta maustetta: korianteria ja karvasta appelsiininkuorta (perinteisesti Curaçaon appelsiinien kuorta).

Tällä erolla on luonnollisesti suuri vaikutus lopputuotteen aistinvaraisiin ominaisuuksiin, sillä nämä kaksi lisäainesosaa antavat Blanche-oluiden aromiprofiilille erityisen luonteen. Niissä on mausteisia ja sitruksisia vivahteita, jotka yleensä hallitsevat tuoksua ja jälkituoksua. Sitä vastoin Weizen-oluiden aromiprofiili määräytyy pääasiassa niiden reseptissä esiintyvän tyypillisen hiivan mukaan: kypsän banaanin, neilikan ja joissakin tapauksissa jopa purukumin vivahteita.

Ulkonäkö

Ensi silmäyksellä Blanche- ja Weiss-oluet näyttävät hyvin samankaltaisilta, erityisesti sameutensa vuoksi (molemmille oluttyyleille ominainen piirre). Historiallisesti Weizen-oluista oli olemassa myös kirkas versio – sitä kutsuttiin Kristallweizeniksi erottaakseen ne Hefeweizenistä, nykyisistä sameista oluista. Tämä versio on kuitenkin lähes kokonaan kadonnut. Joissakin tapauksissa Blanche-oluet saattavat näyttää vähemmän sameilta kuin niiden saksalaiset serkut, mutta tämä piirre on lähes aina läsnä.

Kummassakin tyylissä on runsas, paksu ja hyvin pysyvä korkki. Lisäksi molemmilla on kultainen väri, vaikka saksalaisista vehnäoluista on olemassa myös ”tumma” versio nimeltään Dunkelweizen, jonka maussa on karamellin vivahteita.

Muut yhteiset piirteet…

Yleisesti ottaen sekä Blanche- että Weizen-oluet luetaan kesäoluiksi, vaikka niitä valmistetaankin ympäri vuoden. Niillä on monia muitakin yhteisiä piirteitä: ne ovat helposti juotavia ja hyvin virkistäviä; molemmissa on melko selvä loppukuivuus; ne ovat hienosti hiilihapotettuja ja niiden maku on yleensä makea, mutta hyvin tasapainoinen.

Neille yhteistä on myös vehnän läsnäolo niiden tuoksussa ja maussa, joka on aistittavissa sekä Blanche- että Weizen-oluissa.

…ja muita eroja

Blanche-oluiden janojuomaa sammuttavaa voimaa korostaa toisinaan virkistävän hapokas lopputulos, joka johtuu hiivan tuottamasta maitohaposta. Tätä ei koskaan esiinny Weizen-oluissa. Weizen-oluiden runko on usein ”paksumpi”. Lopuksi vielä yksi ero liittyy laseihin: Belgialaiset valkoiset oluet tarjoillaan paksussa ja lyhyessä tumblerissa, saksalaiset taas ikonisessa pitkässä ja laihassa Weizenbeckerissä.