Yksi Danielin kirjan eniten kritisoituja kohtia Dariuksen Medeuksen esiintymisen ohella on Babylonin kuninkaan (tai kanssahallitsijan) Belsassarin kuvaus ja kuvaus. Kriitikot ovat usein huomauttaneet, että heidän mielestään Danielin kirjassa on historiallisia virheitä sen suhteen, kuka ja mikä hän oli.
Danielin kirja esittelee Belshasarin heti sen jälkeen, kun se on lopettanut kertomuksen jumalallisesti aiheutetusta mielisairaudesta, joka saa hänet käyttäytymään kuin eläin. – Belsassarilla oli juhlat, ja viinihumalan vaikutuksen alaisena hän käskee tuoda hänelle Salomon juutalaisen temppelin pyhät astiat. Ja hän käytti Herralle pyhiä astioita pakanajumalien siunaamiseen ja syyllistyi näin pyhäinhäväistykseen häntä vastaan.
Ja sitten käsi ilmestyy ja kirjoittaa neljä sanaa seinään aivan lampunjalustan viereen: Mene Mene Tekel Parsin. – Kun hovin astrologit ja tietäjät eivät ymmärtäneet kirjoituksen merkitystä, kuningataräiti kertoo Belsassarille Danielista ja siitä, miten hän auttoi hänen edeltäjäänsä Nebukadnessaria. Niinpä kuningas lähetti hänet hakemaan häntä.
Kun Daniel oli tullut, hän muistutti Belsassaria Nebukadnessarin saamasta rangaistuksesta Jumalalta, sillä kunnes tämä tajusi, että Jumala oli suurempi kuin hän, mutta hän (Belsassar) ei tehnyt parannusta kuten hän, vaan pilkkasi Jumalaa. Kirjoitus seinällä oli Jumalan tuomio hänen valtakunnalleen. Ja sinä yönä hänet tappoi persialaisten ja meedialaisten yhdistynyt liittouma.
Nabukadnessarin ”poika”
Kuningas Belsassarin kuvauksen käytetyin kritiikki on se, että kirjassa Daniel 5: 1,23 häntä kutsutaan Nebukadnessarin ”pojaksi”. Myös jälkimmäistä kutsutaan muodostajan ”isäksi”. – Farrel Till vaatii kirjoituksessaan ”A Father/Son Discrepancy in Daniel”, että tämä on historiallinen virhe ja että jos Danielin kirjoittaja olisi ollut Babylonian hovin korkea-arvoinen virkamies, hän ei olisi tehnyt tällaista virhettä. – Hän vastustaa kristillisiä apologeetteja, jotka sanovat, että ”poika” ja ”isä” Belsazarin tapauksessa eivät ole muuta kuin merkkejä siitä, että toinen oli esi-isä ja toinen jälkeläinen. Hän väittää, että kristityt ovat väärässä käyttäessään logiikkaa, jonka mukaan isä/poika tässä tapauksessa olisi jotenkin sama kuin jos sanottaisiin, että juutalaiset ovat Aabrahamin ”poikia” tai että Jeesus Kristus on Daavidin ”poika”, koska Aabrahamia ja Daavidia erotti myöhemmistä juutalaisista ja Jeesuksesta vuosisatojen välimatka, mitä hän huomauttaa, että Nebukadnessarin ja Belsassarin kohdalla ei ole näin. Till sanoo:
Danielin kirjassa Nebukadnessarin ja Belshasarin hallituskaudet kerrotaan kuitenkin peräkkäisissä luvuissa. Kertomus Nebukadnessarin seitsemänvuotisesta hulluudesta Danielin tulkitseman toisen unen täyttymyksenä päättää neljännen luvun, jossa Nebukadnessar ylistää Danielin jumalaa tultuaan jälleen tervejärkiseksi: ”Nyt minä, Nebukadnessar, ylistän ja ylistän ja kunnioitan taivaan kuningasta, sillä kaikki hänen tekonsa ovat totuutta, ja hänen tiensä ovat vanhurskaita, ja hän kykenee kukistamaan ne, jotka ylpeydellä vaeltavat” (4:37). Sitten heti seuraava luku alkaa kertomuksella juhlista, jotka kuningas Belsassar järjesti kunnioittaakseen tuhatta herraansa, joten kirjoittaja siirtyi suoraan Nebukadnessarin valtakaudesta Belsassarin valtakauteen mainitsematta yhtään niistä neljästä kuninkaasta, jotka hallitsivat niiden välillä. Tämä sinänsä osoittaisi tietämättömyyttä Babylonian 6. vuosisadan historiasta, koska se ainakin viittaa siihen, että kirjoittaja ajatteli, että Belshasarin valtakausi seurasi Nebukadnessarin valtakautta.
Muilla sanoilla, vain siksi, että Daniel ei mainitse yhtään Nebukadnessarin ja Belshasarin väliin jäävistä kuninkaista, Farrel Till olettaa Danielin ajatelleen, että he olivat kirjaimellisesti ensimmäisessä sukupolvessa oleva isä ja poika esi-isän ja jälkeläisen sijasta. Tässä väitteessä ei kuitenkaan oteta huomioon erästä tärkeää seurausta: Tätä ei tarvitse tulkita kirjoittajan tietämättömyydeksi. Voidaan myös sanoa, että Daniel ei vain pitänyt Babylonian muita hallitsijoita, jotka tulivat kahden mainitun kuninkaan väliin, merkityksellisinä sen kannalta, mistä hän halusi kirjoittaa, eikä siksi maininnut heitä.”
Till jatkaa, että jotta termit ”isä” ja ”poika” voitaisiin perustellusti ymmärtää ”esi-isäksi” ja ”jälkeläiseksi”, on oltava asiayhteys, joka tukee sitä. Hän sanoo:
Kuten edellä Driverin esimerkkejä analysoimalla osoitin, sanaa isä käytettiin tosiaankin ilmaisemaan yhtä kaukaista suhdetta kuin ”isoisä”, mutta siteerattujen kohtien asiayhteydet osoittavat, että tämä oli tarkoitettu merkitys. Konteksti, konteksti, konteksti – konteksti määrittää aina sanojen merkityksen, ja Hatcherin ja Millerin kaltaisilla inerrantisteilla näyttää olevan vaikeuksia tunnustaa tätä kirjallisuuden perusperiaatetta. (Korostus hänen)
Konteksti, josta hän puhuu, on osoittaa ”tekstuaalista todistusaineistoa” (eli osoittaa kuninkaiden välillä) siitä, että termit ”isä” ja ”poika” voitaisiin ymmärtää niin, että ne eivät ole kirjaimellisia. Tai sitten, hän vaatii, sen täytyy olla kirjaimellista. – Minun väitteeni on kuitenkin se, että Daniel jätti mainitsematta välissä olevat kuninkaat, koska hän piti niitä epäolennaisina sen kannalta, mitä hän halusi sanoa, ei välttämättä tietämättömyyttään. Ja jos näin on, termit eivät ole lainkaan ongelmallisia.
Till huomauttaa aivan oikein, että muissa Raamatun kohdissa mainitaan vielä yksi babylonialainen kuningas Amel-Marduk (eli raamatullinen ”paha-Merodak”) Jeremian kirjassa52:31. – Mutta kun otetaan tämä seikka huomioon ja muistetaan, että Danielin kirjan kirjoittaja oli itse asiassa lukenut Jeremian kirjan (Daniel 9:2), se tekee mielestäni vieläkin epätodennäköisemmäksi sen, että kirjoittaja ei tiennyt muista Babylonian kuninkaista Nebukadnessarin ja Belsassarin välillä. Mielestäni tämä tukee teoriaani siitä, että Daniel jätti tarkoituksella mainitsematta muita kuninkaita. – Ja jos näin on, kuten näyttää olevan, Tillin argumentit asiayhteydestä menettävät merkityksensä, joten ei ole mitään syytä olettaa, että Daniel uskoi, että he olivat todella isä ja poika.
Myös näyttää siltä, että antiikin historioitsija Josefuksen näkökulma oli sama kuin minun. Juutalaisten muinaiskirjoissa 10,11,2 hän mainitsee Belsassarin ja Nebukadnessarin välissä tulleet kuninkaat ja sitten, seuraavassa kappaleessa, ja sitten kutsuu Nebukadnessaria Belsassarin ”kantaisäksi” (ts. esi-isäksi). – Josefus siis ymmärsi Danielin termit samoin kuin minä (että Nebukadnessar oli vain esi-isä eikä varsinainen isä), mikä antaa lisää tukea kannalleni.”
Nyt Till jatkaa kritiikkiään:
Se, että Danielin kirjoittaja hyppäsi Nebukadnessarista Belshasariin ohittaen kokonaan neljän väliin jääneen kuninkaan hallituskaudet, osoittaa varmasti, että hänellä on hämärtynyt tietämys tuon ajanjakson historiasta. Tämä tietämättömyys on paras selitys sille, miksi kirjoittaja kutsui Nebukadnessaria Belsassarin ”isäksi” ja Belsassaria Nebukadnessarin ”pojaksi”, vaikka nämä kaksi eivät olleet sukua toisilleen. Hän kutsui heitä isäksi ja pojaksi, koska ajatteli, että he olivat.”
Olen mielestäni jo tehnyt selväksi, miksi Danielin ei olisi tarvinnut välttämättä mainita muita kuninkaita, koska ne eivät ole merkityksellisiä Danielin kannalta, joten siirryn eteenpäin. – Tillin väite siitä, että nämä kaksi miestä eivät olleet sukua toisilleen, on kuitenkin valtava oletus. Itse asiassa Encyclopædia Britannica sanoo:
Babylonialaiset kirjoitukset viittaavat siihen, että hän oli itse asiassa Babylonian kuninkaana vuosina 555-539 toimineen Naboniduksen ja Nitokrisin, joka oli ehkä Nebukadnessarin tytär, vanhin poika. (Korostus minun)
Till hylkää tällaiset väitteet Nebukadnessarin ja Belsazarin välisistä suhteista pelkkänä kristillisenä apologetiikkana, joka perustaa väitteensä vain oletuksiin. Mutta siteerasin juuri Encyclopædia Britannicaa, joka ei ole lainkaan kristillistä apologetiikkaa. Se osoittaa, että myös maalliset tutkijat ja historioitsijat uskovat siihen, eivätkä siis ole samaa mieltä Tillin kanssa. Mutta Tillillä on tapana hylätä todennäköisyydet, jos hän ei vain pidä niistä tai jos ne mahdollistavat sen, että Raamattu voi olla totta.
Se on myös tosiasia, jota Farrel Till ei koskaan mainitse, että näiden kahden miehen ei tarvinnut olla sukua, jotta termejä ”isä” ja ”poika” voitiin käyttää. Vaihtoehtoinen merkitys ”isälle” muu kuin ”esi-isä” on myös ”edeltäjä”. Ja samoin ”pojan” muu vaihtoehtoinen merkitys kuin ”jälkeläinen” voi tarkoittaa myös sitä, että Belsassar oli vain Nebukadnessarin ”seuraaja”. Tässä ei siis ole mitään tavallisuudesta poikkeavaa.
Daniel osuu oikeaan!!!
Danielin kirjan mukaan Belshasaria kutsuttiin Babylonin ”kuninkaaksi”. Tätä väitettä vastaan ovat hyökänneet Danielin vastaiset kriitikot (ei Farrel Till), jotka viittaavat siihen, että Nabonidus oli Babylonin kuningas virallisesti niin kauan kuin hän oli vielä elossa. -Arkeologiset asiantuntijat huomauttavat, että Belsassar ”toimi väliaikaisena hallitsijana” isänsä poissa ollessa. Voisi sanoa, että hän oli sijaiskuningas. He huomauttavat myös:
Nabonidus kiinnitti Babylonin kuninkaana vähän huomiota keisarillisen Babylonin politiikkaan, uskontoon, mieluummin matkusti ja tutki sen sijaan vanhempia rakennuksia, temppeleitä ja muinaisesineitä, jotka sijaitsivat hänen valtakuntansa uloimmassa osassa. Tästä syystä hänet on sisällytetty arkeologian ”kunniagalleriaan”, koska hänen luopumisensa kuninkaallisista velvollisuuksistaan suosi eräitä ensimmäisiä arkeologisia tutkimuksia.
Muilla sanoilla Nabonidus ei ollut kummoinenkaan kuningas, ja hänen poikansa oli sijaiskärsijänä kanssakuninkaana. Ilmeisesti Belsassar oli enemmän kuningas kuin isänsä, vaikka hän olikin virallisesti kakkosmies tai sijaiskuningas.
Lisäksi vahvistusta sille, että Daniel kutsuu Belsassaria Babylonian kuninkaaksi, löytyy muinaisesta tekstistä The Verse Account of Nabonidus (joka on Kyrusta puolustavaa propagandaa). Siinä sanotaan Naboniduksesta puhuttaessa:
Kun hän oli saanut haluamansa, täydellisen petoksen teon, hän oli rakentanut tämän kauhistuksen, epäpyhän teon – kun kolmas vuosi oli alkamassa – hän antoi armeijan vanhimman poikansa, esikoisensa, haltuun, maan joukot hän määräsi komentoonsa. Hän päästi kaiken irti, uskoi hänelle kuninkuuden ja lähti itse pitkälle matkalle. Akkadin sotajoukot marssivat hänen mukanaan, ja hän kääntyi Temaan syvällä lännessä.”
Nabonidoksen kerrotaan tässä muinaispersialaisessa kirjoituksessa ”uskoneen kuninkuuden” vanhimmalle pojalleen. Toisessa Babyloniasta peräisin olevassa muinaisessa taulussa nimeltä ”Naboniduksen sylinteri”-Nabonidus itse nimeää vanhimman poikansa Belsazariksi. – Mikään ei voi olla suurempi oikeutus sille, että Belsassaria kutsutaan ”kuninkaaksi” kuin tämä, vaikka hän oli valtakunnassa toisena. – Vihje itse Danielin kirjassa siitä, että Belsassar oli valtakunnan toinen, löytyy Daniel 5:16, kun Balsassar pyytää Danielia tulkitsemaan, mitä niin sanottu seinäkirjoitus tarkoittaa:¨
Nyt olen kuullut, että sinä osaat antaa tulkintoja ja ratkaista vaikeita ongelmia. Jos pystyt lukemaan tämän kirjoituksen ja kertomaan minulle, mitä se tarkoittaa, sinut puetaan purppuraan ja kaulaasi puetaan kultaketju, ja sinusta tehdään valtakunnan kolmanneksi korkein hallitsija.
Vihje siitä, että Daniel tiesi, että Belsassar oli valtakunnan toinen eikä ensimmäinen, on hänen tarjouksensa tehdä hänestä valtakunnan kolmas hallitsija. Miksei hänestä voitu tehdä toista? Koska se oli hänen virkansa, kun Nabonidus oli ensimmäinen niin kauan kuin hän oli vielä elossa. Näin ollen meillä on epäsuoraa tekstuaalista näyttöä Naboniduksesta Danielin kirjassa. – Farrel Tillillä ei kuitenkaan ole varsinaista vastausta tähän. Hän sanoo seuraavaa:
Tämä johtopäätös on kuitenkin pelkkä olettamus, koska tekstissä lukee, että kuningatar käytti suurta valtaa valtakunnassa. Miten Turkel ja hänen samanmieliset toverinsa, jotka kierrättävät tätä kikkailua, eivät sitten tiedä, että kirjan kirjoittaja tarkoitti tässä, että jos Daniel osaisi tulkita seinällä olevan käsialan, hänet nostettaisiin asemaan, joka tekisi hänestä kolmannen sijan kuninkaan ja kuningattaren jälkeen? Se, että luku viisi osoittaa kenelle tahansa järkevälle lukijalle, jolla ei ole emotionaalisesti tärkeää uskoa erehtymättömyyteen suojella, että Nebukadnessar oli Belshasarin isä, antaisi tukea sille todennäköisyydelle, että Belshasar tarjosi Danielille vain valta-asemaa kuningattaren jälkeen.
Tillin väite on se, että Daniel klikkailee, että kuningataräiti oli toinen ja että Belshasar oli ensimmäinen. Mutta katsotaanpa, mitä Daniel todella sanoo kuningataräidistä:
Kuningatar, kuultuaan kuninkaan ja hänen aatelistensa äänet, tuli juhlasaliin. ”Eläköön kuningas ikuisesti!” hän sanoi. ”Älkää pelästykö! Älä näytä niin kalpealta! Valtakunnassanne on mies, jossa on pyhien jumalien henki. Isäsi aikana havaittiin, että hänellä oli oivallusta, älyä ja viisautta kuin jumalilla. Isäsi, kuningas Nebukadnessar, nimitti hänet taikureiden, loitsijoiden, astrologien ja ennustajien päälliköksi. Hän teki näin, koska Danielilla, jota kuningas kutsui Beltesatsariksi, todettiin olevan terävä mieli ja tieto ja ymmärrys sekä kyky tulkita unia, selittää arvoituksia ja ratkaista vaikeita ongelmia. Kutsu Daniel, niin hän kertoo sinulle, mitä kirjoitus tarkoittaa.” (Daniel 5:10,13)
Tämä on kaikki, mitä Daniel sanoo kuningataräidistä. Koko kirjassa ei ole muita kohtia hänestä. – Enkä näe, missä Danielin tekstissä lukee, että ”tekstissä lukee, että kuningatar käytti suurta valtaa valtakunnassa”, kuten hän sanoo. Se ei nimittäin sano tai edes vihjaa sitä, mitä Till sanoo. Hän turvautuu siihen, että hän lisää Danielin tekstiin asioita, joita siinä ei ole, koska hän ei pysty tyydyttävästi selittämään, miksi Daniel saisi vain kolmannen valta-aseman eikä toista.”
Viime vuosiin asti ei ollut historiallisia todisteita siitä, että Belsazar olisi ollut Babylonian viimeinen kuningas, ja kriitikot viittasivat yleisesti tähän hiljaisuuteen todisteena siitä, että kirjailija oli saanut väärää tietoa. Nyt Belsassarin olemassaolosta, hänen asemastaan Babyloniaa poissaolevan isänsä puolesta hallitsevana yhteiskuninkaana ja hänen roolistaan viimeisinä vuosina ennen Babylonian kukistumista on tietenkin runsaasti todisteita. (Sivu 250, korostus minun)
Myös Belsazarin henkilöllisyys oli tuntematon, kunnes 1800-luvulla löydettiin muinaisia kirjoituksia, joissa oli hänen nimensä. (Ibid., s. 126.) Mutta ilmeisesti edes tämä ei kelpaa skeptikoille. – Farrel Till siteeraa kristillistä apologia, joka mainitsee, että historioitsija Herodotos, joka kirjoitti vuonna 450 eKr. ei tiennyt Belsassarin nimeä, joten ”itse Belsassarin nimi oli unohdettu, ainakin kreikkalaisen historioitsijan tiedonantajien osalta”. Tillin vastaväite on:
Se, että nimi Belsazar, Turkelin omaa ilmaisua käyttääkseni, oli ”unohdettu” joissakin paikoissa, ei tarkoita, että se olisi unohdettu kaikkialla; näin ollen Turkel argumentoi hiljaisuudesta väittäessään, kuten hän ilmeisesti tarkoitti, että toisen vuosisadan eaa. juutalaiset eivät olisi tienneet Belsazarin olemassaolosta. Olen jo edellä lainannut toisen vuosisadan eKr. apokryfikirjasta Barukin kirjasta otetun kohdan, josta käy ilmi tuon ajan virheellinen uskomus siitä, että Nebukadnessar oli Belsassarin isä, joten sen sijaan, että toisen vuosisadan eKr. juutalaiset olisivat unohtaneet Belsassarin nimen, se oli ilmeisesti heidän tiedossaan. Se, mikä oli ilmeisesti unohdettu, oli Belsassarin todellinen syntyperä, joten se, että Daniel 5 kuvastaa samaa virheellistä käsitystä hänen syntyperästään kuin muissa toisen vuosisadan eaa. teoksissa, osoittaa oikeastaan päinvastaista kuin mitä Turkel haluaa herkkäuskoisten lukijoidensa ajattelevan: tämä kirja on mitä todennäköisimmin kirjoitettu paljon myöhemmin kuin kuudennella vuosisadalla eaa., jolloin Danielin väitettiin olleen tärkeä virkamies Babylonian hovissa.
On täysin ironista, että Till turvautuu taktiikkaan, jonka mukaan mikään varhainen maininta Belsazarin nimestä ei todista, että hän oli juutalaisille tuntematon. Sen kutsuminen argumentiksi hiljaisuudesta tietäen, että tämä mies esittää tällaisia argumentteja koko ajan, kun se sopii hänen tarkoitukseensa, on aivan hulvatonta. – On totta, että apologi, jolle hän vastaa, jättää jonkin verran tilaa ajatukselle, että jotkut saattoivat vielä tuntea Belsassarin nimen, mutta haluan kuitenkin esittää myös vankemman väitteen.
MSN Encarta Encyclopedia selittää:
Vaikka yksikään antiikin historioitsija ei mainitse hänen nimeään toisen kaldealaisen kuninkaan Nebukadnessar II:n seuraajana, babylonialaiset kiilakirjoitukset antoivat Belsaruzarin nimen Babylonian viimeisen kuninkaan Naboniduksen pojan Belsaruzariksi. (Korostus minun)
MSN Encarta, joka ei ole kristillinen apologeetti, osoittaa, ettei yksikään historioitsija nimeä häntä. Joten väite, että tietämätön juutalainen makkabealaiselta ajalta voisi saada tietoa, joka oli ollut tuntematonta jo kaikkein koulutetuimmille ja valveutuneimmille, on absurdia ja suurta venytystä. Puhumattakaan siitä, että Belsassaria ei mainita missään muualla Raamatussa kuin Danielin kirjassa. Toisella vuosisadalla eKr. kirjoittajalla ei olisi ollut mitään historiallista lähdettä. Mainitut kirjoitukset, kuten aiemmin sanoin, löydettiin 1800-luvulla.
Tillin viittaus ei-raamatulliseen Barukin kirjaan ei myöskään ole Tillin väitteistä huolimatta itsenäinen todiste siitä, että Belsazar tunnettiin vielä, koska kirja, joka on kirjoitettu toisen vuosisadan lopulla eKr., olisi ollut lähde itse Danielin kirjasta. – Ja jos joku vetoaisi Danieliin todisteena siitä, että Belsassarin nimi todellakin tunnettiin toisella vuosisadalla eKr., sanoisin, että Till on ilmeisen oikeassa sanoessaan, että toisen vuosisadan eKr. juutalaiset todellakin tunsivat hänet, mutta se tapahtui vain Danielin ansiosta. Haluaisin kysyä: ”Kuka sitten oli Danielin lähde?”. – Jälleen kerran, lähteitä ei ollut. Tillin väite on vain säälittävä ja epätoivoinen yritys pelastaa Danielin vastainen kantansa. Ainoa looginen selitys on se, jonka hän torjuu: Että Daniel kirjoitettiin Babyloniassa 6. vuosisadalla eaa. jonkun sellaisen kirjoittamana, joka tiesi Babyloniasta enemmän kuin yksikään parhaista historioitsijoista.”
Vastaa