Aristoteles elämäkerta

Kuka oli Aristoteles?

Aristoteles (n. 384 eaa. – 322 eaa.) oli muinaiskreikkalainen filosofi ja tiedemies, jota pidetään edelleen yhtenä suurimmista ajattelijoista politiikan, psykologian ja etiikan alalla. Kun Aristoteles täytti 17 vuotta, hän kirjoittautui Platonin akatemiaan. Vuonna 338 hän alkoi opettaa Aleksanteri Suurta. Vuonna 335 Aristoteles perusti Ateenaan oman koulunsa, lyseon, jossa hän vietti suurimman osan loppuelämästään opiskellen, opettaen ja kirjoittaen. Hänen merkittävimpiin teoksiinsa kuuluvat Nikomakhoksen etiikka, politiikka, metafysiikka, poetiikka ja priorianalytiikka.

Varhaiselämä, perhe ja koulutus

Aristoteles syntyi noin vuonna 384 eaa. Kreikan pohjoisrannikolla sijaitsevassa Stagirassa, pienessä kaupungissa, joka oli aikoinaan merisatama.

Aristoteleksen isä Nikomakhos oli Makedonian kuninkaan Amyntas II:n hovin lääkäri. Vaikka Nikomakhos kuoli Aristoteleen ollessa vasta pikkupoika, Aristoteles pysyi koko loppuelämänsä ajan läheisessä yhteydessä Makedonian hoviin ja vaikutti siihen. Aristoteleen äidistä, Faestiksesta, tiedetään vain vähän; myös hänen uskotaan kuolleen Aristoteleen ollessa nuori.

Aristoteleen isän kuoltua Atarneuksen Proxenos, joka oli naimisissa Aristoteleen vanhemman siskon Arimnesten kanssa, tuli Aristoteleen holhoojaksi, kunnes tämä tuli täysi-ikäiseksi. Kun Aristoteles täytti 17 vuotta, Proxenus lähetti hänet Ateenaan opiskelemaan korkeampaa koulutusta. Ateenaa pidettiin tuohon aikaan maailmankaikkeuden akateemisena keskuksena. Ateenassa Aristoteles kirjoittautui Platonin akatemiaan, Kreikan tärkeimpään oppilaitokseen, ja osoittautui esimerkilliseksi oppineeksi. Aristoteles piti yllä kahden vuosikymmenen ajan suhdetta kreikkalaiseen filosofiin Platoniin, joka itse oli Sokrateen oppilas, ja hänen akatemiaansa. Platon kuoli vuonna 347 eaa. Koska Aristoteles oli ollut eri mieltä joistakin Platonin filosofisista traktaateista, Aristoteles ei perinyt akatemian johtajan paikkaa, kuten monet kuvittelivat hänen saavan.

Platonin kuoltua Aristoteleen ystävä Hermias, joka oli Mysian Atarneuksen ja Assoksen kuningas, kutsui Aristoteleen hoviin.

Aristoteleksen kirjat

Aristoteles kirjoitti arviolta 200 teosta, joista suurin osa on muistiinpanojen ja käsikirjoitusluonnosten muodossa ja koskettaa järkeilyä, retoriikkaa, politiikkaa, etiikkaa, tiedettä ja psykologiaa. Ne koostuvat dialogeista, tieteellisten havaintojen kirjauksista ja systemaattisista teoksista. Hänen oppilaansa Theofrastos huolehti tiettävästi Aristoteleen kirjoituksista ja luovutti ne myöhemmin omalle oppilaalleen Neleukselle, joka säilytti niitä holvissa kosteudelta suojaten, kunnes ne vietiin Roomaan ja sikäläiset oppineet käyttivät niitä. Aristoteleen arviolta 200 teoksesta vain 31 on edelleen käytössä. Suurin osa on peräisin Aristoteleen ajalta Lykeumissa.

’Poetiikka’

Poetiikka on tieteellinen tutkimus kirjoittamisesta ja runoudesta, jossa Aristoteles tarkkailee, analysoi ja määrittelee lähinnä tragediaa ja eeppistä runoutta. Verrattuna filosofiaan, joka esittelee ideoita, runous on Aristoteleen mukaan kielen, rytmin ja harmonian jäljittelevää käyttöä, joka esittää maailmassa olevia esineitä ja tapahtumia. Hänen kirjassaan tarkastellaan tarinankerronnan perusteita, kuten hahmojen kehitystä, juonta ja tarinankerrontaa.

”Nikomakhoksen etiikka” ja ”Eudemian etiikka”

Nikomakhoksen etiikassa, jonka uskotaan saaneen nimensä kunnianosoituksena Aristoteleen pojalle Nikomakhokselle, Aristoteles määritteli moraalisen käyttäytymissäännön, jota hän kutsui ”hyväksi elämäksi”. Hän väitti, että hyvä elämä uhmasi jossain määrin logiikan rajoittavampia lakeja, koska reaalimaailmassa on olosuhteita, jotka voivat aiheuttaa ristiriitoja henkilökohtaisten arvojen välillä. Tästä huolimatta yksilön tehtävänä oli harkita varovaisesti ja kehittää samalla omaa arvostelukykyään. Eudimekaaninen etiikka on toinen Aristoteleen tärkeimmistä traktaateista, jotka käsittelevät käyttäytymistä ja arvostelukykyä, jotka muodostavat ”hyvän elämän.”

Onnellisuudesta: Eettisissä tutkielmissaan Aristoteles pyrki löytämään parhaan tavan elää elämää ja antaa sille merkitys – hänen sanojensa mukaan ”ihmisen korkeimman hyvän” – jonka hän määritteli onnellisuuden tavoitteluksi. Onnellisuutemme ei ole tila vaan toiminta, ja se määräytyy kyvystämme elää elämää, joka antaa meille mahdollisuuden käyttää ja kehittää järkeämme. Vaikka huono onni voi vaikuttaa onnellisuuteen, todella onnellinen ihminen oppii hänen mukaansa viljelemään tapoja ja käyttäytymistä, jotka auttavat häntä (tai häntä) pitämään huonon onnen perspektiivissä.

Kultainen keskitie: Aristoteles määritteli myös sen, mitä hän kutsui ”kultaiseksi keskitieksi”. Moraalisen elämän eläminen oli Aristoteleen mielestä perimmäinen tavoite. Sen tekeminen tarkoittaa sitä, että jokaista eettistä dilemmaa lähestytään löytämällä keskiarvo liiallisen ja puutteellisen elämän välillä ottaen huomioon yksilön tarpeet ja olosuhteet.

’Metafysiikka’

Kirjassaan Metafysiikka Aristoteles selvensi aineen ja muodon välistä eroa. Aristoteleelle aine oli asioiden fyysinen substanssi, kun taas muoto oli asian ainutkertainen luonne, joka antoi sille identiteetin.

’Politiikka’

Kirjassaan Politiikka Aristoteles tarkasteli ihmisen käyttäytymistä yhteiskunnan ja hallinnon kontekstissa. Aristoteles uskoi, että hallituksen tarkoitus oli tehdä kansalaisille mahdolliseksi hyveellisyyden ja onnellisuuden saavuttaminen. Valtiomiesten ja hallitsijoiden opastukseksi tarkoitettu Politiikka käsittelee muun muassa seuraavia aiheita: miten ja miksi kaupungit syntyvät, kansalaisten ja poliitikkojen roolit, varallisuus ja luokkajärjestelmä, poliittisen järjestelmän tarkoitus, hallitustyypit ja demokratiat sekä orjuuden ja naisen rooli kotitaloudessa ja yhteiskunnassa.

’Retoriikka’

Retoriikassa Aristoteles havainnoi ja analysoi julkista puhetta tieteellisellä tarkkuudella opettaakseen lukijalleen, miten he voivat toimia tehokkaampina puhujina. Aristoteles uskoi retoriikan olevan välttämätöntä politiikassa ja oikeudessa ja auttavan puolustamaan totuutta ja oikeudenmukaisuutta. Aristoteles uskoi, että hyvä retoriikka voi kouluttaa ihmisiä ja kannustaa heitä harkitsemaan keskustelun molempia puolia. Aristoteleen teoksessa käsiteltiin, miten argumentti rakennetaan ja miten sen vaikutus maksimoidaan sekä mitä harhaanjohtavia päättelytapoja on vältettävä (kuten yleistämistä yhdestä esimerkistä).

’Prior Analytics’

Prior Analyticsissa Aristoteles selittää syllogismin ”diskurssiksi, jossa, kun on oletettu tiettyjä asioita, seuraa välttämättömyydellä jotain muuta kuin oletetut asiat, koska nämä asiat ovat niin”. Aristoteles määritteli päättelyn pääkomponentit inklusiivisten ja eksklusiivisten suhteiden avulla. Tällaisia suhteita alettiin jatkossa visuaalisesti havainnollistaa Venn-diagrammien avulla.

Muut logiikkaa käsittelevät teokset

Priorisen analytiikan lisäksi Aristoteleen tärkeimpiä logiikkaa käsitteleviä kirjoituksia ovat Kategoriat, Tulkinnasta ja Posteriorinen analytiikka. Näissä teoksissa Aristoteles käsittelee päättelyjärjestelmäänsä ja perusteltujen argumenttien kehittämistä.

Tieteitä käsittelevät teokset

Aristoteles laati teoksia tähtitieteestä, muun muassa On the Heavens (Taivaasta), ja maantieteistä, muun muassa Meteorologiasta. Meteorologialla Aristoteles ei tarkoittanut pelkästään sään tutkimista. Hänen laajempi määritelmänsä meteorologiasta sisälsi ”kaikki ne affektit, joita voimme kutsua ilmalle ja vedelle yhteisiksi, sekä maan lajit ja osat ja sen osien affektit”. Meteorologiassa Aristoteles määritteli veden kiertokulun ja käsitteli aiheita luonnonkatastrofeista astrologisiin tapahtumiin. Vaikka monet hänen maapalloa koskevista näkemyksistään olivat tuolloin kiistanalaisia, ne otettiin uudelleen käyttöön ja popularisoitiin myöhäiskeskiajalla.

Työt psykologiasta

Työssä Sielusta Aristoteles tarkastelee ihmisen psykologiaa. Aristoteleen kirjoitukset siitä, miten ihminen hahmottaa maailmaa, ovat edelleen monien modernin psykologian periaatteiden taustalla.

LATAA BIOGRAFIAN ARISTOTELEEN FAKTAKORTTI

Filosofia

Aristoteleksen filosofiaa käsittelevät teokset vaikuttivat aatteisiin myöhäisantiikista aina renessanssin aikaan saakka. Yksi Aristoteleen filosofian pääpainopisteistä oli hänen systemaattinen käsityksensä logiikasta. Aristoteleen tavoitteena oli keksiä universaali päättelyprosessi, jonka avulla ihminen voisi oppia kaiken mahdollisen todellisuudesta. Alkuperäiseen prosessiin kuului objektien kuvaaminen niiden ominaisuuksien, olotilojen ja toimintojen perusteella.

Filosofisissa tutkielmissaan Aristoteles käsitteli myös sitä, miten ihminen voisi seuraavaksi saada tietoa esineistä deduktion ja päättelyn avulla. Aristoteleelle deduktio oli järkevä argumentti, jossa ”kun tietyt asiat asetetaan, jotain muuta seuraa välttämättömyydellä siitä, että ne ovat sellaisia”. Hänen deduktioteoriansa on perusta sille, mitä filosofit nykyään kutsuvat syllogismiksi, loogiseksi argumentiksi, jossa johtopäätös johdetaan kahdesta tai useammasta muusta tietyn muotoisesta premissiosta.

Aristoteles ja biologia

Vaikka Aristoteles ei ollutkaan teknisesti tiedemies nykymääritelmin, tiede kuului aiheisiin, joita hän tutki pitkään Lyceumissa ollessaan. Aristoteles uskoi, että tietoa voitiin saada olemalla vuorovaikutuksessa fyysisten esineiden kanssa. Hän päätteli, että esineet koostuivat potentiaalista, jota olosuhteita manipuloimalla voitiin määrittää esineen lopputulos. Hän tunnusti myös, että inhimillisillä tulkinnoilla ja henkilökohtaisilla assosiaatioilla oli merkitystä näiden esineiden ymmärtämisessä.

Aristoteles tutki luonnontieteitä muun muassa biologiaa. Hän yritti, jonkin verran virheellisesti, luokitella eläimiä sukuihin niiden samankaltaisten ominaisuuksien perusteella. Lisäksi hän luokitteli eläimet lajeihin niiden perusteella, joilla oli punaista verta, ja niiden perusteella, joilla ei ollut. Eläimet, joilla oli punaista verta, olivat enimmäkseen selkärankaisia, kun taas ”verettömiä” eläimiä nimitettiin pääjalkaisiksi. Huolimatta hänen hypoteesinsa suhteellisesta epätarkkuudesta Aristoteleen luokittelua pidettiin vakiojärjestelmänä satojen vuosien ajan.

Meribiologia oli myös Aristoteleen kiehtova alue. Leikkaamalla hän tutki tarkasti meren eliöiden anatomiaa. Toisin kuin hänen biologiset luokittelunsa, hänen kirjoissaan ilmaisemansa havainnot meren eliöistä ovat huomattavasti tarkempia.

Vaimo ja lapset

Kolmen vuoden oleskelunsa aikana Mysiassa Aristoteles tapasi ja meni naimisiin ensimmäisen vaimonsa Pythiaksen, kuningas Hermiaksen veljentyttären kanssa. Pariskunta sai yhdessä tyttären, Pythiasin, joka sai nimensä äitinsä mukaan.

Vuonna 335 eaa., samana vuonna kuin Aristoteles avasi lyseon, hänen vaimonsa Pythias kuoli. Pian sen jälkeen Aristoteles aloitti romanssin Herpyllis-nimisen naisen kanssa, joka oli kotoisin hänen kotikaupungistaan Stagirasta. Joidenkin historioitsijoiden mukaan Herpyllis saattoi olla Aristoteleen orja, jonka Makedonian hovi oli antanut hänelle. He olettavat, että hän lopulta vapautti naisen ja meni hänen kanssaan naimisiin. Siitä huolimatta tiedetään, että Herpyllis synnytti Aristoteleelle lapsia, muun muassa yhden pojan, jonka nimi oli Aristoteleen isän mukaan Nikomakhos.

Opetus

Vuonna 338 eaa. Aristoteles palasi kotiin Makedoniaan aloittaakseen kuningas Filip II:n pojan, tuolloin 13-vuotiaan Aleksanteri Suuren, opettamisen. Sekä Filippos että Aleksanteri arvostivat Aristoteleen suuresti ja pitivät huolen siitä, että Makedonian hovi maksoi hänelle anteliaasti korvauksen hänen työstään.

Vuonna 335 eaa. sen jälkeen, kun Aleksanteri oli noussut isänsä seuraajaksi kuninkaaksi ja valloittanut Ateenan, Aristoteles palasi kaupunkiin. Ateenassa Platonin akatemia, jota nyt johti Ksenokrates, oli edelleen kreikkalaisen ajattelun johtava vaikuttaja. Aleksanterin luvalla Aristoteles perusti Ateenaan oman koulunsa, jota kutsuttiin lyseoksi. Välillä Aristoteles vietti suurimman osan loppuelämästään opettajana, tutkijana ja kirjailijana Ateenan lyseossa, kunnes hänen entinen oppilaansa Aleksanteri Suuri kuoli.

Koska Aristoteles tunnetusti käveli ympäri koulun aluetta opettaessaan, hänen oppilaansa, jotka olivat pakotettuja seuraamaan häntä, saivat lempinimen ”peripateetikot”, joka tarkoittaa ”ihmisiä, jotka kulkevat ympäriinsä”. Lyseon jäsenet tutkivat aiheita luonnontieteistä ja matematiikasta filosofiaan ja politiikkaan ja lähes kaikkea siltä väliltä. Myös taide oli suosittu kiinnostuksen kohde. Lyseon jäsenet kirjoittivat tutkimustuloksensa käsikirjoituksiin. Näin he rakensivat koulun massiivisen kirjallisen aineiston kokoelman, jota antiikin mukaan pidettiin yhtenä ensimmäisistä suurista kirjastoista.

Kun Aleksanteri Suuri kuoli yllättäen vuonna 323 eaa., Makedonian-myönteinen hallitus kaatui, ja Makedonian-vastaisten mielialojen vuoksi Aristotelesta syytettiin jumalattomuudesta, koska hän oli ollut tekemisissä entisen oppilaansa ja makedonialaisen hovin kanssa. Välttääkseen syytteen nostamisen ja teloituksen hän jätti Ateenan ja pakeni Euboian saarella sijaitsevaan Halkikseen, jossa hän oleskeli kuolemaansa saakka vuotta myöhemmin.

Kuolema

Vuonna 322 eaa., vain vuosi sen jälkeen, kun hän oli paennut Halkikseen välttääkseen syytteen nostamista jumalattomuussyytteen perusteella, Aristoteles sairastui ruoansulatuselinten sairauteen ja kuoli.

Legendaarisuus

Aristoteleen kuolemaa seuranneella vuosisadalla hänen teoksensa jäivät pois käytöstä, mutta ne heräsivät uudelleen henkiin ensimmäisellä vuosisadalla. Ajan myötä ne tulivat luomaan perustan yli seitsemän vuosisadan filosofialle. Aristoteleen vaikutusta länsimaiseen ajatteluun humanistisissa ja yhteiskuntatieteissä pidetään suurelta osin vertaansa vailla olevana, lukuun ottamatta hänen opettajansa Platonin ja ennen häntä Platonin opettajan Sokrateen panosta. Kaksi vuosituhatta jatkunut akateeminen käytäntö tulkita ja keskustella Aristoteleen filosofisista teoksista jatkuu edelleen.