Aatelisto on Britanniassa perinteisesti edustanut korkeinta saavutettavissa olevaa yhteiskuntakerrosta kuninkaallisen tason alapuolella, ja se on yhteiskunnallinen etuasema, joka yleensä perustuu perimään ja, mikä on nykyään yleisintä, ansiokkaaseen julkiseen palvelukseen. Perinnöllinen arvonimi voi siirtyä perheenjäsenelle, kun taas ei-perinnölliset arvonimet eivät voi siirtyä.
Alun perin aatelisto kasvoi feodaalisesta soturiluokasta. Tuohon aikaan ritarit tai aateliset olivat ratsastavia sotureita, jotka vannoivat uskollisuutta hallitsijalleen ja lupasivat taistella hänen puolestaan vastineeksi maasta (yleensä yhdessä siellä asuvien maaorjien kanssa) ja siitä saatavista tuloista.
Britanniassa hallitsija on perinteisesti aina myöntänyt arvonimiä (nykyään kahdesti vuodessa laadittavassa kunniamainintaluettelossa), joskin viimeisten parin vuosisadan aikana tämä on tapahtunut paljolti kulloisenkin silloisen hallituksen aloitteesta. Titteli (lukuun ottamatta paronetteja tai ritareita) antoi saajalleen oikeuden istua ylähuoneessa ja siirtää titteli lähimmälle miespuoliselle perilliselleen.
Titteli on perinteisesti antanut haltijalleen oikeuden istua ylähuoneessa, mutta Britannian työväenpuolueen hallitus kumosi tämän etuoikeuden (92 jäsentä lukuun ottamatta) vuonna 1999.
Alhaalla Britannian aateliston arvojärjestys:
Titteli herttua (Duke) luotiin vuonna 1337, ja se juontaa juurensa latinankielisestä sanasta dux, joka tarkoittaa johtajaa, ja se on korkein ei-kuninkaallisen aateliston muoto (vaikka kuninkaallisen perheen jäsenet kantavatkin toisinaan titteliä). Ranskaksi nimitys on duc ja italiaksi doge. Yhdistyneessä kuningaskunnassa herttuoita puhutellaan nimellä ”Your Grace”. Englannin, Skotlannin, Ison-Britannian ja Yhdistyneen kuningaskunnan peerageissa on kaksikymmentäseitsemän herttuakuntaa, jotka ovat kahdenkymmenenneljän henkilön hallussa.
Termi markiisi juontuu germaanisesta sanasta mark, joka viittaa rajaan. Britanniassa titteli luotiin vuonna 1385; kyseisillä rajoilla tarkoitetaan Englannin ja Walesin tai Skotlannin välisiä marsseja. Normaali puhuttelumuoto on Lord/Lady.
Termi, jaarli, juontaa juurensa vanhan norjan sanasta jarl, joka tarkoittaa soturia, aatelismiestä. Mannermainen vastine on kreivi, joka juontuu latinan sanasta comes. Britanniassa arvonimeä alettiin käyttää noin vuonna 800, jolloin se korvasi vanhan anglosaksisen arvonimen Ealdorman. Earl oli kuninkaan virallinen edustaja shireissä (kreivikunnissa). Tavallinen puhuttelumuoto on Lord/Lady.
Luotu vuonna 1440, titteli, Viscount, tulee latinankielisestä vicecomes, eli varakreivi. Varakreivi oli shiren (kreivikunnan) sheriffi ja jaarlin sijainen. Tavallinen puhuttelumuoto on Lord/Lady.
Titteli, baron, juontaa juurensa vanhasta germaanisesta sanasta baro, joka tarkoittaa vapaamies. Noin vuonna 1066 luotu paroni on aatelissäädyn alin arvoaste, ja sitä käytetään yleensä päävuokralaisille, jotka omistavat maata, jonka monarkki on myöntänyt heille suoraan. Tavallinen puhuttelumuoto on Lord/Lady.
Luotu 1611. Erityinen perinnöllinen arvo, joka on ritarin yläpuolella ja paronin alapuolella, ja jonka Jaakko I otti käyttöön kerätäkseen rahaa Ulsterin kapinan tukahduttamiseksi. Paronettien oli maksettava 1 080 puntaa etuoikeudestaan. Tavallinen puhuttelumuoto on Lord/Lady.
Yleisin arvonimi, jonka haltija voi kutsua itseään Siriksi tai itseään Ladyiksi. Ritarin arvonimi ei ole siirrettävissä, vaan se kestää vain haltijansa eliniän. Termi ritari on alettu samaistaa ratsastavaan soturiin, joka palvelee hallitsijaansa, mutta termin varhaisin tunnettu käyttö Britanniassa oli se, kun Alfred Suuri teki ritariksi lapsenlapsenpoikansa Athelstanin (n. 890). Alkuperäisessä muodossaan ritarikunnalla saattoi siis olla uskonnollinen tai poliittinen merkitys virkaanasettamisen merkkinä.
Lähde: britishhistoryclub.com An Introduction
Nobility
Latinankielinen dux oli sotilaallinen titteli, jonka voisi karkeasti kääntää kenttämarsalkaksi. Kuningas Arthurin tarinoissa esiintyvä historiallinen ydin viittaa luultavasti dux bellorumiin, joka johti barbaarien hyökkäystä pidätteleviä joukkoja varhaisessa roomalaisten jälkeisessä Britanniassa.
Englannin kuninkaat toivat ranskalaisen herttuakuntarakenteen brittiläiseen järjestelmään, ja se oli aluksi enimmäkseen kuninkaallinen titteli (kuten kaikki uudet luomukset 1900-luvulla). Ranskassa erityisesti vuoden 1600 jälkeen, kuten myös Britanniassa, se on kuitenkin kehittynyt enimmäkseen muuksi kuin kuninkaalliseksi arvonimeksi.
Herttuakunta (tai suurherttuakunta) on herttuan (tai suurherttuan) hallitsema alue tai herttuan arvonimeen erityisesti liitetyt maat (ja/tai tulot). Herttuakunta on itse arvonimi. Yhdistyneessä kuningaskunnassa on oikeastaan vain kaksi herttuakuntaa, Lancasterin ja Cornwallin herttuakunnat; nämä ovat lähinnä yhtiöitä, jotka omistavat kiinteistöjä, jotka tuottavat tuloja kuningattarelle (joka on Lancasterin herttua) ja Walesin prinssille (joka on myös Cornwallin herttua); koska vain näihin kahteen herttuakuntaan liittyy tittelin erityinen ”liitännäisominaisuus”, herttuakunnat ovat näin ollen kuninkaan omaisuutta.
”Herttua” on tavallisesti hyvin ylevä arvonimi; joidenkin herttuoiden arvokkuutta rinnastettaessa tarvitaan kuitenkin jonkin verran ymmärrystä. Esimerkiksi Kahden Sisilian Ferdinand loi Napoliin herttuoita melkeinpä törkeästi, eikä näitä arvonimiä voida pitää brittiläisessä tai muussa mannermaisessa järjestelmässä herttuoiden arvonimiin rinnastettavina.
Tämä arvonimi glossaa ilmaisun ”marssilordi”, eli aatelinen, joka on vastuussa valtakunnan marsseista (reuna-alueista) erotuksena muista lordeista vakiintuneemmilla mailla. Nämä olivat lähinnä sotapäälliköitä, joilla oli laajat valtuudet, ja tässä yhteydessä heitä voidaan pitää ”palatiinan” tittelinä. Aikaisemmin se oli harvinainen arvonimi; myöhemmin se herätettiin henkiin kreivin ja herttuan välissä olevana asteena.
Seniorin arvonimenä (noin kaksi kolmasosaa brittiläisistä herttuoista on myös markiiseja) se ei ole kovin yleinen Yhdistyneessä kuningaskunnassa, ainakaan verrattuna muihin maihin (erityisesti Ranskaan, jossa ”pikkumarkiisi” (petit marquis) oli pilkkatermi).
”Earl” on sukua vanhan norjan kielen ”jarlille”, ja se vastaa ”kreiviä”, joka puolestaan tulee latinan comes-sanasta. Tämä puolestaan on sukua englanninkieliselle sanalle ”county”, joka aika lailla selittää, mitä kreivi oli: kreivikunnan päähenkilö.
Englannin William I piti anglosaksista ”earl”-sanaa ”kreivin” synonyyminä, ja vaikka tämä ei ollutkaan oikein, se oli käytännöllinen vastine. Vanhassa englannissa ei ollut feminiiniä, ja niinpä ranskankielinen termi otettiin käyttöön jaarlin vaimolle sekä naisille, joilla on kreivikunta omana itsenään.
Jotkut väittävät, että brittiläinen jaarli on korkeampi kuin mikä tahansa mannermainen kreivi. Verrattuna joihinkin muihin järjestelmiin, erityisesti niihin, joihin on sisällytetty vanhempien järjestelmien usein huolimattomien käytäntöjen tuloksia (esim. Italia), brittiläisiä earlejä on suhteellisesti vähemmän kuin kreivejä.
Tämä titteli rajoittuu enimmäkseen Isoon-Britanniaan ja Ranskaan, joskin sitä esiintyy harvoin Italiassa ja muualla. Kyseessä on jäljelle jäänyt arvonimi, jonka kuningas myönsi henkilölle, joka ei ollut tarpeeksi tärkeä ansaitakseen kreivin arvonimen. Se on melko myöhäinen innovaatio. Se on peräisin Ranskasta, kreivin sijaiseksi eli ”varakreiviksi”.
Baroneja olivat alun perin (Britanniassa) ne, jotka saivat maansa suoraan kuninkaalta. Kaikilla brittiläisillä aatelisilla ei ole baronioita, eikä esimerkiksi monilla viskonteilla. (–Louis Epstein) Suurin osa Britannian aatelisista on pelkkiä paroneja. Britanniassa elinkautiset aateliset ovat aina paroneja tai paronittaria.
Aiemmin paroni oli merkittävä aatelinen, erityisesti ennen renessanssia. Paronit saivat kuningas Johanneksen taltutettua Runnymedessä, ja ”rosvoparoni” on tullut englannin kieleen terminä yhdelle niistä lordeista, jotka keräsivät ”tietulleja” Reinin jokiliikenteestä. Vanhoina aikoina, jolloin naapuriaateliset eivät juurikaan eronneet toisistaan, ”baron” saattoi tarkoittaa ketä tahansa aatelista, suurta tai pientä, ja tämä merkitys on nykyään jonkin verran ajankohtainen mantereella ja vastaa merkitykseltään suunnilleen sanaa ”peer” tai ”lord” Yhdistyneessä kuningaskunnassa. Paronien asema vaihtelee. Se voi olla hyvin korkea arvonimi tai vähämerkityksinen. Se on kuitenkin ehdottomasti aatelisarvonimi, ja se on erotettava selvästi sanasta ”baronet”.
Voidaan ajatella, että kyseessä on perinnöllinen ritaruus. Yksinkertaisuuden vuoksi sitä voidaan ajatella myös aatelisarvonimeksi, vaikka jotkut ovatkin eri mieltä, ainakin sellaisena kuin sitä käytetään brittiläisessä järjestelmässä. Paronetti ei todellakaan ole aateloitu; Yhdistyneessä kuningaskunnassa paroneteilla ei ole oikeutta paikkaan parlamentin ylähuoneessa (ellei heillä tietenkään ole lisäksi aatelisarvoa). Koska olemme käyttäneet brittiläistä järjestelmää arvonimien luokittelussa, nämä on sijoitettu tähän loppuun, jonnekin brittiläisen käsitteen baronet-as-a-knight ja baronet-as-petty-noble väliin ja sen jälkeen.
I. KUNINGATAR |
II. HOVISSA |
III. ARVO JA TITTELI |
|||
IV. PRIMOGENITUURI |
V. ESIKUNTA |
VI. WALESIN PRINSSI |
|||
VII. AMERIKKALAISET HOVISSA |
VIII. KRUUNU POLITIIKASSA |
IX. KUNINGATTAREN HENKILÖKOHTAINEN LUONNE |
|||
X. PALVELIJOIDEN SALIN ETUSIJA |
XL HERROJEN TALO |
XII. WALESIN PRINSESSA |
|||
XIII. AMERIKKALAISET MINISTERIT |
XIV. MANNERS |
XV. CASTE |
|||
XVI. VIHKIMYS |
XVII. MAANPALVELIJAT |
XVIII. KAUPUNGIN PALVELIJAT |
|||
XIX. TODELLA AATELINEN |
XX. HENGELLISET VERTAISET |
XXI. POMPS & KIRKON TURHUUKSIA |
|||
XXII. KIRKKO & VALTIO |
XXIII. KANSALAISTALO |
XXIV. MAATA |
|||
XXV. ENTAIL |
XXVI. URHEILU |
XXVII. TULOKKAAT |
|||
XXVIII. KIRJALLISUUS & HERRAT |
XXIX. LONTOOLAINEN KAUSI |
XXX. ARISTOKRAATTINEN VAIKUTUS |
.
Vastaa