In vitro-, in vivo- ja ex vivo -tutkimuksista saadut tiedot viittaavat siihen, että toisen sukupolven antihistamiineilla on useita antiallergisia, anti-inflammatorisia ominaisuuksia, jotka näyttävät olevan riippumattomia niiden H1-estäjävaikutuksesta. Ensimmäisen sukupolven antihistamiineilla on myös antiallergisia ja anti-inflammatorisia ominaisuuksia, kuten atsatadiinilla, kloorifeniramiinilla, mepyramiinilla ja prometasiinilla tehdyt tutkimukset osoittavat; useimpia muita ensimmäisen sukupolven antihistamiineja ei ole tutkittu näiden ominaisuuksien osalta. In vitro -tutkimukset ovat osoittaneet, että H1-antihistamiinit vähentävät proinflammatoristen välittäjäaineiden vapautumista syöttösoluista ja basofiileistä, tulehdussolujen (erityisesti eosinofiilien) kemotaksisuutta ja aktivaatiota sekä immunologisten ja ei-immunologisten ärsykkeiden indusoimien adheesiomolekyylien ilmentymistä epiteelisolulinjoissa. Nenän allergeenihaastemalleissa on vastaavasti osoitettu, että H1-antihistamiinit estävät välittäjäaineiden vapautumista syöttösoluista ja basofiileistä ja että ne vähentävät tulehdussolujen infiltraatiota ja adheesiomolekyylien ilmentymistä epiteelisoluissa. Tässä luvussa on esitetty yhteenveto julkaistuista tutkimuksista, jotka koskevat H1-antihistamiinien vaikutuksia nenän allergiseen tulehdukseen ihmisillä. Viimeaikaiset tutkimukset viittaavat siihen, että H1-antihistamiinit voivat moduloida hengitysteiden tulehdusta alentamalla hengitysteiden epiteelisolujen toimintaa, joilla on tärkeä rooli allergisessa hengitystietulehduksessa. Adheesiomolekyylien ja tulehdussolujen infiltraation moduloinnista H1-antihistamiineilla voi olla hyötyä allergista nuhaa sairastavien potilaiden pitkäaikaishoidon aikana. Tätä hypoteesia perustellaan sillä, että tulehdus jatkuu nenän epiteelisoluissa silloinkin, kun potilaat ovat oireettomia (16). Kaikki tapahtumat, joihin H1-antihistamiinit vaikuttavat, ovat tärkeitä allergisessa tulehduskaskadissa. Näiden vaikutusten taustalla olevat mekanismit ovat edelleen epäselviä, mutta ne eivät liity H1-antagonistien toimintaan. Useat tutkimukset ovat osoittaneet, että H1-antihistamiinit voivat muodostaa ioniyhdisteen solukalvojen kanssa ja estää kalsiumionien sisäänvirtausta syöttösolujen tai basofiilien plasmakalvoon tai estää Ca2+:n vapautumista solujen sisällä, ja voivat siten vaikuttaa signaalinsiirtoreitteihin. Nämä vaikutukset näyttävät kuitenkin ilmenevän korkeammilla pitoisuuksilla kuin mitä terapeuttisessa käytännössä saavutetaan (126-128). Hiljattain on esitetty hypoteesi, jonka mukaan H1-antihistamiinien anti-inflammatorinen vaikutus voi olla seurausta niiden kyvystä vaikuttaa proinflammatoristen välittäjäaineiden ilmentymisestä ja synteesistä vastaavien geenien aktivoitumiseen (129). H1-reseptoriantagonistien antiallergisten vaikutusten osuutta niiden kliiniseen tehoon ei täysin ymmärretä. Ei ole olemassa tietoja, jotka viittaisivat siihen, että H1-antihistamiinit, joilla on hyvin dokumentoituja antiallergisia ominaisuuksia, olisivat parempia kuin muut, joiden ominaisuuksia ei ole tutkittu yhtä laajasti. Lisätutkimuksia tarvitaan niiden mekanismien selvittämiseksi, joilla H1-antihistamiinit saavat aikaan anti-inflammatorisia vaikutuksia. Tämä tieto saattaa johtaa sellaisten uusien hoitomuotojen kehittämiseen, joilla on voimakkaampia ja spesifisempiä anti-inflammatorisia vaikutuksia.