Vähemmistö ei-metsästäjistä kunnioittaa metsästystä ruuan vuoksi, kun taas he jättävät huomiotta metsästysmotiivit, jotka liittyvät trofeihin ja urheiluun. Riippumatta siitä, mitkä ovat metsästäjän kaikki motiivit – olivatpa ne sarvipäitä, urheilua, perheen kanssa luonnollisessa ympäristössä vietettyä aikaa jne. – voimme voittaa vastustajiemme sydämet ja mielet olemalla suorapuheisia ja kekseliäitä maamme runsaan uusiutuvan luonnonvaraisen lihan lähteen käyttäjiä. Muistakaa tämä mantra: metsästä syödäksesi, syöksystä metsästääksesi. Tässä hengessä tässä on viisi parasta Amerikan luonnonvaraisen riistan lihaa.

Nro 5: Valkohäntäkauris
Tämä saattaa tuntua hieman ennalta-arvattavalta, mutta otan mukaan valkohäntäkauriin, koska eläimellä on parempi kyky tuottaa jatkuvasti korkealaatuista lihaa kuin millään muulla tuntemallani suurella nisäkkäällä – ja tiedän melko vähän. On täysin tavallista saada sonnihirvi, joka on liian kova pureskeltavaksi, karibu, joka on laiha ja heikosti lihaksikas, muulipeura, joka maistuu hormoneilta, antilooppi, joka maistuu salvialta, villisika, joka haisee raadolta, karhu, joka maistuu mädältä lohelta. Mutta tuntuu lähes mahdottomalta löytää valkohäntäpeuraa, joka ei olisi vähintäänkin hyvää, ellei jopa erinomaista. Haluan ajatella, että valkohäntäpeuran liha on amerikkalaisempaa kuin jopa hot dogit ja omenapiirakka. Tämä hirvi ei ole vain Amerikan metsästetyin suurriistaeläin, vaan se on Amerikan metsästetyin mikä tahansa eläin.

Nro 4: Majava
Juuri niin, majava. Pohjois-Amerikan suurin jyrsijä on päässyt tälle listalle paitsi siksi, että sen liha maistuu padassa paahdetulta naudanlihalta, myös siksi, että niin monen majavan liha menee joka vuosi hukkaan, koska vain harvat osaavat käsitellä tätä eläintä ruokapöydässä. Innostuin majavanlihasta ensimmäisen kerran, kun pyydystin turkiseläimiä käyttörahaa varten opiskeluaikana. Luin, että sankarini, vuoristomiehet, söivät usein avotulella kypsennettyjä majavan pyrstöjä. Ensimmäinen kokeiluni tällä menetelmällä oli niin katastrofaalinen, että tulin ajatelleeksi, että historioitsijat olivat varmaan erehtyneet ja että vuorimiehet söivät itse asiassa majavan takaneljänneksistä eivätkä varsinaisia pyrstöjä. Niinpä eräänä aamuna ennen ansareittini kulkua tungin majavan takajalkoja kattilaan yhdessä porkkanoiden ja perunoiden kanssa. Kun tulin illalla kotiin, olisin voinut vannoa, että joku oli murtautunut talooni ja vaihtanut majavanlihani 5 kiloon naudanlihaa. Majavanliha hajosi helposti jyvän kanssa, ja se oli miellyttävän rasvaista ja miedon makuista. Sen jälkeen olen paahtanut majavanlihaa pataruoassa vähintään kymmeniä kertoja, ja olen joka kerta ollut järkyttynyt sen maukkaudesta. Tärkeintä on poistaa risiinirauhaset ja öljypussit nylkemisen alkuvaiheessa, jotta liha ei saastu. Sen jälkeen on vain noudatettava suosikkireseptisi mukaista patapaistia. (Asiaan liittyvänä huomautuksena totean, että olen keksinyt, miten majavan pyrstöt paahdetaan; sisältä löytyvä rasva on täysin syötävää, mutta muuta en osaa sanoa asiasta. Ainakin historioitsijat olivat oikeassa.)

Nro 3: Mallard-ankka
En ole mikään tappelumies, mutta jos joskus joudun tappeluun, se tapahtuu jonkun sellaisen tyypin kanssa, joka kutsuu mallard-ankkaa ”lentäväksi maksaksi”. Toki ankanliha saattaa maistua maksalta, jos sen nylkee ja sitten polttaa lihan, kunnes se muuttuu harmaaksi. Mutta se on kuin valittaisi käteisestä rahasta, koska sitä ei voi käyttää sen jälkeen, kun on polttanut sen tuhkaksi takassa. Sen sijaan ankkaa on kohdeltava hienovaraisesti ja kunnioittavasti. Jokaisen metsästäjän pitäisi selvittää, miten se tehdään, koska lähes jokainen meistä pääsee joskus syys- ja talvikauden aikana käsiksi tähän lintuun. Ensinnäkin, älä koskaan nylje lintua. Se on kynittävä, sillä ankan nahka ja rasva sisältävät suurimman osan sen mausta ja kosteudesta. Fileoi sitten rintaliha pois rintalevystä ja huolehdi siitä, että kummankin puolen siipi ja jalka pysyvät kiinni rintafileessä. (Nyt sinulla on luuton rintafilee kiinnitettynä luulliseen jalkaan ja siipeen.) Pölytä se suolalla ja pippurilla. Kuumenna sitten öljyä valurautapannussa, kunnes se alkaa savuta. Paista ankkaa kummaltakin puolelta. Käytä lihapuolta vain kaksi tai kolme minuuttia, mutta jätä nahkapuoli alaspäin, kunnes se alkaa rapeutua. Laita pannu sitten 350-asteiseen uuniin kuudeksi minuutiksi. Haluat, että ankanrinta on sisältä elävän vaaleanpunainen. Syö se ja tule sitten puhumaan minulle lentävistä maksoista.

Nro 2: Hirvi
Tämä liha on salainen ase jokaiselle metsästäjälle, joka joutuu tekemisiin ystävän tai sukulaisen kanssa, joka ei muka pidä luonnonvaraisesta riistasta. Laita hirvipihvi tai hirviburgeri grilliin ja tarjoile se sitten valkoisella valheella. Heti kun he kehuvat vähärasvaista mutta maukasta naudanlihaa, voit kertoa, että se on itse asiassa peräisin eläimestä, joka tunnetaan myös nimellä ”ajattelevan miehen naudanliha”. Hirvenlihalla on sen vertaansa vailla olevan maukkauden lisäksi toinenkin etu: Eläin viihtyy maamme karuimmissa, kauneimmissa ja ankarimmissa ympäristöissä. Kuka tahansa, joka uskaltautuu oikealle hirvimaalle (ei siis ilman korkealentoisia aitoja), saa mukanaan tarinan, joka säilyy eliniän. Jos ajattelet hirvitarinaa reseptinä, voit kuvitella ainesosiksi harmaakarhuja, lumihuippuja, laumakalustoa, raskaita rinkkoja, kipeät polvet, kylmät aamut, pitkät laukaukset ja jyrkät kalliot. Tulee nälkä jo pelkästä ajattelusta.

Nro. 1: Orava
Minua houkutti laittaa hirvi tänne ykköseksi, mutta päätin antaa paikan oravalle siitä yksinkertaisesta syystä, että hirvenliha nauttii jo julkkisasemaa ja oravanliha ei – mikä on huutava sääli. Laajan saatavuuden, uudenlaisen maun ja hankinnan hauskuuden kannalta oravanliha on yksinkertaisesti lyömätön. Oravan liha on tiheärakenteista, siinä on puhtaat, syvälle ulottuvat maut ja se sopii monenlaisiin ruokalajeihin, joiden toteuttaminen muilla lajeilla on hankalaa. Se maistuu paljon täyteläisemmältä kuin kani, kun sitä valmistetaan paistetun kanan resepteillä; se toimii erinomaisesti niissä klassisen helpoissa valmisteissa, joissa käytetään kermakeittoja ja hitaita keittimiä, ja yllättäen siitä saa helvetin hyvää grilliruokaa. Halkaise koko nyljetty eläin selkärankaa pitkin, tee se mureaksi tökkäämällä sitä toistuvasti haarukalla, marinoi se miedolla sitruunamehun ja oliiviöljyn sekoituksella ja grillaa ei liian kuumalla hiilipohjalla. Mutta jos haluat todella ymmärtää oravanlihan syömisen ilon, sinun on maistettava hasenpfefferiä. Reseptit ovat hieman pitkiä, mutta ne löytyvät monista klassisista amerikkalaisista keittokirjoista. Houkutteluna mainittakoon, että parhaissa resepteissä kastikkeen sakeuttamiseen käytetään murskattuja piparkakkuja. Yksi maistiainen, ja joudut tähtäämään .22-kaliiperisi ja kyttäämään paikallista metsäpalstaa.