Maksan eri vyöhykkeissä hepatosyyttien fysiologiset toiminnot vaihtelevat, sillä vyöhykkeen 1 hepatosyytit ovat tehokkaampia oksidatiivisessa metaboliassa ja vyöhykkeen 3 hepatosyytit tehokkaampia ksenobioottien biotransformaatiossa. Vyöhykkeen 1 hepatosyytit altistuvat ensimmäisenä maksaan joutuville myrkyllisille aineille; jos nämä myrkylliset aineet vahingoittavat suoraan hepatosyyttejä (esim. valkoinen fosfori), soluvaurio on periportaalinen. Myrkylliset aineet, jotka vaativat bioaktivaatiota aiheuttaakseen vamman (esim. parasetamoli), aiheuttavat yleensä vyöhykkeen 3 (sentrilobulaarisen) maksavaurion, koska tällä alueella on enemmän biotransformoivia entsyymejä. Tämä alue on myös alttiina hypoksiselle vammalle, joka johtuu myrkyllisistä aineista, jotka muuttavat hapen kulkeutumista soluihin (esim. hiilimonoksidi). Näiden haavoittuvuuksien vuoksi sentrilobulaarinen vaurio on yleisin toksiinien aiheuttaman maksavaurion muoto. Massiivinen maksanekroosi vaikuttaa kokonaisiin maksalohkoihin, ja se on yhdistetty altistumiseen useille toksisille aineille, kuten parasetamolille, aflatoksiinille, sinileville ja maksatoksisille sienille. Paloittainen nekroosi on harvemmin esiintyvä maksavaurion muoto, jossa yksittäisten hepatosyyttien nekroosia tai apoptoosia esiintyy portaalikolmioiden välisellä rajalevyllä; tämä maksavaurion muoto on yhdistetty immuunivälitteisiin prosesseihin, kuten ei-steroidisten tulehduskipulääkkeiden aiheuttamaan hepatopatiaan.