no-cell-phones

Minulla ei ole koskaan ollut älypuhelinta.

En jonkinlaisesta jääräpäisestä eksentrisyydestä, en vain koskaan tarvinnut sellaista. Työskennellessäni tietokoneella koko päivän, en tarvinnut toista tilaisuutta tarkistaa sähköpostejani.

Epäonnekseni vanha kunnon tyhmä puhelimeni ei toiminut Etelä-Amerikan verkoissa, joten jouduin tekemään valinnan ennen Eurooppaan lähtöä:
a) hankkia älypuhelin, joka toimii missä tahansa verkossa ja käyttää sen kameraa valokuvien ottamiseen,
b) hankkia tyhmä puhelin, joka toimii Etelä-Amerikassa, ja hankkia siihen erikseen kamera.

Niin paljon kuin pelkäsinkin ajatusta siitä, että minusta tulisi yksi niistä ihmisistä, jotka katsovat koko ajan puhelintaan, valitsin vaihtoehdon a) säästyäkseni erillisen kameran hankkimiselta ja kantamiselta.

Minulla oli tämä älypuhelin hiukan yli kaksi kuukautta, mikä ei riittänyt taustan muokkaamiseen, skypen, viberin tai minkään muunkaan sovelluksen lataamiseen. Kahdessa kuukaudessa en käyttänyt yhtään toimintoa mitä tyhmässä puhelimessa ei ole. Paitsi kameraa, joka osoittautui huonommaksi kuin odotin – tarkoitukseen sopimattomaksi.

*

Olin Quitossa bussilla menossa tapaamaan paikallista mediatoimistoa neuvottelemaan mahdollisesta kumppanuudesta. Minulla oli kannettava tietokone kädessäni. Väkijoukko oli niin valtava, että kuvittelin olevani sardiini purkissa. Ihmiset yrittivät nousta kyytiin ennen kuin muut olivat päässeet pois. Erityisesti eräs iso, lihava mies töni minua koko ajan, aivan kuin hänen henkensä riippuisi siitä, että hän pääsisi bussiin.

Hänen henkensä ei riippunut, mutta hänen elantonsa riippui, kuten kävi ilmi. Hän vei kännykkäni.

Se oli etutaskussani, ja hän onnistui silti ottamaan sen ulos huomaamattani. Toki keskityin pitämään läppärini ehjänä, mutta silti en ymmärrä, miten hän onnistui tekemään sen…

Olin ostanut puhelimen vasta kaksi kuukautta sitten, joten minulla oli täysi syy olla järkyttynyt. Ja silti en ollut.

*

Minulta kesti kaksi viikkoa saada uusi puhelin, joka ei tietenkään ole älypuhelin. Kaksi viikkoa ilman puhelinta oli uskomattoman opettavainen kokemus.

Ihmisten tapaaminen oli ollut haasteellista silloin, kun minulla oli puhelin, sillä kokemukseni mukaan useimmilla ecuadorilaisilla on erilainen käsitys ajasta… Päätin, että odottaisin korkeintaan 15 minuuttia, ja odotin jääväni jumiin suurimman osan ajasta.

Minulla oli näinä kahtena viikkona melkein kymmenkunta tapaamista, monet niistä sellaisten ihmisten kanssa, joita en ollut koskaan tavannut. Suurimmaksi yllätyksekseni kaikki sovitut tapaamiseni todella toteutuivat. Lähes kaikki yhteistyökumppanini myöhästyivät, mutta eivät koskaan yli 15 minuuttia.

Tässä on siis se, mitä opin asuessani ilman kännykkää kaksi viikkoa:

  1. Luulin, että kännykät helpottavat tapaamisten sopimista, vaikka asia on päinvastoin. Ilman tapaa ilmoittaa toiselle, että ”olen hieman myöhässä”, ihmiset ovat paljon todennäköisemmin ajoissa.
  2. ”Olen pahoillani, en pääse paikalle, koska bla bla bla…”. Oletko koskaan saanut tällaista viestiä 5 minuuttia ennen tapaamista? Ilman kännykkää tätä ei tapahdu koskaan. Ihmisillä ei vain ole pokkaa jättää sinua pulaan. Peruuttaminen viime hetkellä on mahdollista vain kännyköiden ansiosta.
  3. Ilman puhelinta pystyin antamaan jakamattoman huomioni henkilölle, jonka kanssa olin. Tällä oli valtava vaikutus sen ajan laatuun, jonka vietin hänen kanssaan.
  4. Kännykän puuttuminen sai minut tajuamaan, kuinka epäkunnioittavaa ja tietämätöntä on näpytellä puhelinta seurassa. Kiireellisen puhelun vastaanottaminen voidaan antaa anteeksi, jos se pidetään lyhyenä. Mutta tekstiviestien ja sähköpostien tarkistaminen ja kirjoittaminen on yhtä kuin sanominen: ”Jätkä olet niin tylsä, jos puhelintani ei olisi, nukahtaisin” ja ”Olen pahoillani, mutta minulla on viisivuotiaan itsehillintä, minun on vain tarkistettava tämä NYT.”
  5. En missannut mitään. Ihmiset, joiden piti tavoittaa minut, löysivät keinon. Minun ei tarvitse olla koko ajan tavoitettavissa.
  6. Kännykän ja varsinkin älypuhelimen käyttäminen vie aikaa. Muutama minuutti täällä pelaamalla Angry Birdsiä ja muutama minuutti siellä tarkistamalla säätä, uutisia, sosiaalista mediaa tai sähköpostia kertyy useita tunteja viikossa. Eikä se ole vain aikaa, joka menisi muuten hukkaan. Se on aikaa, jonka voisit viettää perheen tai ystävien kanssa (kasvokkain).
  7. Ennen pelkäsin kalliin älypuhelimeni menettämistä. Niinpä tarkistin usein taskustani, oliko se vielä siellä. Nyt se ei enää ollut. Joka kerta, kun totesin sen, tunsin vapauden ja helpotuksen tunnetta: yksi asia vähemmän huolehdittavana.

Harkitsin vakavasti sitä, etten hankkisi uutta puhelinta, koska se ei selvästikään ollut asia, jota ilman en voisi elää. Päinvastoin, sen hankkimatta jättäminen paransi elämääni monin tavoin. Syy miksi silti hankin sellaisen on hyvin arkinen. En voi suorittaa joitakin välttämättömiä maksutapahtumia ilman, että pankkini lähettää koodin kännykkääni. Minulla on ollut tämä uusi tyhmä puhelin nyt muutaman päivän, ja tapaamani ihmiset ovat olleet keskimäärin puoli tuntia myöhässä…

Kutsun teidät tekemään oman kokeenne. Piilota puhelimesi viikoksi ja katso mitä tapahtuu. Tai yritä vain mennä tapaamisiin ilman puhelinta. Tavoitteena ei ole päästä eroon puhelimesta ikiajoiksi, vaan nähdä mitä opit siitä, että sinulla ei ole puhelinta hetkeen. Olisin utelias kuulemaan, miten sinulla menee.