6 olennaista faktaa Irakin kurdeista

Nyt kun Yhdysvallat pommittaa islamilaista valtiota (ISIS) Irakissa kampanjalla, joka on kohdennettu suppeasti kurdien armeijan eli peshmergojen tukemiseen, saatat ihmetellä, miksi Irakin kurdeilla on oma armeija erillään muusta Irakista. Tai miksi Yhdysvallat välittää niin paljon Kurdistanin suojelemisesta tai miten se ylipäätään sai erityisaseman. Se, mitä nyt tapahtuu, on osa kurdien paljon pidempää tarinaa, johon liittyy vuosisatoja kestänyt itsenäisyystaistelu, joka saattaa olla lähestymässä käännekohtaa.

Tässä on opas siitä, mitä sinun on tiedettävä kurdeista, miksi Yhdysvallat on niin innokas suojelemaan heitä ja miten he ovat päässeet tähän ainutlaatuiseen asemaan Lähi-idässä.

Kurdeilla on ainutlaatuinen ja vaikea historia Lähi-idässä

Kurdeihin viitataan usein yhtenä maailman suurimmista etnisistä ryhmistä, joilla ei ole omaa valtiota. Mutta tähän identiteettiin liittyy mielenkiintoinen historia. ”On erittäin kyseenalaista, että kurdit muodostavat etnisesti yhtenäisen kokonaisuuden siinä mielessä, että heillä olisi yhteinen syntyperä”, tutkija David McDowall kirjoittaa laajalti arvostetussa kurdien historiassaan. McDowall uskoo, että kurdit ovat peräisin muinaisten indoeurooppalaisten, arabialaisten ja turkmeenien heimojen (lähinnä ensimmäisten) sekamelskasta.

Sitä huolimatta hän pitää kurdien etnistä identiteettiä, kuten monia muitakin ryhmäidentiteettejä, melko modernina: ”Kurdit alkoivat oikeastaan ajatella ja toimia etnisenä yhteisönä vasta vuodesta 1918 lähtien”. Kurdit ovat siis olleet Lähi-idässä hyvin pitkään, mutta eivät välttämättä ole ajatelleet itseään suurena, etnisesti yhtenäisenä ryhmänä ennen kuin vasta viime aikoina. Tämä osoittautuu tärkeäksi sen kannalta, miten kurdit ovat vuorovaikutuksessa muun alueen kanssa (tästä lisää myöhemmin).

Sitä huolimatta kurdit pitävät nykyään selvästi itseään erillisenä etnisenä ryhmänä, ja heidän lähellään asuvat ihmiset ovat yleensä samaa mieltä. Kuten tämä alla oleva kartta alueista, joilla on merkittävää kurdiväestöä, osoittaa, suurin osa kurdien asuttamasta alueesta on joko Irakissa tai Turkissa, ja yhteisöjä on myös Iranissa ja Syyriassa:

Väkiluvultaan suurin kurdiyhteisö on Turkissa – noin 13 miljoonaa. Iranissa heitä on seitsemän tai kahdeksan miljoonaa, Irakissa noin viisi miljoonaa ja Syyriassa noin 2-2,5 miljoonaa. Nämä suuret lukumäärät yhdessä selvän kurdien etnisen ja kansallisen identiteetin tunteen kanssa tekevät kurdeista todella tärkeitä toimijoita alueella ja erityisesti Pohjois-Irakissa.

Irakin Kurdistan on päässyt todella lähelle itsenäisyyttä

Kurdit ovat kamppailleet itsenäisyyden puolesta kaikissa näissä neljässä maassa. Mutta heillä on Irakissa erityissopimus, jota heillä ei ole missään muualla maailmassa: alue, jota he itse asiassa hallitsevat puoliautonomisesti Irakin keskushallinnosta. Irakin Kurdistan määritellään kolmen maakunnan – Dohukin, Erbilin ja Sulaymaniyahin – muodostamaksi alueeksi tämän kartan korotetussa koillisosassa:

Itsenäinen Kurdistan on ollut alueen kurdien unelma jo vuosikymmeniä. Kukin suurimmista kurdiyhteisöistä on kohdannut vakavaa sortoa; itsenäinen Kurdistan olisi sekä turvasatama että todellisen kurdien itsemääräämisoikeuden puolesta pitkään jatkuneen kampanjan täyttymys.

Irakin Kurdistan on lähimpänä kurdivaltiota. Ymmärtääkseen, miten siitä tuli sellainen, on palattava ainakin vuoteen 1988 – Saddam Husseinin kansanmurhaavaan vastaukseen kurdikapinaan. Sen sijaan, että Saddam olisi myöntänyt kurdeille autonomian, kun nämä kapinoivat sen puolesta, hän jonotti kurdisiviilejä ja teloitti heidät. Hän käytti myös kemiallisia aseita kurdiyhteisöjä vastaan. Anfal-kampanja – Saddam nimesi teurastuksensa julmasti Koraanin jakeen mukaan – vaati jostain 50 000-180 000 kurdisiviilin hengen.

Vuoden 1991 Persianlahden sodan päättyessä kurdit nousivat uudelleen. Jälleen kerran Saddam tyrmäsi heidät julmasti. Kansainvälinen yhteisö ei pysäyttänyt Saddamia, mutta se puuttui asiaan jälkikäteen ja perusti kurdeille ”turvavyöhykkeen” osaan Kurdistania, jossa he saivat elää rauhassa ilman pelkoa Saddamin armeijasta. Kurdien miliisijoukot laajensivat vyöhykkeen lopulta nykyiseksi, ja kurdit perustivat hallituksen, jolla oli de facto itsehallinto.

Silloin Yhdysvallat hyökkäsi vuonna 2003, kaatoi Saddamin ja korvasi hänet hallituksella, joka virallisti kurdien puoliautonomisen hallituksen. Käytännössä kurdeilla on kuitenkin vielä enemmän autonomiaa kuin he ovat saaneet paperilla.

”De facto se toimii niin, että kyseessä on konfederaation alue, ei liittovaltion alue”, sanoo Kirk Sowell, riskianalyytikko ja Irakin politiikan asiantuntija. ”Sillä on oma armeijansa, ulkopolitiikkansa jne.” Toisin sanoen Irakin Kurdistan on huomattavasti itsenäisempi kuin amerikkalainen osavaltio, mutta ei silti aivan oma maansa – vielä.

Kurdistan on edelleen vahvasti riippuvainen sekä Irakin että Turkin hallituksista, vaikka sillä on tonneittain öljyä

Voi ihmetellä, kun otetaan huomioon kurdien pitkä vainohistoria ja syvä kaipuu omaan valtioon, miksi he eivät ole jo julistautuneet itsenäisiksi Irakista. Syitä on useita, muun muassa Yhdysvaltain vastustus, mutta suuri syy on öljy. He eivät vielä tuota tarpeeksi ollakseen taloudellisesti omavaraisia (mutta saattavat olla), eikä heillä ole laillisia valtuuksia myydä sitä suoraan markkinoilla.

Nykyisen järjestelyn mukaan Bagdadin hallituksen on tarkoitus hoitaa kurdien öljynmyynti. Sitten se ottaa tuotot ja jakaa ne eri alueiden kesken. Kurdistanin pitäisi saada 17 prosenttia maan öljymyynnistä, mutta kurdijohtajat sanovat, että he saavat vähemmän.

Kurdit elävät näistä öljyrahoista. Mutta se tekee heidät myös riippuvaisiksi Bagdadista. Niinpä he ovat kokeilleet myydä öljyä suoraan, suurelta osin Turkkiin. Vuoden 2014 alussa Bagdad kosti ja alkoi katkaista öljynjakosopimuksesta kurdihallitukselle tulevia maksuja.

Tämä on taloudellinen este kurdien itsenäisyydelle: kurdeilla ei ole infrastruktuuria viedä tarpeeksi öljyä, jotta itsenäisyys olisi taloudellisesti kannattavaa.

”Neljän vuoden kuluttua uskon, että se on elinkelpoinen”, Sowell sanoo. ”Mutta juuri nyt heillä ei ole tarvittavaa infrastruktuuria, jolla he voisivat korvata Bagdadista saamansa noin miljardi dollaria kuukaudessa.”

He ovat myös todella riippuvaisia Turkista. Turkkilaiset olivat aiemmin varsin vihamielisiä Irakin Kurdistania kohtaan, sillä he olivat huolissaan sekä omien kurdiensa itsenäistymishalusta että siitä, että Irakin Kurdistanista tulisi tukikohta Kurdistanin työväenpuolueelle (PKK), lähes marxilaiselle militanttijoukolle, joka on pommittanut turkkilaisia kohteita kurdien itsemääräämisoikeuden nimissä.

Turkkilaisen pääministerin Recep Tayyip Erdoganin kurssi kääntyi kuitenkin päinvastaiseen suuntaan, ja hän on lisännyt kaupallisia suhteita Irakin kurdeihin. Turkkilaiset ”ovat käytännössä tehneet Kurdistanista siirtomaan”, Sowell sanoo. ”Mene ruokakauppaan Erbilissä , ja suurin osa tuotteista on turkkilaisia … olisivat yhtä riippuvaisia kuin he ovat Bagdadista.”

Kurdien politiikka on jakautunut kahteen ryhmään – ja kahteen perheeseen

Kurdistanin sisällä on kaksi suurta puoluetta, Kurdistanin demokraattinen puolue (KDP) ja Kurdistanin isänmaallinen unioni (PUK). Kumpaakin johtaa tällä hetkellä jommankumman Kurdistanin kahden johtavan suvun, Barzanien ja Talabanien, jäsen. Tämä jako määrittelee olennaisesti kurdien sisäistä politiikkaa.

Jonkin aikaa KDP oli ainoa merkittävä Irakissa toimiva kurdipuolue. Vuonna 1975 irtautui PUK, jota johti Jalal Talabani ja viisi muuta (mukaan lukien Irakin nykyinen presidentti Fuad Masum). Nykyään ne ovat vahvoja Kurdistanin eri alueilla: KDP pohjoisessa ja PUK etelässä. Ideologisia erimielisyyksiä ei näytä juurikaan olevan: kuten Missouri State Universityn professori David Romano kirjoittaa, ”PUK itse tuli käytännössä ja käyttäytymisessä muistuttamaan KDP:tä niin paljon, etteivät keskivertokurdit useinkaan kyenneet määrittelemään mitään yksittäistä politiikkaa tai ideologista erimielisyyttä näiden kahden välillä.”

Siltikin kurdien poliittinen kahtiajakautuneisuus voi aiheuttaa vakavia ongelmia. Se rappeutui 1990-luvulla avoimeksi sodankäynniksi kummallekin puolueelle uskollisten aseellisten ryhmien välillä. Se meni siihen pisteeseen, että vuonna 1996 KDP pyysi Saddamin apua PUK:n kitkemiseksi Erbilistä, jota se hallitsi. Tämä on päättynyt, ja nämä kaksi puoluetta ovat muodostaneet eräänlaisen taktisen liiton, mutta kyse on siitä, että kurdit eivät ole täysin yhtenäisiä. Eikä myöskään heidän hallituksensa tai armeijansa.

Kurdien armeija on vahva, mutta ei niin vahva kuin monet luulevat

Kurdisotilaita kutsutaan peshmergaksi, mikä tarkoittaa karkeasti käännettynä ”niitä, jotka kohtaavat kuoleman”. Heillä on melko pelottava sotilaallinen maine, joka on jossain määrin ansaittu: he ovat paljon pätevämpiä kuin Irakin keskusarmeija. Mutta se, että ISIS löi heidät takaisin ennen USA:n sekaantumista (vaikka Irakin keskussotilaat olivat romahtaneet ISISiä vastaan paljon nopeammin), paljastaa joitakin vakavia rajoituksia.

Peshmergoja on jossakin 80 000:n ja 240 000:n välillä – on vaikea sanoa varmasti. Nuo luvut ovat huomattavasti suuremmat kuin jopa korkeimmat arviot ISIS:n vahvuudesta, joten luulisi, että he pystyisivät puolustamaan Kurdistania helposti ISIS:n hyökkäykseltä.

Kaksi ongelmaa. Ensinnäkin, he eivät ole kovin hyvin aseistettuja. ”Heidän piti saada aseita entisistä neuvostovaltioista, jotka myivät niitä, ikään kuin armeijan ylijäämäaseita”, Sowell sanoo. ISIS puolestaan oli kaapannut yhdysvaltalaista Irakin armeijan kalustoa ja Syyriasta hankittuja raskaita aseita. Yhdysvallat on nyt aloittanut suorat asesiirrot peshmergoille, joten asevoimien tasapaino saattaa pian muuttua.

Toinen ongelma on politisoituminen. ”He ovat ehdottomasti kurinalaisempia ja pätevämpiä kuin Irakin armeija, mutta se on matala rima”, Sowell sanoo. ”Kurdihallinnon kaikki osa-alueet ovat vahvasti politisoituneita, ja tämä pätee turvallisuuspalveluihin enemmän kuin mihinkään muuhun. Jokaista peshmerga-yksikköä johtaa PUK:n tai KDP:n politbyroon jäsen.”

Joskus tämä politisoituminen lähentelee absurdia. ”Kansallisen turvallisuuden neuvonantaja on Masrur Barzani, presidentin poika”, Sowell toteaa. ”Mikä tahansa armeija, jossa presidentin poika pääsee kansallisen turvallisuusneuvoston johtoon ja poliittiset liittolaiset osastojen johtoon, ei tule olemaan kaikkein tehokkain.”

Lyhyellä aikavälillä kurdit ovat vaikeuksissa, mutta pitkällä aikavälillä he saattavat hyötyä nykyisestä kriisistä

Irakin Kurdistan näyttää olevan juuri nyt suurissa vaikeuksissa. ISIS on saavuttanut todellisia voittoja Kurdistanin sisällä ja Erbililtä loppuu rahat. Mutta nämä ongelmat eivät ole ylitsepääsemättömiä, ja Kurdistan voi voittaa paljon, jos se onnistuu torjumaan ISISin hyökkäyksen.

Taloudellinen ongelma on se, että Irakin pääministeri Nouri al-Maliki pidätteli maksuja Erbilille. Hän rankaisi kurdeja siitä, että nämä yrittivät myydä öljyä suoraan Turkkiin kiertäen öljynmyyntiä säätelevää kansallista tulonjakosopimusta.

Mutta nyt Maliki on menettänyt oman puolueensa tuen, ja hän on pohjimmiltaan lame duck. Hänen todennäköisen seuraajansa Haider al-Abadin on koottava hallitus tullakseen seuraavaksi pääministeriksi – ja kurdien poliittinen tuki voisi nostaa hänet kärkeen.

”Olettaen, että Abadi on halukas uusimaan budjettimaksut Erbiliin”, Sowell sanoo, ”kuvittelen, että kurdit, koska he ovat niin heikentyneet, suostuisivat mihin tahansa muotoiluun, jonka pitäisi keksiä, jotta rahat saataisiin taas virtaamaan.” Kurdit saavat siis todennäköisesti maksunsa takaisin nopeasti.

Yhdysvaltojen väliintulon jälkeen peshmergat ovat vallanneet takaisin joitakin ISISin valtaamia kaupunkeja. On mahdollista, että ISIS pitää hallussaan valtaamiaan alueita, mutta paikan päällä tehtyjen raporttien perusteella vaikuttaa siltä, että vauhti on kääntymässä kurdeille. ”He eivät aio pitää tätä aluetta hallussaan”, Sowell sanoo ISISistä. ”Heidän fanaattisuutensa on saamassa heistä yliotteen.”

Ja sitten on vielä kurdien Kirkukin valtaaminen. Moniarvoinen kurdikaupunki on aivan öljykentän vieressä, jossa on arviolta 10 miljardia tynnyriä öljyä – tällä hetkellä sieltä viedään noin 400 000 tynnyriä päivässä. Kurdihallitus on pitkään väittänyt, että Kirkuk on osa Kurdistania, mutta se on aivan Kurdistanin tällä hetkellä tunnustettujen rajojen ulkopuolella. Irakin hallitus haluaa pitää sen Kurdistanin ulkopuolisessa Irakissa, jotta se voi pitää kaikki öljytulot.

Kesäkuussa Irakin armeijan taistellessa hyökkääviä ISIS-joukkoja vastaan kurdit valtasivat Kirkukin vedoten siihen, että heidän oli pakko tehdä näin pitääkseen sen turvallisena. Pitkällä aikavälillä se on poikkeuksellinen palkinto, sillä se lisää huomattavasti kurdihallituksen öljyntuotantokykyä. Se tekee itsenäisyydestä pitkällä aikavälillä paljon kannattavampaa. ”Se on kuin Itä-Jerusalemin valtaaminen vuonna 1967”, Sowell sanoo.

”Juuri nyt he tarvitsevat rahaa”, Sowell sanoo kurdeista. ”Mutta pitkällä aikavälillä he ovat vahvempia.”