Key Terms

  • Osmoottinen ympäristö: Ympäristö, jossa molekyylit liikkuvat kontrolloidusti nettomääräisesti korkean liuotinkonsentraation alueelta matalan liuotinkonsentraation alueelle läpäisevän membraanin läpi.

Useimmille bakteerisoluille solun soluseinä on kriittinen solun eloonjäämisen kannalta, mutta silti on joitakin bakteereja, joilla ei ole soluseinää. Mykoplasmalajit ovat laajalle levinneitä esimerkkejä, ja jotkut niistä voivat olla solunsisäisiä patogeenejä, jotka kasvavat isäntänsä sisällä. Tätä bakteerien elämäntapaa kutsutaan lois- tai saprofyyttiseksi. Soluseinät ovat tällöin tarpeettomia, koska solut elävät vain muiden solujen kontrolloidussa osmoottisessa ympäristössä. On todennäköistä, että niillä oli jossain vaiheessa menneisyydessä kyky muodostaa soluseinää, mutta kun niiden elämäntapa muuttui muiden solujen sisällä elämiseksi, ne menettivät kyvyn muodostaa soluseinää.

image
Kuva: L-muotoiset bakteerit: L-muotoisilta bakteereilta puuttuu soluseinärakenne.

Yhteensopivasti tähän hyvin rajoitettuun elämäntapaan muiden solujen sisällä, näillä mikrobeilla on myös hyvin pienet genomit. Ne eivät tarvitse kaikenlaisten biosynteettisten entsyymien geenejä, sillä ne voivat varastaa näiden polkujen loppukomponentit isännältä. Ne eivät myöskään tarvitse geenejä, jotka koodaavat monia erilaisia reittejä eri hiili-, typpi- ja energialähteitä varten, koska niiden solunsisäinen ympäristö on täysin ennustettavissa. Koska Mycoplasmalla ei ole soluseinää, sen muoto on pallomainen, ja se kuolee nopeasti, jos se sijoitetaan ympäristöön, jossa suolapitoisuudet ovat hyvin korkeita tai hyvin alhaisia. Mykoplasmoilla on kuitenkin epätavallisen sitkeät kalvot, jotka kestävät rikkoutumista paremmin kuin muut bakteerit, koska solukalvo joutuu kamppailemaan isäntäsolun tekijöiden kanssa. Sterolien läsnäolo kalvossa edistää niiden kestävyyttä lisäämällä kalvoa koossa pitäviä voimia. Muut bakteerilajit mutatoituvat toisinaan tai reagoivat äärimmäisiin ravitsemusolosuhteisiin muodostamalla soluja, joista puuttuu seinämä, joita kutsutaan L-muodoiksi. Tätä ilmiötä on havaittu sekä grampositiivisilla että gramnegatiivisilla lajeilla. L-muodot ovat muodoltaan vaihtelevia ja herkkiä osmoottiselle sokille.