1898: Kaksi brittiläistä tutkijaa löytää alkuaineen krypton. Se on todellinen, mutta se inspiroisi fantastista fiktiota.

Skotlantilainen William Ramsay ja hänen oppilaansa englantilainen Morris Travers etsivät heliumin sukuun kuuluvia kaasuja. He keittivät näytettä nesteytetystä ilmasta, kunnes he pääsivät eroon vedestä, hapesta, typestä, heliumista ja argonista. Sitten he asettivat jäännöksen Plückerin putkeen, joka oli kytketty induktiokäämiin. Se tuotti spektrin, jossa oli kirkkaita keltaisia ja vihreitä viivoja.

Koska he olivat epäilleet sen läsnäoloa, mutta joutuivat etsimään sitä poistamalla kaiken muun aineen, Ramsay ja Travers antoivat alkuaineelle, jonka järjestysluku oli 36, nimen krypton, kreikan kryptos-sanasta, joka tarkoittaa kätkettyä (ajatelkaa salausta tai kryptografiaa).

Viikkojen kuluessa tieteellisesti dynaaminen kaksikko oli havainnut dueton muitakin jalokaasuja, nimittäin neonin ja ksenonin. Ramsay oli jo vastuussa heliumin löytämisestä (yhdessä Lord Rayleigh’n kanssa) vuonna 1894 ja argonin löytämisestä vuonna 1895, mikä antoi hänelle omistusoikeuden lähes kokonaiseen jaksollisen järjestelmän sarakkeeseen. (Jalokaasuja kutsuttiin aiemmin inertteiksi kaasuiksi, mutta niiden on todettu olevan lievästi reaktiivisia muodostaen yhdisteitä, kuten kryptondifluoridia ja ksenontetroksidia.)

Kuningas Edvard VII teki Ramsaysta Bathin ritarikunnan ritarikomentajan vuonna 1902. Ramsay sai Nobelin kemianpalkinnon vuonna 1904.

Kryptonia käytetään nykyään moniin eri tarkoituksiin: suurnopeusvalokuvauksen salamavaloissa, loisteputkivalaisimissa yhdessä argonin kanssa ja niin sanottujen neonkylttien valmistuksessa, joiden valo on vihertävän keltaista. (Neon itsessään hehkuu punaisena.) Vuosina 1960-1983 metri määriteltiin krypton 86 -isotoopin oranssinpunaisen säteilyn 1 650 763,73 aallonpituudeksi tyhjiössä.

Kun Jerry Siegel ja Joe Shuster loivat Teräsmiehen (Superman) sarjakuvassa Action Comics No. 1 (julkaistu kesäkuussa 1938), he nimesivät supersankarinsa kotiplaneetan 40 vuotta aiemmin löydetyn kemiallisen alkuaineen mukaan. Kertomukset Teräsmiehen alkuperästä sijoittavat hänen saapumisensa Maahan ensimmäisen maailmansodan aikoihin, vain 20 vuotta Ramsayn ja Traverin kryptonin löytämisen jälkeen.

Siegel ja Shuster ovat saattaneet inspiroitua alkuaineen salaperäisestä nimestä, sen kammottavasta hehkusta tai kenties vain sen äänestä, kuten George Eastman suosi K-kirjaimen voimakkuutta.

Siitä huolimatta Teräsmies ja hänen legioonansa fanit ovat tehneet kuvitteellisesta Krypton-planeetasta paljon tunnetumman kuin todellisesta alkuaineesta. Fiktiivisellä mineraalilla kryptoniitilla, joka uhkaa Teräsmiehen voimaa ja elinvoimaa, on jopa melkein vastine tosielämässä.

Serbian Jadarissa kaivosalan tutkijat kaivoivat vuonna 2007 esiin jonkin verran natriumlitium-boorisilikaattisilikaattihydroksidia ja saivat selville, että kryptoniittia sisältävään kivilaatikkoon on kirjoitettu juuri tämä teksti elokuvassa Teräsmiehen paluu. ”Uusi mineraali ei sisällä fluoria”, eräs mineralogi kertoi BBC:lle, ”ja se on pikemminkin valkoinen kuin vihreä, mutta muuten sen kemia vastaa kryptoniittia sisältävän kiven kemiaa”.”

Mutta kaivostyöläiset nimesivät sen jadariitiksi, koska mineraali ei sisällä krypton-alkuainetta, ja kansainvälisesti hyväksytyt nimistösäännöt estivät näin ollen sen nimeämisen kryptoniitiksi.

Spoilsports.

Mutta eikö Jadar kuulosta joltain Teräsmiehen serkulta tai joltakulta Krypton-planeetan serkulta?