Charles Grandison Finney oli yksi kuuluisimmista ja kiistanalaisimmista kiertävistä saarnaajista toisen suuren herätyksen aikana. Hänen työtään ylistetään ja arvostellaan edelleen useiden ryhmien toimesta.
New Yorkin osavaltion pohjoisosassa sijaitsevan kukkulan laella seisoen, tuulen puhaltaessa kevyesti hänen hiuksiinsa, pastori Charles Grandison Finney kartoittaa kuulijoitaan. Hän on sanomassa jotain hätkähdyttävää. Suurella baritonillaan hän aloittaa kehottamalla heitä kuuntelemaan tarkasti; hän aikoo muuttaa heidän elämänsä. Pelastus on hyvien tekojen elämän alku täällä maan päällä! Ihminen voi siis saavuttaa oman pelastuksensa. Jumala ei ole vihainen! Jumala on armollinen ja rakastava. Menkää siis eteenpäin ja tehkää sekä uskokaa että uskokaa!”
Hänen laumansa oli asianmukaisesti hämmästynyt. Tämä oli ainutlaatuinen ja tervetullut sanoma, joka tuli pastori Finneyn ja muiden amerikkalaisten evankelistojen suusta, jotka alkoivat levittää sanomaa toisesta suuresta herätyksestä Uudesta Englannista länteen noin vuosina 1795-1835. Tämä oli toivon ja mahdollisuuksien sanoma. Uskonto ei ollut vain herännyt henkiin, vaan se oli muuttumassa. Poissa olivat varoitukset siitä, että ihminen oli täysin turmeltunut, että hänet oli ”ennalta määrätty” pelastukseen tai kadotukseen, että Jumala oli vihainen ja täynnä kostoa. Ihmeellinen vakuutus siitä, että elämässä maan päällä oli omat palkkionsa eikä se ollut vain välietappi tiellä taivaaseen (tai helvettiin), kosketti ihmisten sydämiä. Ja he ryntäsivät kuuntelemaan sitä.
Siten kapina Jonathan Edwardsin tiukkaa kalvinismia vastaan synnytti monia uusia lahkoja. New Yorkin keskustaa ympäröivä alue ja Erie-kanavan varrella sijaitseva alue oli hedelmällistä maaperää helluntailaiselle kiihkolle ja kääntymykselle, joka oli niin voimakasta, että sitä kutsuttiin ”Burned Over Districtiksi”. William Miller perusti adventistilahkon, joka perustui käsitykseen, että hän pystyi määrittämään tarkalleen päivän, jolloin Messias palaisi maan päälle.
Kuvan kaltaiset herätyskokoukset olivat täynnä ylenpalttisia uskonnollisen kiihkon purkauksia.
Sarjan uskonnollisten näkyjen jälkeen New Yorkin Palmyrasta kotoisin ollut Joseph Smith julkaisi Mormonin kirjan ja perusti Myöhempien Aikojen Pyhien Jeesuksen Kristuksen Kirkon vuonna 1830. Kirkko joutui alusta alkaen vainon kohteeksi evankelioimisensa, ympäröivistä yhteisöistä erottamisensa ja radikaalien ajatustensa, kuten moniavioisuuden, vuoksi. Sen jäsenet, joita kutsutaan yleisesti mormoneiksi, olivat jatkuvasti liikkeellä välttääkseen häirintää. Kun vihainen väkijoukko tappoi Joseph Smithin ja hänen veljensä Hyrumin Nauvoossa Illinoisin osavaltiossa vuonna 1844, kirkon jäsenet lähtivät Brigham Youngin johdolla länteen. Pitkän ja vaikean vaelluksen jälkeen 140 000 mormonia asettui asumaan Salt Lake Cityyn Utahin osavaltioon.
Vähemmän ajan kuluessa monet näistä ryhmistä sekä vakiintuneet protestanttiset kirkot, kuten baptistit, metodistit ja kongregaationistit, muuttivat länteen kantaen mukanaan sanomansa herätyksestä ja lunastuksesta. Koska rajaseudulla oli paljon vaaroja ja epävarmuutta, evankelistat huomasivat, että lupausta pelastuksesta voitiin välittää vieläkin innokkaammin. James McCready tuli tunnetuksi julistamalla ”helvetin tulta ja tulikiveä”. Peter Cartwright matkusti rajan yli ja toi jumalanpalveluksia lukemattomille syrjäseuduilla asuville amerikkalaisille yhtenä metodistien johtavista kiertoratsastajista. Synti ja parannus hallitsivat leirikokouksia, jotka kestivät usein päiviä ja houkuttelivat tuhansia huutavia, nyyhkyttäviä ja pyörtyviä käännynnäisiä. Sanoma oli yksinkertainen: Kadu paheesi, niin Jumala antaa sinulle anteeksi!
Yhtään kansakunnan kirkkoa (kveekareita) lukuun ottamatta mikään kirkko ei ottanut julkisesti kantaa orjuutta vastaan. Pohjoisen kirkot, kuten Philadelphian afrikkalainen metodistiepiskopaalinen kirkko, olivat erottelevia.
Liike oli täysin sopusoinnussa Jacksonin Amerikan kanssa. Metodistit ja baptistit lisäsivät eniten jäsenmäärää. Näiden ryhmien vähemmän muodollinen papisto ja ajatus siitä, että kuka tahansa saattoi pelastua, sopivat hyvin yhteen Jacksonin demokratian kanssa. Naiset tulivat mukaan enemmän kuin miehet, ja saarnaajat käyttivät herätystä pian ”naisten sfäärin” edistämiseen. Pian Amerikan kirkoista nousi esiin uudistusliikkeitä, joiden tarkoituksena oli parantaa teollisuuden pahimpia epäkohtia.
Samanaikaisesti kun toinen herätys vapautti miehiä ja naisia pohjoisessa ja lännessä, etelän kirkot alkoivat omaksua autoritäärisemmän, paternalistisemman sävyn eivätkä rohkaisseet pohtimaan tai kyseenalaistamaan yhteiskunnallisia instituutioita, koska tällaisella koettelemisella saattoi olla ei-toivottuja vaikutuksia. Ajatus siitä, että kaikissa ihmisissä on kipinä jumalallisuutta ja että heitä on siksi kohdeltava tasa-arvoisesti ja hyväntahtoisesti, ei sopinut yhteen orjuuden olemassaolon kanssa. Mutta kaikkialla muualla Amerikassa kirkosta ja papistosta tuli ainakin hengessä tavallisen ihmisen, hänen yksilöllisen arvokkuutensa ja pelastuksensa sekä hänen olojensa parantamisen puolestapuhuja.
Vastaa