Tässä luvussa käsittelemme identiteetin muodostumista nuoruusiässä ja nuoressa aikuisuudessa keskittyen kahteen merkittävään nykymalliin. Molemmat mallit ovat laajennuksia Marcian (1966) alkuperäisestä identiteetin muodostumisen mallista, jossa sitoutumisen ja tutkimisen ulottuvuudet on jaettu kolmeen tai viiteen prosessiin. Tarkastelemme identiteetin muodostumisen yleisiä kehityssuuntauksia, näiden suuntausten heterogeenisuutta ja identiteetin kehitystä ohjaavia mikrotason (eli päivittäisiä) mekanismeja koskevaa tutkimusta. Sen osoittamiseksi, miksi nuorten ja nuorten aikuisten identiteettikehityksestä pitäisi välittää, tarkastellaan empiirisiä havaintoja, joissa korostetaan identiteettiprosessien ja sopeutumisen välisiä yhteyksiä eri aloilla. Näihin alueisiin kuuluvat psykopatologiset oireet, tunteet, akateeminen toimintakyky sekä erilaiset ihmissuhteet perheessä ja ikätovereiden kanssa. Keskustellaan identiteetin muodostumisen merkityksestä laajemman persoonallisuuden kehittymiselle sekä tarkastellaan teorioita ja empiirisiä havaintoja identiteetin yhteyksistä normatiivisiin ja patologisiin persoonallisuuspiirteisiin. Johtopäätöksenä todetaan, että identiteetin muodostumista koskeva tutkimus kukoistaa, ja osoitetaan joitakin tulevaisuuden tutkimussuuntia.